Kesälukemista

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tällä viikolla loppui työssäni uinnit, mikä tarkoittaa sitä, että työtahti kevenee kummasti. Lomaa minulla on ainoastaan ruhtinaalliset 10 päivää, koska aloitin nykyisessä työssäni vasta joulukuussa. Lomia ei ole ehtinyt kertyä tuon enempää. Uintien loputtua työpäivät näyttävät kyllä melkein lomalta. ;)


Työn kevenemisen myötä on aikaa enemmän muillekin jutuille, esimerkisi ammattikirjallisuuteen tutustumiselle. Coco Chanelin elämänkerta ei kylläkään tuohon kategoriaan kuulu, mutta muuhun kesälukemistoon kyllä. Kirja saapui huutopakettina postissa tänään. Elämänkerrat kuuluvat lemppareihini. Hyviä vinkkejä?


Viime päivinä olen leikitellyt ajatuksella, että lähtisin vuoden vaihteessa suorittamaan erikoistumisopintoja. Vielä en oikein tiedä, miten se työn ja talouden puolesta onnistuisi, mutta kiinnostus olisi kova. Lisäksi mietityttää ajankäyttö, varsinkin kun sen uuden talon rakentaminen alkaa. Koulutus on kestoltaan kolme vuotta ja valintakokeet ovat lokakuun lopulla.


Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. Huomaan kuitenkin tuon tuostakin ajatusleikin vievän minut mukanaan. Kevään ja kesän myötä olen alkanut kaivata jotakin pidempää ammatillisen erikoistumisen koulutusta. Tämä OMT-koulutus on ollut haaveeni alusta alkaen, mutta se on raskas haave toteuttaa.

Nyt hyppään kuitenkin näiden haaveiden keskeltä siivoamaan. Aurinkoista keskiviikkoa!   

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |