KAHVIHETKI

Koin eilen harvinaisen hetken töiden jälkeen. Olimme juuri syöneet ja mies keitti jälkiruuaksi kahvit. Pojat leikkivät keskenään autoilla. Ajattelematta istahdin sohvan nurkkaan. Puoliväliin kuppia päästyäni tajusin kuluneen hetken ainutlaatuisuuden. Olin saanut juoda kahvini aivan kaikessa rauhassa, olohuoneen ikkunasta sadetta tuijottaen.

Kipaisin samantien hakemaan kamerani, mutta ikävä kyllä illuusio ehti siinä ajassa mureta. Pienempi veljeksistä aloitti huutokonsertin, koska ei päässyt äidin syliin ja isompi alkoi muuten vain näyttää riehumisen merkkejä. Siinä vaiheessa olin saanut jo mieheltäni muutaman anovan katseen valokuvauksen lopettamiseksi. Ehdin kuitenkin tallentaa tuon hetken joten kuten kameran muistikortille, mutta sitäkin paremmin sydämeen.

Tuollaisia hetkiä olen kaivannut. Sitä kun saa rauhassa pysähtyä. Onnistaisikohan minua tänäänkin?

LOVE

Pinterestin innoittamana kartutin taulukokoelmaamme Made by Girlin Love -taululla. Kehykset teetätin paikallisessa kehystämössä ja meinasikin iskeä hätä, koska aikaisemmin käyttämäni kehystämön ovessa oli lappu, että liike lopettaa. Onneksi työkaverini tiesi vinkata toisesta kehystämöstä.


Taulu päätyi koristamaan tauluhyllyä, mutta tämä ei ole lopullinen sijoituspaikka. Haaveilen nimittäin taulua meidän eteisen sivupöydän päälle. Heti siis kun sellaisen oikeanlaisen sivupöydän jostain löydän. Ajatuksena on viedä eteisen sisustusta enemmän Pohjois-Amerikan suuntaan, mutta voi olla, että kokonaisuus näkyy vasta uudessa kodissa ensimmäisen kerran. Nyt eteistä koristaa magneettitaulu, joka on hyvin hallitseva. Voisin yrittää kollaasin muodossa valottaa haaveilemaani kokonaisuutta.

Täällä on nyt loma ohi - lyhyt, mutta ihana loma. Onneksi aamun aloitus on tänään rauhallinen. Ehtii orientoitua lomamoodista työmoodiin. Vieläkö siellä jatketaan lomailua?

Ahkeraa viikkoa lomansa päättäneille!

ASUNTOMESSUT

Useiden muiden blogien tapaan ajattelin jakaa minäkin parhaimpia otoksia Hyvinkäältä. Moni on todennut, että messut olivat pettymys, koska ne eivät tarjonneet juurikaan mitään uutta. Me sen sijaan saimme ihan käypiä ideoita uuden talon rakentamista ajatellen. Yritin kiinnittää huomiota niin piensisustukseen, valaistukseen, kiintokalusteisiin kuin talojen ulkoverhouksiinkin. Aivan liikaa asioita, tiedän. :) Siinä mielessä siis Jyväskylän messuja odotellessa.
Molempien, minun ja mieheni, suosikiksi valikoitui Lappli Lumo -talo, joka oli ensimmäinen talo, johon astelimme. Käytännöllinen, yksinkertainen pohjaratkaisu ilman turhia neliöitä. Talo meidän makuumme. Joitakin poimintoja talosta tullaan näkemään myös meidän talossa. Mutta nyt niihin kuviin. Tässä olkaa hyvät!
Ulkoapäin ihastuttivat Lapplin Lumo upealla terassillaan sekä Passiivikivitalo Lumikki. Passiivitalot olivat muutenkin kiinnostuksen kohteet -listallamme, koska EPS-harkko ja juuri Neopor ovat runkomateriaalia valitessa listallamme. Pihoihin emme juurikaan ehtineet kiinnittää huomiota, mutta jotakin pientä kuitenkin. 


Olohuoneissa kiinnitin huomiota korkeisiin tiloihin ja etenkin siihen, miten ne ovat sisustettu. Meillä tulee todennäköisesti olemaan edessä se, että olohuone uudessa talossa on kahden kerroksen korkuinen ja sen vuoksi esimerkiksi kaikuminen tulee ottaa huomioon. Paksut verhot ja etenkin akustiikkalevyt on siis ensi messujen osalta tirkistelyiden kohteena.

Keittiön värimaailma on hyvin pitkälti selvää. Valkoista ovissa ja laatikoissa, ehkä myös tasossakin. Se on vielä epävarmaa. Tason materiaali on vielä päättämättä, mutta jos kivitasoon päädymme (toisin sanoen budjetti antaa periksi) niin väri on varmasti valkoinen. Välitilan materiaalia ei todennäköisesti tarvitse tällä kertaa miettiä ollenkaan, koska meillä on siinä kohdin isot takapihalle avautuvat ikkunat.


Meidän makuuhuoneessamme on todennäköisesti vino sisäkatto ja niitä muutamia messuilla näkyikin. Ikkunaratkaisut pitää miettiä ajatuksella, mutta yksi varteenotettava ratkaisu on sijoittaa ikkunat sängyn päälle ja esimerkiksi sängyn ja vaatesäilytyksen väliin. Tuo alemman kuvan vaatesäilytysratkaisu on sellainen, jota varmasti käytämme uudessa kodissamme. Eli yhtenäinen tila, jossa pieni seinä toimii tilanjakajana.

WC:n sisustuksen osalta ajatukseni ovat kirkastuneet tässä viimeisen kuukauden osalta. Löysin Pinterestistä yhden aivan täydellisen kuvan, jota hyväksi käyttäen muokkautui WC:n sisustus, ainakin näin ajatuksen tasolla. Katsotaan sitten millaiseksi lopputulos muokkautuu. Tuntuu, että siihen on vielä pitkä aika. Liian pitkä. Sormet syyhyävät jo. Tiedossa on WC:n osalta matalaa laatikostoa ja mahdollisesti led-listan käyttöä, kun näissä kuvissa.
Messut tarjosivat tänä vuonna upeita saunoja ja kylpytiloja, mutta niihin en kiinnittänyt paljoa huomiota. Lumon kylpyhuone-khh -tila oli erotettu lasiseinällä ja se jäi päällimmäisenä mieleeni. Myös toinen vessa oli usein koruttomasti liitetty osaksi kylpyhuonetta ja tämä seikka jakaa mielipiteitä. Itse en oikein tiedä kumpaa mieltä olisin.

Summa summarum messut olivat jälleen ihan käymisen arvoiset, vaikka ei ehkä mitää menetä, vaikka messutuotantoon tutustuisikin ainoastaan tietokoneen välityksellä. Mitä mieltä siellä oltiin messuista?

Hyvää kesälauantain jatkoa!

LOMA

Me ollaan tämä viikko oltu lomalla. Viikko jääkin ainokaiseksi minulle ja miehelleni, joten tästä on nautittu täysin siemauksin. Viime viikonloppuna käytiin kahdestaan Karjurockissa tuulettumassa ystäväpariskunnan kanssa. Maanantaina kävimme asuntomessuilla. Sielläkin olimme kaksin. Melkoista luksusta tehdä kaksi lapsivapaata -reissua niin lyhyellä aikavälillä. :)
 
Keskiviikkona suuntasimme koko perhe Korkeasaareen ja yövyimme Cumulus Hakaniemessä. Torstaina poikkesimme vielä Linnanmäelle ennen kotimatkaa. Tänään onkin sitten vain oltu ja ihanaa, että vihdoin ehdin myös koneelle. Illalla on tarkoitus osallistua Mustan pitsin yöhön täällä Raumalla.
 
 
Loma starttasi minulla kynsienlakkauksella. Jokavuotinen traditio. Varpaiden kynsissä käytän läpi kesän lakkaa, mutta sormien kynsiä olen laiska lakkaamaan - juhlat ovat poikkeus. Tämä johtuu suurilta osin työstäni. Nyt päätin repäistä! En ainoastaan lakannut sormiani, vaan lakkasin ne jopa kirkkaan värisellä lakalla. :)  


Sormista en kuvaa napannut, oli se sellaista taiturointia. Tykkään noista Lumenen lakoista, kun liikutaan mukavuusalueen ulkopuolella. Ovat sopivan pieniä, joten lakka tulee varmasti käytettyä pois ennen kuivahtamistaan. Lisäksi hinta-laatusuhde on kohdillaan. Jalkapöydät ovat saaneet vähemmän söpöt rusketusrajat flip flopeista.
 
Mutta mitenkäs teidän viikkonne? Sää on ainakin viime päivinä hellinyt. Toivottavasti nämä auringonsäteet lämmittäisivät vielä pitkälle elokuuta.
 
Palataan pian!

LAUKKUKOKOELMAN UUSI SUOSIKKI

Heinäkuun alun aleostosten paras löytö on jäänyt vielä kokonaan esittelemättä. Tai no tämä oli toinen niistä tuotteista, jotka kiikutin kassalle normaalihintaisina. Kyseessä on Stockmannilta löytämäni Chianni Chiarinin laukku. Olen pitkään, hyvin pitkään etsinyt mustaa tote -mallista laukkua hopein yksityiskohdin ja jota voisi tarpeen mukaan kantaa myös crossbody -tyyppisesti tai olalla. En ole krumeluurin ystävä, vaan perustan enemmän hyvin simppeleistä malleista, mitä laukkuihin tulee.
 
 
Ajatuksissa ei ollut ostaa laukkua, mutta kun sellainen asteli vastaan, en kerta kaikkiaan voinut jättää ostamatta. Lasten kanssa liikkuessa arvostan sitä, että laukku muuntuu kannettavaksi monella tapaa. Arvostan myös sitä, että laukku on aitoa nahkaa ja että sen uumeniin saa mahdutettua esimerkiksi nokkamukin, vaipan, lompakon, kännykän ja huulikiillon.
 

Laukut ovat pyörineet viime aikoina muutoinkin ajatuksissa, sillä ensi viikolla mahdollistuisi erään toisen laukkuhaaveen toteutuminen, erään kesälomareissun myötä. Nyt soudan ja huopaan ostoaikeiden kanssa. Onneksi on vielä aikaa miettiä.
 
Tämä viikko on melkoisen touhukas ja ihanaa, kun mukaan mahtuu muutakin kuin talonrakennusta. :)
 
Touhukasta viikkoa myös sinne!
 

MAKUUHUONEEN MATTO

Toinen poikamme muutti toukokuulla omaan huoneeseensa nukkumaan ja kuopuksen sänky siirtyi meidän sängyn jalkopäästä seinän viereen. Olen tuossa nyt kuukauden päivät tuijotellut tuota vanhaa puuvillaista mattoa ja mielestäni huone kaipaa sen osalta päivistystä.
Uutta mattoa on mukava alkaa harkita, kun ei tarvitse enää pelätä yöllisiä maitopukluja tai vuolaita kuolalammikoita. Uuden talon osalta koko makuuhuoneemme saa hieman erityyppisen ulkoasun, mutta samoja elementtejä tahdon säilyttää. Yöpöydät ja lamput siirtyvät mukanamme. Sänky todennäköisesti tulee jossakin kohdin vaihtumaan. Haaveilen edelleen Tempurin Sensation-patjasta. Verhoihin kaipaan syvyyttä ja kuohkeutta. Mutta nuo ohuet, kauniisti laskeutuvat Kodin Ykkösestä ostetut verhot kuljetan mukanani. Pidän niistä ja joskus saatan kaivata vaihtelua.


Mutta kysymys kuuluu, millainen matto? Ajatuksissa on tuollainen 80x200cm -kokoluokkaa oleva matto. Sängynvierusmattoja en koe omakseni. Ohut nukka, pitkän sijaan. Onko teillä antaa suosituksia? Toiveena on, että matto ulkonäkönsä puolesta sopisi hieman New Yorkilaiseen tyyliin myös. Sellaista havittelen osaksi uutta kotia, ja mattoa en ajatellut uudestaan siinä kohdassa vaihtaa.

Hyvää alkanutta viikkoa!

HÄÄPÄIVÄNÄ

Tänään on kulunut tasan viisi vuotta siitä, kun sanoimme tahdon Keuruun uudessa kirkossa. Aika tuntuu lyhyeltä, mutta voi mitä kaikkea siihen mahtuukaan. Molempien poikiemme syntymä ja talon valmistuminen noin ensi hätään mainittakoon.
Tätä päivää emme juhlistaneet mitenkään erityisesti - vielä. Mieheni toi töistä kotiin tullessaan kukkia. Sekin on jo mieluinen muistaminen. Tärkeintä minulle on huomioida parisuhde arjen pyörityksessä. Tänään toivon, että seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan yhtä ihanaa ja antoisaa aikaa kuin menneet viisi vuotta ovat olleet - itkut ja ilot mukaan lukien.
Tänään olen onnellinen.

ALEHANKINTOJA

Kesän alennusmyynneistä tein tänä vuonna ihan oikeasti hyvin löytöjä. Muutama normaalihintainen juttu joukkoon mahtui, mutta ei suinkaan kaikki niin kuin minulle yleensä on tyypillistä. Tein ensimmäiset ostokseni jo ennen juhannusta Stockmannilta ja aikaisemmin mainitsemastani Alexandalexa -nimisestä nettikaupasta. Postipaketissa saapui Stockmannilta Sisulle uudet kumisaappaat ja tuoksukynttilä.
 
 
Juhannuksen jälkeen käytin yhden kesälomapäiväni Turussa, keskustan kauppoja kierrellen. Pohdin vielä aamulla, että lähdenkö matkaan ollenkaan. Onneksi lähdin. Sain pojille edullisesti trikoopaitoja, jotka meillä ovat osoittautuneet parhaiksi arkivaatteiksi. Stockmannilta ostin lisäksi itselleni tuon alimman kuvan valkoisen paidan (tämä oli niitä normaalihintaisia ostoksia).
 
 
Itselleni parhaimmat löydät tein Zarasta. Musta, kauniisti laskeutuva mekko on ajaton, menee useana vuodenaikana ja on ennen kaikkea kiitollinen vyötärön leikkauksen osalta. Tunsin itseni myös pitkästä aikaa hyvin naiselliseksi, kun tepastelin se päällä pukukopin käytävää. :) Toinen löytöni Zarasta on alimman kuvan musta paita.
 

Tyytyväinen nainen ajeli siis kotiin tuona päivänä. Talven alennusmyyntien koittaessa muistan suunnata heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä Stockmannin lastenvaateosastolle. :)

Mitäpä teidän sunnuntaihin? Teittekö aleostoksia? Kivaa iltaa!
 

TAULU

Lauantaita! Uuden talomme pohjaratkaisu aiheuttaa pientä kädenvääntöä. Vaatimuksena on, että talon julkisivu on kahden kerroksen korkuinen. Itse haluaisin rakentaa yksikerroksisen talon, jossa on alaslasketut katot kahden kerroksen osalta. Mies haluaisi rakentaa kahden kerroksen puolelle parven. Arkkitehtimme rakentaisi talon, jossa olisi yläkertavaraus, mutta asuisimme yhdessä tasossa. Lisäksi oman lusikkansa soppaan asettaa kaupungin rakennusvalvonta, joka ei tunnu osaavan päättää kantaansa, saako toisen kerroksen osuus olla vähemmän kuin 50% (joka on 2-kerroksisen talon vaatimus). Tämä asia pitäisi kuitenkin ratketa elokuun alussa.
Jotakin etua toista taloa suunniteltaessa sentään on. Koen, että osaan ottaa paremmin huomioon sisustussuunnittelun jo tässä vaiheessa kuin ensimmäistä taloa suunniteltaessa. Yllä oleva moottoripyörätaulu lukeutuu näihin asioihin. Itseäni ei kovasti surettaisi vaikka taulu mystisesti muutossa katoaisi, mutta tiedän, että miestäni se harmittaisi. :) Tälle taululle oli todella vaikeaa löytää paikka ja vaikka se tulee olemaan yhtä vaikeaa uudessa talossa, voi jo nyt miettiä, mihin sen sijoittaisi ja siten valinnoillaan pohtia hyvää ratkaisua.

Mies on ostanut taulun Tampereelta aikaa ennen minua. Hän on innokas moottoripyöräfani ja meillä olisi varmasti tälläkin hetkellä pyörä ellei lapsia olisi. Lasten kanssa moottoripyöräily on turhan hankala yhdistelmä. Kunhan pojat hiukan kasvavat voi sitä pyörää alkaa tosissaan taas miettiä.
Aurinkoista päivänjatkoa!

VIIKONLOPPU

Ihanaa, viikonloppu! Viikko sujui niin vauhdilla etten edes tänne ehtinyt, vaikka kovasti oli ajatuksissa. Alkuviikosta tapasimme arkkitehtimme ja tuntuu, että nyt lyödään urakalla kapuloita rattaisiin uuden talon suhteen. Tai itsestä tuntuu siltä. Jos olisi valmis rakentamaan rehdin 2-kerroksisen talon, ei ongelmia olisi. Mutta mutta - kun se ei ole sitä.
Tähän viikkoon on myös mahtunut ihanien ystävien treffailua. Ystävien kanssa puuhaaminen jää paitsioon arjen tiimellyksessä. Loppukesän suhteen pitäisi olla valoa tunnelin päässä tässä asiassa. Voiko muuten puhua jo loppukesästä? :) Äitiäni on aina pilkattu siitä, että etenkin nuorempana hän alkoi jo juhannuksen jälkeen puhua siitä, miten syksy pian koittaa. Hälyttävästi alan tunnistaa itsessäni samoja merkkejä. Tulevaisuus tuntuu kovin avoimelta työ-, opiskelu- ja talo-projektin osalta, joten ne kai alkavat vaikuttaa mieleen, vaikka niin ei haluaisi olevan.
Kauppareissulla nappasin mukaani Asuntomessut-raamatun. ;) Haluaisin nostaa jalat pöydälle ja ottaa toiseen käteen punaviinilasillisen ja toiseen tuo Dekon uusin numero. Täytyy kuitenkin malttaa odottaa iltaan.
Vielä on edessä varastohommia ja grillausta ainakin. Ei nekään huonoja juttuja ole, kun muistaa elää hetkessä!
Hyvää viikonloppua murut!