ASUNTOMESSUT

Useiden muiden blogien tapaan ajattelin jakaa minäkin parhaimpia otoksia Hyvinkäältä. Moni on todennut, että messut olivat pettymys, koska ne eivät tarjonneet juurikaan mitään uutta. Me sen sijaan saimme ihan käypiä ideoita uuden talon rakentamista ajatellen. Yritin kiinnittää huomiota niin piensisustukseen, valaistukseen, kiintokalusteisiin kuin talojen ulkoverhouksiinkin. Aivan liikaa asioita, tiedän. :) Siinä mielessä siis Jyväskylän messuja odotellessa.
Molempien, minun ja mieheni, suosikiksi valikoitui Lappli Lumo -talo, joka oli ensimmäinen talo, johon astelimme. Käytännöllinen, yksinkertainen pohjaratkaisu ilman turhia neliöitä. Talo meidän makuumme. Joitakin poimintoja talosta tullaan näkemään myös meidän talossa. Mutta nyt niihin kuviin. Tässä olkaa hyvät!
Ulkoapäin ihastuttivat Lapplin Lumo upealla terassillaan sekä Passiivikivitalo Lumikki. Passiivitalot olivat muutenkin kiinnostuksen kohteet -listallamme, koska EPS-harkko ja juuri Neopor ovat runkomateriaalia valitessa listallamme. Pihoihin emme juurikaan ehtineet kiinnittää huomiota, mutta jotakin pientä kuitenkin. 


Olohuoneissa kiinnitin huomiota korkeisiin tiloihin ja etenkin siihen, miten ne ovat sisustettu. Meillä tulee todennäköisesti olemaan edessä se, että olohuone uudessa talossa on kahden kerroksen korkuinen ja sen vuoksi esimerkiksi kaikuminen tulee ottaa huomioon. Paksut verhot ja etenkin akustiikkalevyt on siis ensi messujen osalta tirkistelyiden kohteena.

Keittiön värimaailma on hyvin pitkälti selvää. Valkoista ovissa ja laatikoissa, ehkä myös tasossakin. Se on vielä epävarmaa. Tason materiaali on vielä päättämättä, mutta jos kivitasoon päädymme (toisin sanoen budjetti antaa periksi) niin väri on varmasti valkoinen. Välitilan materiaalia ei todennäköisesti tarvitse tällä kertaa miettiä ollenkaan, koska meillä on siinä kohdin isot takapihalle avautuvat ikkunat.


Meidän makuuhuoneessamme on todennäköisesti vino sisäkatto ja niitä muutamia messuilla näkyikin. Ikkunaratkaisut pitää miettiä ajatuksella, mutta yksi varteenotettava ratkaisu on sijoittaa ikkunat sängyn päälle ja esimerkiksi sängyn ja vaatesäilytyksen väliin. Tuo alemman kuvan vaatesäilytysratkaisu on sellainen, jota varmasti käytämme uudessa kodissamme. Eli yhtenäinen tila, jossa pieni seinä toimii tilanjakajana.

WC:n sisustuksen osalta ajatukseni ovat kirkastuneet tässä viimeisen kuukauden osalta. Löysin Pinterestistä yhden aivan täydellisen kuvan, jota hyväksi käyttäen muokkautui WC:n sisustus, ainakin näin ajatuksen tasolla. Katsotaan sitten millaiseksi lopputulos muokkautuu. Tuntuu, että siihen on vielä pitkä aika. Liian pitkä. Sormet syyhyävät jo. Tiedossa on WC:n osalta matalaa laatikostoa ja mahdollisesti led-listan käyttöä, kun näissä kuvissa.
Messut tarjosivat tänä vuonna upeita saunoja ja kylpytiloja, mutta niihin en kiinnittänyt paljoa huomiota. Lumon kylpyhuone-khh -tila oli erotettu lasiseinällä ja se jäi päällimmäisenä mieleeni. Myös toinen vessa oli usein koruttomasti liitetty osaksi kylpyhuonetta ja tämä seikka jakaa mielipiteitä. Itse en oikein tiedä kumpaa mieltä olisin.

Summa summarum messut olivat jälleen ihan käymisen arvoiset, vaikka ei ehkä mitää menetä, vaikka messutuotantoon tutustuisikin ainoastaan tietokoneen välityksellä. Mitä mieltä siellä oltiin messuista?

Hyvää kesälauantain jatkoa!

2 kommenttia

  1. Kauniita kuvia, en malta odottaa, että itsekin tuonne pääsen :)

    Place for Dreams

    VastaaPoista