LISÄÄ VIHREÄÄ

Ihana perjantai! Minulla oli tänään superlyhyt työpäivä ja ehdin nauttia koukuttavan kirjan lukemisesta lounaan päälle. Mutta asiaan eli terassille on kotiutunut lisää vihreää. Alun alkaen suunnittelin, että odotan terassin öljyämistä, mutta kärsivällisyys ei ole minun paras puoleni. Ja kun vastaan käveli vihdoin ja viimein sopivan hintaisia ruukkuja, jäi odottelu kakkossijalle. Istutin kaksi pallotuijaa kahteen eri kokoiseen harmaaseen ruukkuun. Kyllä, ihan itse istutin! Ruukut ovat Hong Kongista. Harmikseni niitä ei vain ollut jäljellä enää kuin yksi keskikokoinen, joten nappasin kaveriksi pienempää kokoa olevan ruukun myös. Tässä kohdin kärsivällisyydestä olisi ollut hyötyä, sillä puutarhalta opastivat, että pienemmässä ruukussa tuija ei välttämättä jaksa talvehtia. Täytyy siirtää se syksyllä maahan, jos alkaa näyttää huonovointiselta.


Ekologisuus on nostanut omakotitaloasumisen myötä sen verran päätään, että olisi kiva jos tuo säilyisi ihan oikeasti hengissä. Ruukun kivet ovat Kekkilän valkoista isoa koristekiveä.

Tämä pihan teko on kyllä yllättävän koukuttavaa puuhaa. Olen tässä huomannut yhtä jos toista, mitä haluaisin pihalleni. Tämän talon piha alkaa kyllä olla loppusuoralla, ehkä laakeaan kukkaruukkuun /-vatiin vielä jotakin. Seuraavan talon pihalle haluasinkin sitten jo puisia hyötykasvialtaita, marjapensaita sekä jonkin ihanan tulisijan.

Se etu toista taloa tehdessä on, että osaa jo tässä vaiheessa katsoa taloa pidemmälle. Tämä hyöty tulee konkreettisesti ilmi ainakin maalämpökaivon paikkaa suunnitellessa.

Nyt toivotan aurinkoista viikonloppua ja riennän siivoamaan pojan vaatekaappia!

4 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää! Taitaa olla ihan samat ruukut kun meidän terassilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olin katsovinani myös, että kun puun istutuksesta kerroit, vilahti sama ruukku kuvissa. Mun olis tarvinnut alussa jo ostaa toinen isokokoisempi myös. :)

      Poista
  2. Näyttää hyvältä. Voi kunpa omatkin kasvit olisivat yhtä upeita... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Image! :) Katsotaan näyttääkö yhtä hyviltä parin kuukauden päästä. ;)

      Poista