DESIGNIA

maanantai 25. marraskuuta 2013

Jäsentelin taannoin ajatuksiani rahankäytöstä ja energiankulutuksesta Osto- ja kulutuskäyttäymisestä -postauksessa. Kommenttiboksin puolella virisi keskustelua myös designin ostamisesta ja käytöstä sisustuksessa. Viikkojen ajan olen pohdiskellut omaa suhtautumistani design -tavaroihin. Oma kotimme rakentuu pääosin Ikean huonekaluista, toki mukaan mahtuu myös Hay:n sohvapöytä, Innovationin Splitback ja esimerkiksi Kartellin yöpöydät. Valaisimet sen sijaan pääosin ovat design -tuotteita. Astiat ovat Iittalaa ja Arabiaa. Sekoitus halpaa ja kallista, designia ja ei designia siis.
 
Minulle design -tuotteen ostaminen on rahojeni sijoittamista. Arvostan tuotteen tarinaa, ja tiedän ostavani myös samalla tuotteen brändin. Yleensä ostopäätös on syntynyt pidemmän ajan kuluessa, mutta virheostoksen sattuessa myös jälleenmyyntiarvo on hyvä. Lapsiperheen äitinä yritän pitää mielessä, millaisiin tavaroihin sijoittaminen on järkevää. On huomattavasti huokeampaa vaihtaa uusi ovi Ikean kaapistoon kuin useamman tuhannen euron huonekaluun.

Toisaalta vaikka varaa olisin, en vuoraisi kotiani designilla. Itse pidän kerroksellisuudesta, uuden ja vanhan yhdistämisestä. Arvostan itsetehtyä ja tuunattua, vaikka en koe sen olevan sitä ominta minua. Sisustuksessa pitää mielestäni näkyä pala asukkaiden historiaa. Niistä muodostuu se suloinen sekamelska, jota jokainen kutsuu kodikseen.
 

Tämän postauksen kuvissa näkyy vanhimman pojan, kummisedältään saama lahja. Arne Jacobsenin Design Letters -kupit. Muutama vuosi takaperin sovimme mieheni kanssa, että pyydämme pojillemme lahjaksi lelujen ja vaatteiden sijaan myös jotakin kestävää. Tavarat voivat olla esimerkiksi sellaisia, jotka kumpikin saa mukaansa kotoa muuttaessaan, jos niin haluavat. String -hyllyt ja fatboy ovat esimerkiksi tällaisiä asioita, noiden kuppien lisäksi. Jossakin vaiheessa tämä kuitenkin tulee muuttumaan. Kovinkaan monta vuotta edemmäs ei tarvitse mennä, kun meillä ei ole enää sanansijaa lahjatoiveissa. :)

Hyvää uutta viikkoa!

// some thoughts about design and my son's birthday present

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |