JOULUINSPIRAATIOITA

Meillä on työpaikan naisten kanssa sellainen jouluperinne, että ennen joulua vuorotellen jokainen kutsuu kotiinsa joulupuurolle. Tänä vuonna on minun vuoroni. Jo pelkästään kyseisen illan ajattelu saa sormet syyhyämään. Mieheni on luvannut lähteä jaloista pois lasten kanssa, joten saan koko talon itselleni. :) Saan suunnitella houkuttelevan kattauksen, koristella talon kynttilöin ja jopa luoda sohvapöydälle kauniin asetelman. Tämä esteetikko nauttii täysin siemauksin!



Suurin jännitysmomentti tässä kaikessa on kuitenkin se, että joudun keittämään ensimmäistä kertaa riisipuuron. Täällä nauretaan myös ääneen, jos siellä ruudun toisella puolellakin! :) Illan osalta tämä on ainut "joudun" -asia. (Lisää naurua!). Naiset ovat kyllä jo ohjeistaneet minua, mutta yksi varteen otettava tyyli on tehdä puuro uunissa. Täytynee harjoitella parina viikonloppuna. :)
 
Olen tässä vaivihkaa etsinyt myös vinkkejä kattaukseen sekä päivitellyt joulukoristelistaa. Muutamia kivoja juttuja pitää hankkia. Olemme koko joulun pois kotoa, mutta jo lastenkin vuoksi on silti kiva valmistella koti jouluun ja alkaa luoda myös niitä oman perheen jouluperinteitä.

// Just trying to find some inspiration for Christmas and to learn how to cook rice porridge! :)

5 kommenttia

  1. Löysin ekaa kertaa blogiisi, kivalta näyttää :)
    Helppo riisipuuro ohje löytyy Valiolta, punaiseen Eila-maitoon. Et voi epäonnistua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun eksyit! :) Ja kiitos vinkistä. Pitää varmaan kokeilla noita kaikkia helppoja vinkkejä ja the päivänä valita sitten niistä helpoista helpoin. :D

      Poista
  2. Lohduttavaa kuulla, että on muitakin riisipuurouusavuttomia ;-))

    VastaaPoista
  3. Mä JUST tänään meinasin ostaa riisipuurohiutaleita, mut sit jätin hyllylle kun aina epäonnistun. Eli et todellakaan ole ainoa!! :))

    VastaaPoista