PUUROJUHLA

lauantai 21. joulukuuta 2013








Meillä vietettiin keskiviikkona työporukkamme perinteistä puurojuhlaa. Täydellisyyden tavoittelijana alkuviikon illat kuluivat valmisteluiden parissa. Sain kuin sainkin kaikki ajoissa valmiiksi ja ilta oli aivan mahtava. Naurun määrän perusteella jokainen meistä sai muutaman vuoden elinaikaa lisää. Kattaus koostui Iittalan ja Arabian astioista sekä aterimista. Tabletit ovat Pentikin. Pellavalautasliinat sidoin satiininauhalla rusetille. Lopputulos oli yksinkertainen, mutta kaunis mielestäni. Tunnelma viimeisteltiin takkaan ja sohvapöydälle viritetyin kynttilöin.
 
Suurin jännitys liittyi silti riisipuuron tekoon, jossa onnistuin hyvin. Talokierros ennätti ruokailun edelle, jonka vuoksi h-hetkellä puuro ei ollut aivan yhtä notkeaa kuin ajatus oli. Pääasia, että syödä kelpasi. Jälkiruoaksi tein kinuski-puolukkarahkan. Kinuskikastiketta ja puolukoita rahkaseoksen (maitorahka, vispikerma) sekaan. Helppoa ja hyvää!
 
Tänään oli pimeän kauden viimeinen päivä. Miten ihanaa! Totisesti piristää mieltä.
 
// dining with my co-workers
 

2 kommenttia :

  1. Ihanan kattauksen olet loihtinut, kyllä työkavereiden varmasti kelpasi nautiskella ruuasta ja visuaalisesta annista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon että kaikki nautimme. Tällaisia illanviettoja täytyisi järjestää useammin. :)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |