SYNTYMÄPÄIVÄT HALLOWEEN-HENGESSÄ





 
Happy Halloween! Meillä juhlittiin eilen vanhemman pojan 5-vuotis syntymäpäiväjuhlia kavereiden kesken. Oikea päivä on vasta ensi viikolla. Kaikkiaan kuusi poikaa viipotti kaksiossamme puolitoista tuntia. Kaikki kaaoksen ennusmerkit oli luettavissa, mutta hienosti pojat käyttäytyivät. Juhlatunnelma viriteltiin kattoon muutamalla yksinkertaisella koristeella ja täyslaidallisella herkkuja. Liiallisen riehumisen selätti lahjojen avaaminen ja aarrejahti.

Googlen kuvahaulla löytyi muutama hauska ja helppo DIY-idea koristeluun. Kertakäyttöiset muovimukit saivat silmät ja tavallinen valkoinen paperilautanen nostetta pahvista leikatusta lepakosta. Pöytäliinana toimi musta jätesäkki. Merirosvolipulla varustetut cocktailtikut löytyivät Prismasta, samoin hämähäkki-ilmapallot ja kurpitsanauha. Takan kylkeen teipatut lepakot ovat poikien leluja.
 
// decorations for my son's five year old birthday party

TALON KATTORAKENTEESTA




 
Lupailin kuulumisia tontilta ja tehdään ensimmäiseksi katsaus talon kattorakenteeseen, josta on ehditty kyselläkin. Seinät ovat siis pystyssä ja talossa on katto. Valitsimme taloon mustan peltikaton ja avoräystäät, jotka maalataan tumman harmaiksi. Viimeiset viikot rakennuksella on häärännyt lähinnä ulkopuolisia tekijöitä ja niin räystäiden kuin katon teko kuuluu Kastellin talopakettiin.
 
Kastellin pystytysporukka on urakassaan loppusuoralla. Sisälle on vedetty seiniin höyrysulkumuovi sekä koolaukset ja katto on myös muovitettu. Yläpohjan rakenne on toteutettu eri tavalla lapekaton vuoksi. Kattoristikot korvaa palkkirakenne ja palkeista muodostuneet kotelot täytetään puhallusvillalla. Näin ollen levyvillaa ei yläpohjaan tule lainkaan. Ilmanvaihtokanavat asennetaan katon alaslaskuun höyrynsulkumuovin lämpimälle puolelle.
 
Tällä hetkellä odotamme putkimiestä talolle asentamaan viemärin tuuletusputken ja ilmanvaihtokoneen jäteilmaputken, jonka jälkeen voi yläpohjan villottaa. Toiveissa on saada lämmitys päälle ennen pakkasia.

// Here's is some technical information about the roof.

TARJOILUVAUNUJA


Välillä tuntuu, että vietän suurimman osan päivästä haavemaailmassa. Luonnollisesti uuden kodin sisustuksen suunnittelu ruokkii tätä varsin hyvin ja uusimpana villityksenä on tarjoiluvaunut. Näkisin mielelläni meillä tuollaisen keittiössä tai olohuoneessa sivupöydän virkaa toimittamassa, kuten alla olevissa kuvissa on tehty. Parven tv-tilassa kyytiin voisi koota maittavia herkkuja ja sitä olisi helppo siirrellä paikasta toiseen.


 Kuvat 1 ja 2 / 3 / 4
 
Omaa silmääni miellyttävät eniten mustat, sirot, joko lasiset tai metalliset vaunut. Hintahaarukka on laaja, alle sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Itse tekemälläkin saattaisi onnistua. Keräsin alle muutaman hyvän vaihtoehdon.




Tässäkin asiassa pitää kuitenkin malttaa mielensä ja odottaa muuttoa. Rakennukselle kuulukin paljon uutta, taidetaan kurkata sinne seuraavaksi. Mukavaa illan jatkoa!
 
// a trolley wanted

TARKEMPI KURKISTUS ETEISEEN





 
Täällä on aherrettu arki-illat etätehtävän parissa ja analysoitu erään suloisen nelikuisen liikkumista. Nyt homma on vihdoin paketissa ja voi keskittyä muihinkin juttuihin. Elokuussa esittelin teille eteisen ja sanoin palaavani asiaan, kun tuulikaapin naulakko on paikoillaan. Naulakko on jo hetken paikoillaan ollutkin, joten tässä viimein kuvia. Vaatepuoli on huomattavasti paksumpaa jo.
 
Eteisen naulakko on kiinni kaksipuoleisella teipillä seinässä ja hyvin onkin pysynyt. Näin vältyttiin ylimääräiseltä seinän rei'ittämiseltä ja naulakon myötä eteinen on huomattavasti toimivampi. Clas Ohlssonin korissa säilyy pipot, hanskat ja huivit ja lasten on ne helppo siitä itse poimia. Vaikka tänne kaksioon on kotiuduttukin hyvin, en malta odottaa muuttoa ja sen myötä isompaa eteistä. Talven toppapuvut tuo taas uusia haasteita!

// details of the entre
 

ERÄÄNÄ PERJANTAINA...

 
Nämä kuvat ovat jo syyskuulta, mutta jääneet luonnoksiin pyörimään. Parasta panna toimeksi ennen kuin seuraavaksi kuvaan lumen peittämää terassia. :) Muistan kuinka asettelin valot ja sytytin kynttilän lyhtyyn ajatuksissa istahtaa viinilasilliselle poikien nukkumaanmenon jälkeen. Luontoäiti päätti toisin, ja ulkona alkoi sataa ennen kuin haaveeni ehti toteutua. Paremmalla onnella sitten keväällä taas. Silloin istutaan toivottavasti uuden talon rappusilla, terassin teko venyy todennäköisesti kesälle. Tunnelmallista lauantai-iltaa!
 
// autumn look of our terrace

ULKOVERHOUSVÄRIN VALINTA



 
Lähdin tänään töistä äkkilähdöllä viedäkseni vanhemman pojan jääkiekkoharjoituksiin. Nopea kääntyminen kotona, varusteet olalle ja itselleni lämpimämpää vaatetta. Vieläkin nopeampi kurvaus päiväkodille ja siitä jäähalliin. Treenien jälkeen yhtä nopeasti kamat kassiin ja kotiin syömään, molemmilla oli jo kiljuva nälkä. Ja se tunne, kun istut ruokapöytään ja mies ilmoittaa: "Tossa keittiöntasolla on muuten toi rappausväriviuhka. Ne toivo, et valinta ois tehty huomiseksi." Siis mitä! Takamus ylös penkistä, viuhkan ja puuverhousvärikartan kanssa ulos, kun vielä valoa oli hieman jäljellä. Kuka sitä nyt syödä haluaisí. Samalla otin muutaman kuvan muistoksi blogiin.
 
Kaikille rakentajille melko tuttu tilanne; valinta pitää tehdä seuraavaksi päiväksi. Niin sitten yritin tihrustaa kuuden aikaan illalla sopivan harmaata rappausväriä. Mielessä pyöri ainoastaan, että tätä ei saa mokata. Muistan tuon saman tyyppisen viuhkan, josta piti viimeksi valita keittiön välitilalasin väri. Se ei ollut onnistunut valinta.
 
Vartin pohtimisen jälkeen, poissulku -menetelmää käyttäen, valinta oli tehty. Kysyin miehen mielipidettä ja noin minuutin pohdinnan jälkeen hän  valitsi saman värin. Jotkut valinnat pitäisi suosiolla jättää miehelle.
 

ID

 
Heipsan! Täällä on yritetty saada koko viikonloppu normaali rytmistä kiinni. Tulevat neljä viikkoa kuluvat etäopiskeluiden parissa kotosalla ennen seuraavaa kahden viikon pätkää Helsingissä. Tervetullut breikki tähän väliin tämä kotosalla olo. Opiskelu oli sen verran tiivistä, että iltaisin uni vei voiton jo yhdeksän jälkeen. Sen enempää ei siis kaupungilla tullut pyörittyä ja siksi visiitit sisustusliikkeisiin toistaiseksi pyöreät nolla.
 
 
Blogikin on ollut unelias kirjoittajansa tapaan viime viikot, mutta eikös se tässä muutu. Ennen kuin pääsen kunnolla vauhtiin, ajattelin oikeasti kertoa teille, että blogini liittyi Indiedays Inspirationiin juuri ennen Helsingin viikkoja. Tarkkaavaiset ovat sen kyllä jo varmasti huomanneetkin. Sopivasti aihetta juhlaan olisi gaalailtana, mutta nämä kemut täytyy jättää välistä, sillä jo siitä seuraavana viikonloppuna matkaan opintojen vuoksi takaisin Helsinkiin. Liikaa kilometrejä niin lyhyen ajan sisään. Inspirationin myötä tunnisteisiin tulee hieman muutoksia, joiden teko on kesken. Bare with me!

// You can find me on Indiedays Inspiration now too!

VÄLIPYSÄKKI


 
Viikonlopun mittainen hypähdys koulumaailmasta takaisin kotiin pääkaupungin vilinästä. Aika ihanaa. Pikimmiten purin laukut eilen (pakatakseni ne huomenna uudelleen), ja sytyttelin kynttilät. Loppuilta pötköteltiin poikien kanssa olohuoneen lattialla. Perheen miehillä taisi olla yhtä kova ikävä kuin itselläkin.
 
Yritän ensi viikolla hoitaa tekniikkapuolen kuntoon, että pääsisi blogia päivittelemään kesken viikonkin. Joka tapauksessa oikein tunnelmallista lokakuun alun viikonloppua!

// My mind needed a rest after busy week.