JOTTA VOIN SANOA OLEN ELÄNYT

torstai 1. tammikuuta 2015

En ole varmaan ikinä sen tarkemmin analysoinut ääneen saati itsekään, miksi blogia kirjoitan. Esittelyssä kerron tämän olevan virtuaalinen päiväkirja, mutta ei tämä ehkä sitäkään ole, koska päiväkirjan itse ajattelen sisältävän myös syvempiä ajatuksia ja palasia siitä oikeasta elämästä. Lasten kiukuttelua, laskujen maksua, hajonneita autoja - tiedätte kyllä. Tämä blogi on muistuttamassa minua siitä, että olen elänyt. Puhutaan ruuhkavuosista eikä turhaan. Kun mietin elämää viisi vuotta taaksepäin muistan ensimmäisenä luonnollisesti lapset. Muistan sen, miten esikoinen ei nukkunut kunnolla kolmeen ensimmäiseen kuukauteen, muistan ensimmäinen talon rakentamisen, muistan työpaikan menetyksen - isot asiat, joissa osittain on negatiivinen kaiku. Se, mitä haluan muistaa on ne pienet asiat, jotka tekivät minut onnelliseksi joka päivä. Niistä asioista tämä blogi on muistuttumassa. Toki mies ja lapsetkin ovat olennainen osa sitä onnellisuuden tunnetta, mutta heidän kasvokuviaan ei blogissa juuri näy ja se on tietoinen valinta. Haluan pitää tyylistä ja anonyymiydestä (mitä siitä on jäljellä) kiinni. Yhteenvetona: En halua huomata nelikymppisenä, että olen unohtanut elää elämääni, luopunut unelmistani, asettanut kaikki muut edelleni vain koska tuli lapset, talo, asuntolaina ja työ. Okei, on niitä asioita tuossakin kerrakseen, mutta ymmärrätte varmasti.

 
Vuosi 2014 oli meille hyvä. Ei suuria suruja tai takaiskuja elämässä, kun muistaa asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Uusi koti on valmistumassa, lapset voivat hyvin, parisuhteessa jaksetaan välittää ja ystävät ovat vierellä. Ei sitä oikein enempää voi pyytää. Välillä mietin ovatko asiat liian hyvin. Nautitaan siis tästä hetkestä.
 
Eilen kerroin, että tulevat neljä kuukautta ovat vauhdikkaita. Talon pitäisi valmistua maalikuulla, viimeistään huhtikuussa. Lasten neurologian erikoistumisopinnot päättyvät huhtikuussa. Ja jotta vauhtia ei puutu, hyppään kesken kauden mukaan takaisin rakkaan urheiluharrastukseni pariin. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, juhlitaan huhtikuussa myös Suomen Mestaruutta.

 
Blogin puolella jatketaan silti samalla linjalla kuin ennenkin. Pääasiassa sisustusasioita, mutta ehkäpä enemmän myös perheen asioilla. Unohtamatta myös rakentamista. Olen myös miettinyt, että millainen kuva minusta on mahtanut välittyä teille. Haluan pitää kiinni tietynlaisesta omasta reviiristäni, avaan ovet jo kotiini. Sen vuoksi esimerkiksi kasvokuviani ei näy (toinen syy tähän on kyllä sekin, että minusta saa hyvin huonosti onnistuneita kuvia). Joka tapauksessa toivoisin enemmän kanssakäymistä teidän lukijoiden kanssa.
 
Tästä taisi tulla blogihistorian pisin teksti, kiitos jos jaksoit lukea. Yleensä tekstiä on vähemmän, kuvia enemmän. Nyt taisi kerrankin olla toisinpäin. Nyt sanottujen sanojen myötä, vielä kerran Hyvää Uutta Vuotta!

4 kommenttia :

  1. Olisi tosiaan kiva kuulla hieman arkisempiakin asioita. Mielestäni se tekee blogista huomattavasti persoonallisemman :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen olo itselläkin on, että olen jäänyt vieraaksi. Tähän siis muutosta! :)

      Poista
  2. Mukava postaus, hyviä ajatuksia:)! Jatka vaan samaan malliin (toki niitä arkisia juttujakin olisi kiva lukea hieman enemmän; sitä kautta olisi helpompi pikkaisen enemmän "tutustua" blogin kirjoittajaan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikeassa olet. Arkisten juttujen myötä pääsee lähemmäksi kirjoittajaa. :)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |