KÄYTÄVÄN SÄILYTYSKOKONAISUUS

torstai 21. toukokuuta 2015

 
Jo talon suunnitteluvaiheessa oli selvää, että makuuhuoneet oleskelutiloista erottavalle käytävälle haluan selkeän yksinkertaisen säilytyskokonaisuuden. Aivan kuten edellisessä omakotitalossammekin oli. Ajattelin aluksi jopa täsmälleen samanlaista kokonaisuutta eli Ikean Bestå -sarjan kahta 120cm leveää ja 128cm korkeaa kaappia rinnakkain. Ikeasta kuitenkin kerrottiin, että sarja muuttui tänä keväänä, ja että 128cm korkeaan kaappiin ei saa enää täysikorkeaa mattapintaista valkoista ovea, ainoastaan 64cm korkeana. Niinpä pienen pohdinnan jälkeen päädyimme saman sarjan 64cm korkeaan vaihtoehtoon ajatuksena, että tarvittaessa yläpuolelle voi asentaa avohyllyjä esimerkiksi kirjojen säilytystä varten.

 
Ja kokonaisuutta hetken katselleena uskon tämän olevan itse asiassa parempi ratkaisu, koska matalat kaapit eivät peitä näkymää keittiöstä lastenhuoneisiin. Toisaalta korkeat huonekalut olisivat rikkoneet muutoin niin saman korkuisten huonekalujen linjaa ja tuoneet vaihtelua. 

Loppuun vielä pari huomionarvoista asiaa. Ensinnäkin nyt varmaan jo jokainen blogimaailmaa selaileva tietää, että blogilista lopettaa kuun vaihteessa. Tämän blogin muut seurantakanavat löytyvät oikealta sivupalkista. Toinen huomio koskee bloggerin kuvia, miten ne ovatkaan noin sotkuisen näköisiä taas. Vai painaako unihiekka omia silmiäni? Koettakaa kestää, yritän selvittää tilannetta.

4 kommenttia :

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |