ULKOKUVIA

En ole juuri julkaissut ulkokuvia talostamme tai terassista tätä ennen siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki on ollut kovin keskeneräistä. Nyt kuitenkin pääsisäänkäynti alkaa näyttää hiljalleen sellaiselta kuin kuuluukin, joten tässä ensimmäisiä varsinaisia ulkokuvia.


 
Alemmassa kuvassa pääovi on vasemmalla ja oikean puoleinen ovi johtaa kylpy- ja kodinhoitohuoneeseen. Talon puuosien ulkoverhouksessa on käytetty 23x145 ulkoverhouspaneelia, joka on maalattu Tikkurilan puutalojen värikartasta löytyvällä värillä 565X. Ikkuna- ja ovismyygit ovat maalattu tai maalataan valkoisella, jonka värikoodia en tähän hätään muista. (Kyseessä on sama valkoinen, jota käytimme myös edellisen talon ikkuna- ja ovismyygeissä.) Ikkunapellit ovat tummanharmaat, samoin ovet. Terassissa on käytetty ruskeaa uritettua painekyllästettyä 28x145mm leveää terassilautaa, joka on tarkoitus ensi kesänä öljytä.


 
Osa terassista rajautuu vasten talon vasemmalla puolella kohoavaa kalliota. Tykkään kovasti siitä, miten kallio antaa ilmettä pihalle, vaikka luokin samalla haastetta pihasuunnittelulle. Kallion päälle on tarkoitus rakentaa ensi kesänä pergola ja mahdollisesti myös grillauspaikka. Tontti rajautuu takaosasta puistoalueeseen. Lupaan näyttää laajempia kuvia, kun epämääräiset lautakasat ja reunakiviröykkiöt ovat hävinneet.

Ja hei, nyt on perjantai. Ensimmäinen työviikko pian selätetty, ja hengissä ollaan. Kyllä tämä tästä! Mukavaa viikonloppua!

// Some outdoor pictures and details of the materials we used.

8 kommenttia

  1. Ihanan värinen talo teillä :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään myös! Ja samoin sinne hyvää viikonloppua! :)

      Poista
  2. On kyllä kivan näköinen tuo teidän talon julkisivu ja puutalossa on sitä lämmintä henkeä mielestäni enemmän kuin kivitalossa. Joko tämä on teidän viimeinen taloprojektinne?
    Jos viikonloppuna on pulaa ohjelmasta, suunnatkaa tänne Syvärauman suuntaan. Täällä on iso kirpputoritapahtuma, jossa pihoilla ja kadun varsilla ihmiset myyvät itselle tarpeettomia tavaroita. Poiketkaa samalla myös meidän pihalla (os. Koivulankatu 5). Isäntä vähän suunnitteli, että tekisi isoja muurinpohjalettuja myytäväksi...tämä ei ole kuitenkaan ihan varmaa, mutta poiketkaa kuitenkin... Ja oikein mukavaa työviikon jälkeistä viikonloppua!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä viimeinen projekti ainakin hetkeen. Odottelen jo sitä tavallista lapsiperhearkea, jossa ensimmäisenä ei tarvitse olla tarttumassa lapion varteen. :) Ja hei kiitos lauantaisesta. Olisi mennyt tapahtuma muuten täysin sivu suun. Ja sua on aina niin kiva nähdä!

      Poista
  3. Ihanat nuo kalliot!!! VAutsi.
    Meillä ei myöskään ole mitään asiaa kuvata sisääntuloa ennenkuin siellä on yhtään valmiimpaa. Tiedän tunteen. Mutta ihanaa kun joku osaa taas valmistuu.

    Terassin sävy sopii niin hyvin teidän kodin väriin. Nauttikaa terassista, niin parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään myös. Antaa ryhtiä ja ilmettä. On kyllä tosi palkitsevaa, kun jonkun kohdan saa ruksia yli listalta. Ja niistä hetkistä pitää nauttia. :)

      Poista
  4. Kaunis julkisivu ja upean värinen talo <3

    VastaaPoista