VALKOINEN LATTIA - KÄYTTÖKOKEMUKSIA

 
Aika ajoin blogiin tullaan vaalean tai valkoisen lattian perässä, joten nyt kun takana on noin puoli vuotta asumista kodissa, jossa on valkoinen lattia ajattelin kirjoittaa teille kokemuksia. Niin kauan kuin valkoisesta lattiasta haaveilin, uskokaa tai älkää, viikon jälkeen olin valmis vaihtamaan koko lattian. Syynä ei ollut lainkaan materiaali tai valittu merkki, sillä Paradorin Artic Pine -laminaatti on palvellut erittäin hyvin. Ainakin toistaiseksi laminaattilattiamme on ollut hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Syynä oli lähinnä tuo valkoinen väri.

 
Toki tiesin, että roskat näkyvät hyvin, mutta että niinkin hyvin. ;) Tälle siisteysintoilijalle melkoinen shokki. Olohuone-keittiö -tilaan valoa lankeaa kolmesta ilmansuunnasta, jonka vuoksi siinä tahrat näkyvät erityisen hyvin. Joskin niin taitaisi näkyä missä tahansa lattiamateriaalissa ja -värissä. Valo ei tunne armoa. Joka tapauksessa aikani jaksoin siitä puhista, mutta nyt olen jo hyvinkin tottunut ja enää en tätä vaihtaisi.

 
Olen kirjoittanut aikaisemmin muun muassa valkoisen laminaatin värisävystä, siitä pääset lukemaan täältä. Edelleen tuo valkoinen on sellainen, joka omaan silmään ei taita liikaa siniseen, mutta ei myöskään lämpimään sävyyn. Värin tuomaa avaruutta ihastelen joka päivä. Lisäksi tämän lattian materiaali on sellainen, joka on helppo pitää puhtaana. Lika näkyy ja irtoaa helposti. Jopa autoleikeistä jääneet väriviivat lähtevät kynnen kanssa rapsuttamalla tai ihmesienellä pyyhkimällä. Tuo pieni puunsyykuviointi tuo lattiaan sopivasti eloa, ja antaa anteeksi pienen pölykerroksen. Voin siis lämpimästi suositella niin tuota Paradorin laminaattia kuin valkoisen väristä lattiaakin, kunhan kestää myös siinä näkyvän roskan.

*Tuotteesta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Erikoisparketin kanssa.
 
// some thoughts about living with a white floor
 

8 kommenttia

  1. Mukava lukea käyttökokemuksista. Lattia näyttää todella hyvältä! Meillekin on tulossa Paradorin laminaatti, mutta ei tosin valkoinen. Itse olisin ollut taipuvainen myös valkoiseen, mutta miehelle se oli ehdoton ei, joten päädyimme harmaaseen Paradorin Trendtime 6 tammi Mistral lankkulaminaattiin. Mallipalan tutkailun perusteella tästä lattiasta jäi hyvin laadukas kuva ja on kiva kuulla, että sinunkin käsitys on samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuollainen lankkulaminaatti on niin hieno. Oli yksi meidän vaihtoehdoista myös! :) Tsemppiä projektiin!

      Poista
  2. Meiläl on kotona valkovahattu saarniparkettia ja en vaihtaisi sitä kyllä mihinkään. Meillä on aika pienet huoneet ja lattian värillä on tässä kotaa ollut suuri merkitys. Vaaleus vain lisää valon vaikutusta. Ja se on totta, että kaikki tahrat näkyy lattiassa, mutta sehän on vain hyväksi...;) Tuleepahan siivottua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienissä tiloissa lattian väri kyllä todella korostuu. Ja antaa avaramman vaikutuksen myös. Opin lopulta itsekin ajattelemaan noin, tahrat näkyvät helpommin!

      Poista
  3. Teidän lattia on tosi kaunis. Meillä oli hieman tuon tyylinen vanhassa kodissa ja mua ei haitannut se, että lika näkyi hyvin - pyyhkäisy vain ja lattia oli taas puhdas. Nykyisessä kodissamme on tummempi lattia ja vaikka sen itse halusin, niin silti tuota vaaleaa on välillä ikävä. Onneksi lattian voi joskus hamassa tulevaisuudessa myös vaihtaa, ei se ole edes kamalan kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laminaatti on siitä kiva, että siihen ei uppoa omaisuutta jos sellaisen haluaa vaihtaa. Tummemmassa on myös etunsa!

      Poista
  4. Meilläkin on ollut valkoinen lattia. Kolmen koiran kanssa täysi katastrofi. Enää ei tule muuta kuin valkolakattua tammea, joka on sekin sopivan vaalea. Mutta kaunishan tuo on kuin koru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh, uskon! Kolme koiraa asettaa omat rajoitteensa. Meillä on edellisessä kodissa lattia vaaleaa tammea ja pidin siitä myös!

      Poista