ENSILUMI JA VIIKONLOPUN KUULUMISET

maanantai 23. marraskuuta 2015


 
Eipä tarvinnut kauan odottaa, että tänne länteenkin saatiin lumi maahan. Alkuviikolle on tosin luvattu jo vesisadetta, mikä tarkoittanee sitä, että lumi pysyy maassa vain lyhyen hetken. Parempi sekin sentään. Sunnuntaina kävin ottamassa muutaman kuvan ulkoa, niin kaunis ilma oli.



 
Meillä oli lauantaina työporukan piknikristeily ja vietimme samalla pikkujouluja. En ole ennen ollut piknikillä ja täytyy sanoa, että se oli oikein kiva tapa viettää päivää. Aikainen herätys vaati kuitenkin veronsa ja nukkumassa olin jo puolilta öin.
 
Tähän lopuksi työkaverini antama hyvä vinkki. Kun tuoksukynttilän tuoksu tökkii, polta se ulkona lyhdyssä. Oma kesäinen hankintani Malene Birgeriltä ei osunut nappiin. Lasinen purkki on kuitenkin yhtä kaunis kuin itse kynttiläkin, joten en tohtinut myydä tai heittää haaskuun. Nyt se saa palaa kaikessa rauhassa ulkona. Näin on uusi viikko potkaistu taas käyntiin!

// The first snow

2 kommenttia :

  1. Tuo valkoinen lumipeite on niin kaunis...peittää sopivasti niitä keskeneräisiäkin asioita (ainakin meidän pihalla!). Tästä muutaman päivä "lumionnesta" on meidän poika nauttinut koko rahan edestä; kahtena iltana hän on ollut kavereiden kanssa kaksi ja puoli tuntia pulkkamäessä.
    Täällä odotellaan jo meidän perheen pikkujoulua tulevaksi ensi viikonloppuna...:)
    Oikein mukavaa viimeistä marraskuun viikkoa ja tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. No siellä tuli ihan kivasti sitä lunta :)) Täällä sataa vettä! Buuhu!

    VastaaPoista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |