UNELMAKOTI - ONKO SELLAISTA?

 
Upea lauantaipäivä täällä länsirannikolla. Jäin tuossa yhtenä päivänä tällä viikolla miettimään, että onko sellaista kuin unelmatalo tai unelmakoti olemassa. Kun uutinen uudesta talosta levisi, on moni ystävä ja tuttava tiedustellut, että onko tämä nyt sitten se unelmatalo? Tietysti haluaisin vastata, että on. Mutta tiedättekö olen tullut tulokseen, että sellaista kuin unelmatalo ei edes ole. Mielipiteeseeni vaikuttaa varmasti se, että meillä rakentamisen motiivit ovat muualla. Tiedän myös, että näitä kolmea kotia (edellistä, nykyistä ja tulevaa) olemme rakentaneet yhtä suurella rakkaudella - ajatuksella, että siinä kodissa asumme hyvin pitkän ajan. Elämä vain on tarjonnut aina uuden mahdollisuuden rakentaa uusi koti ja kun se on tuntunut aina hyvältä ratkaisulta, ei päätöstä ole tarvinnut suuremmin miettiä.
 
 
Onhan se aivan ihanaa päästä rakentamaan taas uutta, sisustaa talo sen hetken mieltymysten. Lapsetkin kasvavat, jolloin pohjapiirros ja jotkin tietyt ratkaisut vastaavat taas sen hetken tarpeita paremmin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että se on meille vain uusi koti. Tontti ei ole unelmapaikalla, vaikka hyvällä sellaisella kyllä. Rakennusmääräykset eivät vastaa unelmakotiani. Budjetti asettaa edelleen armotta rajoituksia. Rakentamisvaiheessa sattuu yleensä joitakin kommelluksia. Ja lopulta en ole varma, tiedänkö edes millainen unelmataloni olisi? Molemmissa rakentamissamme kodeissa on ollut ne omat hyvät puolensa, mutta hetken talossa asuttuani olisin niihin joitakin ratkaisuja eri tavalla tehnyt. En epäile hetkeäkään etteikö niin kävisi myös uudessa kodissamme. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö nykyinen tai tulevakaan koti merkitsisi minulle yhtään sen vähempää. Jokaiseen kotiin ja taloon liittyy ne omat muistonsa, joka tekee niistä erityisiä. Ja toisaalta kuka tietää, voihan olla että se unelmakoti siellä nurkan takana kuitenkin odottaa.
 
// Is there such thing as a dream home?

4 kommenttia

  1. Unelmien koti - se onkin ollut kovasti mietteissä. Että voiko täydellistä löytääkään, ja voiko se silti olla unelmien koti :)

    VastaaPoista
  2. Niin! Tuskin. Eikös ihmismieli aina halua jotain mitä ei ole? Varmaan parasta on, jos pystyy nauttimaan juuri siitä mitä tällä hetkellä on!

    Wau, eli uusi talo tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä S. Tärkeintä on nauttia siitä mitä on ja myös ihmiset ympärillä tekevät sen kodin. :) Kyllä, nyt ainakin siltä näyttää. Mutta koska, se on vielä kysymysmerkki.

      Poista