TERASSIN ÖLJYÄMINEN


Rippijuhlien ja vanhimman pojan jalkapalloturnauksen ohella tälle viikonlopulle suunniteltiin myös "pääterassin" öljyäminen. Terassihan tehtiin heti muutettuamme tähän taloon vuosi sitten keväällä, ja nyt se on ajallisesti valmis öljyttäväksi. Hiukan harmittelin, että lähetin miehen öljyostoksille yksin kriteerinä tumman ruskea, koska purkin kyljessä väri näytti kovin punaiselta! Ensimmäisten vetojen jälkeen sain kuitenkin huokaista helpotuksesta. Väri osoittautui oikein passeliksi. Mietin aluksi jotakin harmaan sävyä myös terassille, sillä talohan on tumman harmaa rappauksineen ja puuosineen. Koska terassi rajautuu joka puolelta johonkin harmaan sävyyn (kalliot, kivi-aita, reunakivet) ajattelin, että se ei erotu edukseen ja siksi päädyimme ruskeaan.



Työn tekoa haittaisi hieman auringonpaisteen ja sateen väliä sahaava sää, mutta saimme kuitenkin puolet terassista urakoitua. Alue täytyi jakaa kahteen, jotta kulku taloon sisälle on mahdollista. Öljytty pinta on nimittäin kokonaan kuiva vasta vuorokauden kuluttua!



Öljyämiseen käytimme Kotimainen Mestari -puuöljy akvaa, joka on vesiohenteinen, öljypohjainen puuöljyemulsio. Se ehkäisee puun halkeilua ja antaa puulle vettä ja likaa hylkivän, kuultavan pinnan. Iso 9 litran purkki on todella riittoisa! Nähtäväksi jää millainen pinnasta lopulta tulee, ja jääkö tuohon rajakohtaan selkeä ero. Toistaiseksi ainakin näyttää hyvälle.

// oiling the terrace

4 kommenttia

  1. Kaunis terassi ja tuo ruskea näyttää sopivan hyvin, tuo lämpöä pihalle. Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valinta tuntuu oikealle! :) Mukavaa uutta viikkoa sinne!

      Poista
  2. Wau!! Todella hyvä valinta tuo ruskea! Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista