KODIN SYYSTEKSTIILEJÄ JA ARVONNAN VOITTAJA


Syksyinen koleus on saapunut tänne länsirannikollekin. Vielä tähän asti on nautittu pääasiassa auringonpaisteesta ja lämpöäkin on riittänyt päälle viidentoista asteen. Eilen ja tänään sen sijaan taivas on ollut pilvessä ja huomaa heti miten sisälläkin tuntuu kylmemmältä. Niinpä vaihdoin sohvalle lämpöisempää vilttiä ja syksyisempiä sävyjä. Vielä tuli takkaan ja kynttilät palamaan, siinä ne aseet lisääntyvää pimeyttä vastaan.


Sohvalla majailevien tyynyjen päälliset löytyivät yhtä lukuun ottamatta omasta takaa. Alimman kuvan tyynypinon ruskeaan taittavat päälliset ovat H&M Home:lta ja muut kaksi Linumilta. Uusin tulokas on Kodinonnesta ostettu kaksipuoleinen samettityynynpäällinen, niin ikään Linumin. Enpä olisi uskonut, että meiltä enää samettia 2000-luvun alun jälkeen löytyisi, mutta tuohon päälliseen ihastuin välittömästi. Kaikkiaan aika herkullinen yhdistelmä maanläheisiä sävyjä.

Lopuksi kiitos kaikista Vanamo Decon arvontaan osallistuneista, teitä oli oikein mukavasti. Tällä kertaa arpaonni suosi Miiaa. Voittajalle on laitettu sähköpostia!

// Autumn shades in our home and a new Linum pillow cover.

VANAMO DECO + ARVONTA


Yhteistyössä Vanamo Decon kanssa. Turusta kuuluu sisustusrintamalla tämän syksyn myötä uutta. Suomalainen sisustusperhe on saanut uuden jäsenen, kun Vanamo Deco laajensi tuotevalikoimaansa kantoliinamalliston kankaista kodintekstiileihin. Kuosit ja värit noudattavat skandinaavista tyyliä, jolloin niitä on helppo yhdistellä ja käyttää osana niin modernia ja pelkistettyä kuin myös perinteisempää sisustusta.


Vanamo Decon tuotteet valmistetaan kankaiden suunnittelusta lähtien Suomessa. Kankaiden kudonta tapahtuu Espoossa sekä tuotteiden suunnittelu ja ompelu Turussa. Tuotteiden materiaalit ovat korkealaatuisia, sillä niissä on käytetty saksalaista luomupuuvillaa ja merinovillaa sekä italialaista pellavaa. Kankaissa käytetyillä langoilla on Öko-Tex 100 -sertifikaatti, joka takaa, että niissä ei ole vaarallisia kemikaalijääämiä. Yhteistyön merkeissä sain valita kaksi keittiöpyyhettä ja päädyin Graniitti ja Lohkare pellavapyyhkeisiin. Molemmat ovat valmistettu Solki kankaasta, jossa on käytetty 50% pellavaa ja 50% luomupuuvillaa.

Vanamo Decon mallistosta löydät keittiöpyyhkeiden lisäksi monipuolisen valikoiman erilaisia kodintekstiilejä. Merkin internet -sivuilla löytyy tuotteita muun muassa makuu- ja olohuoneeseen (torkkupeitot, tyynynpäälliset, kangaskorit), keittiöön (keittiöpyyhkeet ja kattaustekstiilit) sekä kylpyhuoneeseen ja saunaan (kylpypyyhkeet ja laudeliinat). Tilaat ne kätevästi verkkokaupasta.



Osana yhteistyötä saan järjestää lukijoilleni pienen arvonnan, jonka palkintona on samanlainen keittiöpyyhesetti eli Graniitti ja Lohkare pyyhkeet. Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta! Muista jättää toimiva sähköpostiosoite. Arvonta päättyy lauantaina 24.9. klo 16:00 ja julkaisen voittajan samana iltana. Onnea matkaan!

SANANEN LIIKUNNASTA


Rempseät keskiviikkoterveiset! Syksy on siinä mielessä ihanaa aikaa, että arkirytmin myötä myös liikunnalle tuntuu olevan enemmän sijaa. Olen pienestä pitäen ollut jääurheilun ystävä, ja pelannut pitkälle aikuisikään ringetteä. Aktiivisen pelaajauran jälkeen olen lähinnä nauttinut siitä, että on enemmän vapautta harrastaa erilaisia lajeja. Harjoittelu pääsarjatasolla on kuitenkin lähes ympärivuotista, ja hyvin pitkälle saneltu, mistä sen pääasiassa tulisi koostua.


Pelaajauran aikana haaveilin usein erilaisista ryhmäliikuntatunneista, mutta nyt lasten myötä olen todennut, että oleminen tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan joka viikko ei ole aina mikään itsestään selvyys. Sen sijaan juokseminen ei edellytä mittavia toimenpiteitä. Lyhyestäkin vauhtileikittelylenkistä saat tehokkaan, ja mikä parasta, treeni alkaa kotiovelta. Paikkansa arkiliikuntamuotona on vakiinnuttanut myös kuntosalilla käynti. Esimerkiksi instagram nettiä unohtamatta on pullollaan simppeleiden, toiminnallisten treenien tekijöitä. Yksi suosikkejani on kaisafit, jonka lyhyet, mutta monipuoliset treenit ovat helppoja toteuttaa. Osa liikkeistä on hyvin vaativia, mutta videoista voi näppärästi poimia ne itselle sopivat liikkeet.

// running  and going to the gym - my ways to work out

MIKSI VALKOINEN, PELKISTETTY KOTI?


Valkoinen sisustus taitaa olla aihe josta jaksetaan keskustella aina vain. Ja usein vieläpä negatiivisessa merkityksessä. Foorumeilla ihmetellään kovaan ääneen kuka oikeasti haluaa asua sairaalassa. Valkoinen koti edustaa mielikuvituksen puutetta, se on epäkodikas, kylmä ja arka. Paras ystäväni kertoi jostakin lukeneensa, että myös valkoisessa kodissa asuvat eroavat keskimääräistä useammin. Meillä taitaa mieheni kanssa olla käsittämättömän hyvä tuuri, kun ei sisustus ja saati talon rakentaminen ole meitä erottanut.  


Niin ikään keskustelin viikolla kollegani kanssa oman ajan merkityksessä arjessa. Hän kertoi, kuinka pitää kiinni omasta ajastaan arkisin. Se pieni hetki sohvalla illalla, jolloin lapset ovat nukkumassa, on aivan hiljaista ja kaikki muutkin ylimääräiset ärsykkeet on minimoitu. Allekirjoitan tuon täysin. Menneellä viikolla olimme myös koululla ensimmäisessä vanhempainillassa. Luokkahuone oli värikäs ja huomasin, kuinka minun täytyi keskittyä kohta kohdalta sisäistääkseni kaiken ympärillä olevan virikkeistön - esimerkiksi esillä olevat koulukirjat, lasten askartelut, laputetut viikonpäivät ja päivämäärät. Melko nopeasti ymmärsin, että minulle se oli erilaisten ärsykkeiden yliannostus.


Minulle valkoinen koti merkitsee rauhallisuutta, valoa, tasapainoa ja juuri niitä minimoituja ärsykkeitä. Työni on liikkuva, joskus fyysistäkin. Olen tekemisissä päivän aikana paljon erilaisten ihmisten kanssa, jotka vaativat itseltäni kokonaisvaltaista läsnäoloa. Työni antaa paljon enkä koe sitä yleisesti ottaen uuvuttavana, mutta juuri se vastapaino on työssä jaksamisen kannalta tärkeää. Lapset ja tämä blogin kirjoittaminen tarjoavat esimerkiksi juuri sitä. Yhtä tärkeää osaa näyttelee kuitenkin myös koti. Kodin täytyy olla siisti, avara ja jokaisella tavaralla suurin pirtein oma paikkansa, jotta voin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä.

// Thoughts about why white interior is my thing.

SISUSTUSKIERROKSELLA KODINONNESSA


Hei sinne ruudun toiselle puolelle! Lupasin palata vielä raumalaisen Sisustustalo Kodinonnen syystunnelmaan viime torstaina vietetyn valokuvauskurssin tiimoilta. Kurssi-iltana keskityin lähinnä meille annetun tehtävän suorittamiseen, joten palasin kamera kaulassa liikkeeseen heti perjantaina työpäivän päätteeksi. Tässä nyt enemmän tuon kuvaustuokion tuloksia. Kodinonnessa on menossa kauneimman kattauksen äänestys, joten nyt napsimaan sieltä vinkkejä! Nuo Cult Designin hentoisin kuvioin koristellut lautaset näyttävät todella kauniilta.





Kattausideoiden lisäksi liiketilasta nappaat mukaasi ideoita niin makuuhuoneen kuin olohuoneenkin sisustamiseen. Gantin tekstiilit jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen ja Paisley -kuvioiset tyynyliinat ovat keikkuneet omalla ostoslistalla jo hyvän tovin. Viimeisimpänä tärppinä kehotan kurkkaaman myös laadukkaiden design -valaisimien tarjonnan sekä tuon alimman kuvan nojatuoli- ja sohvanurkkauksen. Mikä ihana syksyinen väriyhdistelmä!

VALOKUVAUSKURSSILLA KODINONNESSA



Viime torstaina täällä Raumalla järjestettiin valokuvauskurssi Sisustustalo Kodinonnessa. Kurssin vetäjänä toimi ihana Frida Koti kaupungin laidalla -blogista. Käytännönläheisen opetuksen ja kuvatehtävän myötä tulivat tutuksi valokuvauksen perusasiat f-luku, suljinaika ja ISO-arvo, mutta saimme myös opastusta muun muassa kuvasommitteluun ja valkotasapainoon. Tähän asti olen kuvannut lähinnä automaatin voimalla ja luottanut kuvankäsittelyn voimaan. Oma kärsivällisyyteni ja aikani ei ole riittänyt kokeilemaan säätöjä. Nyt kuitenkin kaikki tämän postauksen kuvat olen ottanut manuaalisäädöin ja kuvankäsittely ei vie ollenkaan niin paljon aikaa. Olen yleensä vierastanut kuvaamista muualla kuin luonnonvalossa, mutta täytyy sanoa, että iltahämärässä ja keinovalaistuksessa otetut kuvat ovat yllättävän onnistuneita. Toki uudella kamerallanikin on varmasti osuutta asiaan.


Myymälä oli täynnä toinen toistaan herkullisempia yksityiskohtia. Ajattelin, että koostan niistä teille vielä kokonaan oman jutun, sillä minun oli pakko palata kuvamaan uudestaan perjantaina työpäivän jälkeen vähän lisää. Nyt rentoa sunnuntain jatkoa!

// I spent my last thursday evening learning new things about photographing.