SANANEN LIIKUNNASTA


Rempseät keskiviikkoterveiset! Syksy on siinä mielessä ihanaa aikaa, että arkirytmin myötä myös liikunnalle tuntuu olevan enemmän sijaa. Olen pienestä pitäen ollut jääurheilun ystävä, ja pelannut pitkälle aikuisikään ringetteä. Aktiivisen pelaajauran jälkeen olen lähinnä nauttinut siitä, että on enemmän vapautta harrastaa erilaisia lajeja. Harjoittelu pääsarjatasolla on kuitenkin lähes ympärivuotista, ja hyvin pitkälle saneltu, mistä sen pääasiassa tulisi koostua.


Pelaajauran aikana haaveilin usein erilaisista ryhmäliikuntatunneista, mutta nyt lasten myötä olen todennut, että oleminen tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan joka viikko ei ole aina mikään itsestään selvyys. Sen sijaan juokseminen ei edellytä mittavia toimenpiteitä. Lyhyestäkin vauhtileikittelylenkistä saat tehokkaan, ja mikä parasta, treeni alkaa kotiovelta. Paikkansa arkiliikuntamuotona on vakiinnuttanut myös kuntosalilla käynti. Esimerkiksi instagram nettiä unohtamatta on pullollaan simppeleiden, toiminnallisten treenien tekijöitä. Yksi suosikkejani on kaisafit, jonka lyhyet, mutta monipuoliset treenit ovat helppoja toteuttaa. Osa liikkeistä on hyvin vaativia, mutta videoista voi näppärästi poimia ne itselle sopivat liikkeet.

// running  and going to the gym - my ways to work out

4 kommenttia

  1. Olen saman todennut, että arkiliikunta on parasta. Lähtö ja paluu omalle kotiovelle, aikataulutonta... Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ja lapsiperheelliselle varsinkin erittäin kätevä liikuntamuoto, jota voi tietysti harrastaa myös lapsen kanssa. :) Lenkki-iloa!

      Poista
  2. Juurikin kirjoitin juoksusta ja sen ihanuudesta :))! Mahtava harrastus!

    VastaaPoista