JOULUKUUSI




Ensimmäistä kertaa jouluna meidän kotoamme löytyy kuusi. Tekokuusi kylläkin. Arvelin ostaa aitoa, koska vietämme joulun poissa kotoa ja toisaalta nyt pystymme nauttimaan joulukuusen luomasta tunnelmasta niin pitkään kuin haluamme. Viikko sitten kasasimme kuusen, yllättävän iso urakka muuten, ja viikonloppuna se koristeltiin. Täytyy myöntää, että nyt joulu tuntuu joululta.


Osa kuusen koristeista on vanhoja, Ikeasta ja Tukholmasta ostettuja joulupalloja. Uutena hankin Stockmannilta nuo musta pallot sekä kultaisen väriset himmelit. Ja tuosta valosarjan metsästämisestä voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinansa. En tiedä löytyykö sieltä muita yhtä tarkkasilmäisiä, joille valon väri merkitsee ja paljon. Itse en pidä liian lämpimän sävyisistä valoista, mutta toisaalta en myöskään liian valkoisesta valosta. En myöskään yleensä harrasta toiseksi parhaista vaihtoehtoja, mutta siinä vaiheessa kun kuusi uhkasi jäädä kokonaan ilman valoja, oli pakko niellä tappio. No ensi vuonna sitten paremmalla onnella. Tuo on silti aihe, josta voisin kirjoittaa myöhemmin lisää, sillä itse koen, että hyvä valaistus ja valon väri ovat tärkeä osa omaa viihtyisää sisustusta. Nyt glögin lämmitykseen, onhan jouluviikko! 

// our Christmas tree

8 kommenttia

  1. Meille taitaa tulla oikea kuusi,varastosta kyllä löytyy hätävarana myös tekokuusi. Neulaset vaan tahtoo tippua,jos on oikea kuusi.Kivat koristelut teidän kuusessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava tuo hätävara myös! 😊 Oikein ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  2. Meillä tyydytään tänä vuonna muovikuuseen, sillä matkamme ajoittuu heti joulun jälkeen...Jännä juttu, miten tuo kuusi tuo sen joulun tunteen. Meillä ei oikein muuta koristeita olekaan. Muutama tonttu siellä täällä, valosarjoja ja uutuutena jouluseimi. Aika vähällä mennään...
    Oikein ihanaa (ja stressitöntä) jouluviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä. Kuusi on se isoin tunnelman luoja ja muita koristeita hyvin vähänlaisesti. Joulukukat on toinen suosikkini! 😍 Kiitos ja samoin sinne. Niin ja se matka, oikein hyvää reissua!

      Poista
  3. Kaunis kuusi teillä!

    Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa, kiitos kuluvan vuoden yhteistyöstä ja paljon hymyjä vuoteen 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiitokset myös yhteistyöstä. Olkoon vuosi 2017 unelmien vuosi. 😊

      Poista
  4. Kauniilta näyttää kuusi noinkin. Minä haaveilen kuuseen sellaisista paristolla toimivista ledivaloista, jotka eivät tarvitse johtoja. Valon sävystä en kyllä niiden kohdalla tiedä, kun en ole niitä vielä livenä nähnyt. Nyt mennään vielä vanhoilla perinteisillä valoilla... Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Sellainen paristokäyttöinen täytyykin laittaa korvan taakse! Olisi varmasti käytännöllinen. No ensi vuonna sitten valojen etsintään uudella onnella. Oikein ihanaa joulua!

      Poista