MIAMI - MAJOITUS JA LIIKKUMINEN


Lupasin jo aiemmin kirjoittaa teille enemmän meidän Miamin matkastamme. Palataanpa nyt siis kahden postauksen verran helmikuiseen reissuumme ennen kuin aurinkoenergiaa riittää täällä kotokulmillakin. Kokoan näihin postauksiin omat vinkkini, joiden ansiosta loma oli erityisen onnistunut. Tartutaan ensimmäiseksi majoitukseen sekä liikkumiseen. 


Missä yöpyä - Majapaikkanamme Miamissa tai tarkemmin Sunny Isles Beachilla, joka sijaitsee noin 20 km pohjoiseen South Beachilta, toimi Sunny Isles Vacations. Koko yhdeksän hengen porukkamme toivoi yöpymistä saman katon alla, joka luonnollisesti asetti oman rajoituksensa. Varaus huoneistoon hoitui booking.comin kautta, mutta sama huoneisto näkyi olevan varattavissa myös airbnb:n puolella. Sijainti osoittautui erinomaiseksi. Haimme ensin majapaikkaa South Beachin alueelta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se olisi ollut ehkä turhan levoton lasten kanssa. Sunny Isles Beach on huomattavasti rauhallisempi ja katukuvassa sekoittuvat luontevasti paikalliset, turistit ja snow birdit eli lämpimään talven ajaksi saapuneet amerikkalaiset. Uskon, että tuolla asuessa sai hitusen enemmän käsitystä paikallisten tavoista elää. 


Rantaviivaa tuollakin hallitsevat rintarinnan toistaan upeammat hotellit ja kerrostalot, mutta yleisiäkin rantoja väleihin mahtuu. Huoneistoltamme oli muutaman sadan metrin matka rantaan ja saman verran lähimpiin kauppoihin ja ravintoloihin. Itse huoneisto oli kaikin puolin siisti ja riittävästi varusteltu, jotta aamu- ja iltapalan laittaminen onnistuivat helposti. Näkymä 17. kerroksesta oli erittäin vaikuttava. Allasalueella sijaitsevan kuntosalin, saunan ja grillipaikan käyttäminen oli maksutonta.  


Millä kulkea - Oma auto on melko ehdoton Floridassa ja Miamissakin kulkemiselle. Toki, jos kärsivällisyyttä ja aikaa järjestää kulkemisensa, on rajattomasti niin miksipä sitä ei voisi turvautua julkiseenkin liikenteeseen tai esimerkiksi uber -palveluun (paikallisten tarjoama taksipalvelu). Me vuokrasimme auton Rentalcars:n kautta muutama viikko ennen matkaa. Finnairin suora lento Miamissa oli perillä vasta iltayhdeksältä, joten pitkän lentomatkan vuoksi päätimme noutaa auton vasta seuraavana päivänä lentokentältä. Autovuokraamoita löytyi kyllä lähempää huoneistoammekin, mutta tila-autoja oli tilaushetkellä tarjolla vain kentältä noudettaessa. Kaikkinensa autovuokraus sujui moitteetta. Mukaan matkaan sai navigaattorin kännykän muodossa, josta riitti myös viidelle käyttäjälle langaton verkko. Tämä helpotti erityisesti pitkää ajomatkaa Key Westiin, kun lapset saivat välillä pelata omilla älylaitteillaan. Ainoa kommellus auton kanssa liittyi oikeastaan auton palautukseen, sillä lentokentän parkkitalon sisäänkäyntiä ei ollut helpoin löytää. 

// Some details of our Miami trip. We stayed at the Sunny Isles Beach, which I now think was a better choice for the kids, than staying at the South Beach. Our apartment, Sunnys Isles Vacations, was so nice. Shops, restaurants and the beach were all close. And the view from 17th floor was amazing! Highly recommend!

ARKITODELLISUUS


Blogeja on kritisoitu jo jokunen vuosi liian silotelluista kotikuvista ja siitä, että arkitodellisuus ei välity lukijoille. Myönnän, syyllistyn tähän itsekin vahvasti. Sisustusbloggaajaryhmämme maaliskuun haasteen ilmoitti heitti Char and the City -blogin Char: "Näin sisustusblogiin kuvaavan etu on siinä, että kauniin asetelman vierellä olevan kaaoksen voi helposti rajata pois. Mutta millainen olisi behind the scenes -näkymä ilman mitään rajauksia?"


Olen napannut nämä postauksen kuvat jo pääsiäisviikolla, mutta tämä on vähintään se todellisuus, joka meillä vallitsee ihan jokaisena päivänä tavalla tai toisella - viikosta riippumatta. Äidiltäni olen perinyt tavan kerätä isoin osa tavaroista paikoilleen iltapuuhien koittaessa. Kaikkeen en jaksa puuttua ja viikolla meillä vallitseekin sellainen hallittu kaaos. Viikkosiivouksen lomassa torstaisin siivoan ja järjestän sitten nekin kohdat, joihin en ole alkuviikon aikana koskenut.


Yleensä pahimpina ongelmakohtina meillä on eteinen, keittiön tasot, isompi wc sekä kodinhoitohuoneen taso. Eteisessä saattaa iltapäivisin vallita täysi myrsky, kun lattialta löytyy omien lasten vaatteiden lisäksi myös naapurien lasten takit, pipot ja kengät. Viimeisen kuukauden aikana oma mittani tuli täyteen eteisen siivoamisen kanssa ja olenkin haastanut lapset järjestelemään eteisen iltaisin. Alun vastarinta on hiipunut ja joskus he tekevät sen jopa pyytämättä. Tiedä sitten, mikä siinä on, että niitä omia vaatteita ei voi heti asetella omille paikoilleen.


Eteisen lisäksi tasot wc:ssä, kodinhoitohuoneessa sekä keittiössä täyttyvät yleensä ylimääräisestä tavarasta. Wc:n tasoille jää aamuisin hius- ja hammasharjat, joskus jopa käytetyt vanulaputkin. Mies on vallannut kodinhoitohuoneen työvaatteilleen ja usein seassa on myös poikien jalkapallovarusteita. Keittiöön kertyy postit, tärkeät muistilistat, kierrätettävät pahvit ja muovit sekä puoliksi käytetyt astiat. Kuulostaa varmasti tutulle?


Lastenhuoneet meillä pysyvät sen sijaan yllättävän siisteinä. Pojat ovat oppineet jo pienestä pitäen, että iltaisin siivotaan leikit lattioilta, jotta yöllä ei tarvitse pimeässä kompuroida lelujen yli. Toinen tähän vaikuttava asia on se, että leikit huoneissa ovat vähentyneet lasten kasvaessa. Meillä on yläkerrassa pelitila, jossa pojat saavat pelata pehmokiekoilla tai -pallolla sählyä tai jalkapalloa ja sinne he yleensä suuntavat. Jos jokin asia levällään on, niin se on isomman pojan jääkiekkovarustekassi, joka treenipäivien päätteeksi löytyy oman huoneen lattialta. Mutta summa summarum; ihan tavallista elämää arjen sotkuineen mekin elämme. En vain tuo sitä blogini kuvissa esille.