Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

SEISAHTUNUT TUNNELMA


En taida olla ainoa, jonka pasmat tämä nykyinen tilanne Suomessa ja maailmalla on sekoittanut. Lasten harrastukset jäivät loppuviikolla tauolle, koulut ja päiväkodit ovat ainakin toistaiseksi vielä auki. Vaikka tätä uudenlaista arkea on eletty vasta kolme päivää tuntuu, että siitä on paljon pidempi aika, kun asiat vielä rullasivat tuttuun tapaan. Lapset ovat koko viikonlopun viettäneet aikaa kavereidensa kanssa, joten tuntuu, että tämä taitaa olla kovempi paikka meille aikuisille. Eilen olin aivan toimeton. Lieneekö sitä, että nyt kun vapaa-aikaa on riittämiin ei tiedä mistä aloittaisi. 


Koronavirus sekoitti meidän osaltamme myös muuttokuviot. Ajatuksena oli toteuttaa muutto uuteen kotiin maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta päätimme varmuuden vuoksi lykätä sitä huhtikuun puolelle. Loppukuusta olisi täytynyt pitää kaikki käyttöönottoon ja muuttoon liittyvät tarkastukset, joten vaikka tässä itse pysyisikin terveenä ei tarkkaan tiedä, miten muu toiminta kaupungin virkamiehillä on järjestetty terveystilannetta unohtamatta. Vaikka se oli aluksi kova pettymys, osaa siihen nyt jo suhtautua positiivisemmin. Aika todennäköisesti kuluu yhtä nopeasti kuin aiemminkin ja koti on valmiimpi muuttohetkellä. Ainakin listoituksia, väliovia, alakerran wc-kaluste sekä pukutilan sisustus olisivat jääneet puuttumaan jos muutto olisi toteutunut aiemmin. 


Postauksen kuvat tontilta on otettu jo tämän kuun alussa, mutta pääsette kuitenkin jyvälle, miltä siellä näyttää. Erityisen innostunut olen siitä, että materiaalivalinnat ovat osuneet nappiin. Muistan vieläkin esimerkiksi laattojen valintoihin liittyneen tuskan, mutta  taidan palata tähän tarinaan myöhemmin. 


Näissä kuvissa näette nyt yläkerran portaikon, eteisen lattialaatoituksen, keittiön takaseinän sekä yläkerran aulasta käsin näkymää. Sneak peekina tuo eteisen lattia, joka on ladottu vinoon. Havittelin siihen ensin kalanruotokuviota, mutta tähän tarkoitukseen Pukkilalta ei silloin löytynyt sopivankokoista ja -väristä laattaa. Halusin sävyn olevan samaa kuin alakerran wc:n, kodinhoitohuoneen ja pukutilan lattialaattojen. Käynti näihin tiloihin on juuri eteisestä. Myyjän ehdotuksesta valitsin selvästi isomman laattakoon, joka sitten ladottiin vinoon. Se antaa kyllä mukavasti erilaista ilmettä, mutta sointuu silti kauniisti muihin tiloihin. 

KOTIMME KEITTIÖ


Tämä kotimme keittiö ei ole virallisissa esittelykuvissa ennen täällä blogin puolella näkynytkään. Selitys on melko klassinen, tuo allasseinä on harvoin kuvattavassa kunnossa. Keittosaareke tai oikeammin kai niemeke pysyy yleensä siistinä, vaikka siihen tuppaakin kertymään postit, muistilaput ja älylaitteet. Sen sijaan allastasolle kertyy kierrätettävä jäte (muovit ja pahvit) ja puoliksi käytettyjä astioita. Nämä ovatkin asioita, jotka täytyy ottaa huomioon jos ja kun uuden kodin rakentaminen alkaa. No mutta tarkemmin asiaan. Tämä keittiö kiintokalusteineen ja kodinkoneineen on hankittu Puustellista. Ensimmäisen omakotitalomme keittiö oli myös Puustellista, joten tuntui luonnolliselta palata samaan firmaan etenkin, kun koko prosessista oli hyvä kokemus alla. Emme edes kilpailuttaneet muita toimittajia.


Keittiön kiintokalusteiden ovet ovat korkeakiiltovalkoista maalattua MDF-levyä, jonka kanttinauhat ovat laserpoltettu. Vetimet ovat hyvin ohuet, valkoiset metallivetimet. Taso on kvartsia. 60cm leveiden kylmäkalusteiden kanssa samalla seinällä on kaksi 50cm leveää kaappia sekä kylmälaitteiden päällä pienet nosto-ovelliset kaapit. Vastapäätä tätä seinää on niemeke, josta löytyy keittolevy liesituulettimineen sekä uuni. Uunin vasemmalla puolella on 70cm leveä ja oikealla puolella 40cm leveä laatikosto. Suurin osa kodinkoneista on Siemensin. Ainoastaan mikro, jonka hankimme jo rakentamisen aikaiseen vuokrakotiimme on  Panasonicin ja liesituuletin Savon. Mikron olisin halunnut kalusteeseen upotettuna, mutta emme löytäneet sille hyvää paikkaa suunnitteluvaiheessa, joten siksi päädyimme tähän ratkaisuun.


Keittiön vasemmalla pitkällä seinällä on vesi- ja jätepisteet sekä kalusteeseen upotettu astianpesukone. Näiden molemmin puolin on 70cm leveät laatikostot. Molemmat ylälaatikot kätkevät sisäänsä matalammat vetolaatikot, näin on myös niemekkeen ylälaatikoissa. Yläkaappeja harkitsimme pitkään. Halusimme keittiöstä mahdollisimman kalustemaisen ja en myöskään halunnut "ylimääräistä" säilytystilaa - nyt sitä on juuri optimaalisesti. Yläkaappien rivi koostuu neljästä nosto-ovellisesta kaapista (ulommaiset ovat 60cm leveät ja sisimmät 70cm leveät), joista allastason yläpuolinen kaappi on astioiden kuivausta varten. Kuivauskaappi ei taida olla enää trendikkäin valinta, mutta itse koen sen meidän perheessä käytännössä tarpeelliseksi.  Kurkistetaan tuonnempana tarkemmin, mitä laatikot ja kaapit kätkevät sisäänsä. Keittiö on edelleen mieluinen, vaikka joitakin muutoksia tekisin uutta keittiötä suunnitellessa. 

// This is our kitchen. All white as you can see. There are few things that I would chance what comes to planning a new kitchen. But there are also things that I'm still very pleased with.

JOULUVALMISTELUT JA ARVONTAMUISTUTUS


Huomenna alkaa jo jouluviikko! Toisilla on ollut ja on joulukiireitä, mutta itselläni lähinnä työkiireitä. Tänä vuonna en aio stressata joulun tulosta ollenkaan, vaan päinvastoin, nautin joka pienestä jouluun liittyvästä hetkestä - laulut, tuoksut, maut - ihan kaikki. Muutaman viikon päästä mieli on kuitenkin jo uuden vuoden kynnyksellä ja joulutunnelmointi taakse jäänyttä elämää. Tiesin, että joulukuu on poikkeuksellisen tiivistahtinen tänä vuonna ja sitä varten meidän jouluvalmisteluihin on päässyt mukaan paremmin instagramin puolella. Toteutin tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulukalenterin, jossa joka päivä avautuu uusi luukku - yhteensä 24 jouluun liittyvää kuvaa. Suunnitelma syntyi varsin viime tipassa, ja päätinkin jo, että ensi vuonna aion panostaa joulukalenteriin vielä enemmän. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki joulukalenterin kuvia.


Varsin lennokkaista arkipäivistä huolimatta jouluvalmistelut alkavat olla hyvällä mallilla. Lahjat ovat lähes tulkoon ostettu muutamaa pientä muistamista lukuun ottamatta. Esimerkiksi vanhemman pojan opettajan muistaminen vielä puuttuu. Taidan päätyä kuitenkin tuttuun kahvilalahjakorttiin, sillä se on varmasti ainakin mieluinen. Joulukoti alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Siivous on hieman puolitiessä, mutta teen sen minkä ehdin, sillä siivota ehtii myöhemminkin. Joulukuusen kannoimme tänään sisälle. Joku ehkä muistaakin, että viime vuonna meille tuli ensimmäinen kertaa joulukuusi (teko sellainen) taloon. Tänä vuonna mieli teki kuitenkin aitoa kuusta ja päädyin hankkimaan kaukasian pihta -kuusen. Näiden pitäisi pitää hieman paremmin neulaset. Kurkistetaan kuusenkoristeisiin kuitenkin vielä lähempänä joulua. Lopuksi haluan muistuttaa Hetki Designin arvonnasta. Arvonnan palkintona on 50 euron lahjakortti liikkeeseen tai sen voi käyttää myös verkkokaupassa. osallistumaan pääset tästä. Nyt oikein ihanaa 3. adventtisunnuntain iltaa. 

MEIDÄN KODIN VALAISTUS


No niin, vihdoin ja viimein tämä kauan ja useasti toivottu kooste meidän kodin valaistusratkaisuista. Olen tainnut ennenkin teille mainita, että valaistus on itselläni sisustuksessa kompastuskivi. Se on myös asia, josta minulta usein kysytään ja hakusana, jolla blogiini tullaan. Perfektionistina tavoittelen täydellisyyttä ja valaistuksessa hyvän ja toimivan tasapainon löytäminen tuntuu vaikealta: yleisvalo - tunnelmavalo, kiinteät upotetut valaisimet - katto / pöytä / lattiavalaisimet, valon väri, valon teho - siinä on jo monta avointa kohtaa.


Nykyisessä kodissamme olemme käyttäneet paljon upotettuja spottivalaisimia kahdelta eri valmistajalta. Asuimme ennen omakotitaloja kahdessa eri rivitalossa, joissa kiinteitä valaisimia ei keittiön loistoputkivaloja lukuun ottamatta oltu juuri käytetty. Vaihtelun ja trendinkin vuoksi spottivalot ovat siis olleet suosikkeja. Valolistoja tai led -nauhoja en koe omaksi. Meillä oli edellisessä omakotitalossamme keittiössä työtasovalona ja yläkaapin päällä led-nauha, mutta omaan makuuni se on turhan moderni.

Pidän siitä, että valaistusta voi muuttaa vuodenajan ja päivän kulun mukaan. Olen kuitenkin huomannut, että isojen ikkunoiden tuoma luonnonvalo vähentää valaistuksen tarvetta sisätiloissa. Esimerkiksi tässä talossa käytävän tai makuuhuoneisiin johtavien aulan valo on todella harvoin käytössä ja keittiön työtasovaloa emme ole tarvinneet lainkaan. Valon tarve onkin asia, jota on mielestäni vaikea suunnitella rakennusvaiheessa. Sähköjohdot vedetään ennen kuin seinät ovat kokonaan levytetty, jolloin valon kulkua huoneistossa ei pysty täysin arvioimaan. Toisaalta parempi, että erilaisia valaistusmahdollisuuksia on liikaa kuin liian vähän.


Tässä kodissa yleisvalaistukseen olemme käyttäneet Hella Lighting S100 -sarjan sekä Airamin Planex Led -valaisimia. Hellan valaisimia on käytetty keittiössä, olohuoneessa sekä yläkerrassa ja ne ovat himmettäviä. Planex -valaisimia on käytetty eteisessä, käytävällä, vessoissa, kodinhoitohuoneessa sekä makuuhuoneiden aulassa ja makuuhuoneissa. Kylpyhuoneen ja saunan valaistuksesta on tulossa erikseen video, kunhan sellaisen onnistun tekemään.

Itselleni on tärkeää myös valon väri. Haluan, että kaikkien valopisteiden väri on sama. Tämä on arvatenkin joskus hankalaa, koska eri valmistajien led-valaisimissa saattaa sama väri näyttää aivan erilaiselta. Omaan silmään kauneimmalta näyttää 3000K. Se on sopivan neutraali, mutta ei kuitenkaan kylmä. Hella -valaisimien lämpötila on 3000K, mutta Planex -valaisimet ovat lämpötilaltaan 2700K. Nämä eivät onneksi riitele keskenään kuitenkaan kovin paljon. Kaikissa pöytä-, jalka- ja kattovalaisimissa on sitten tuo 3000K.


Tässä vielä täydellinen lista käytetyistä valaimista ja valonlähteistä:
Poikien makuuhuoneet: 2 kpl Planex valaisimia ikkunan molemmin puolin, kattovalo, paikat koulupöydän valaisimelle ja lukuvalolle sängyn luona
Aikuisten makuuhuone: 3 kpl Planex valaisimia vaatekaapin edessä, kattovalo (jota emme käytä), yksi yöpöydän valaisin ja paikka myös toisella puolella sänkyä
Aula: 2 kpl Planex valaisimia
Käytävä: 4kpl Planex valaisimia, 1 kpl pöytävalaisin
Kodinhoitohuone: 3 kpl Planex valaisimia
Vieras wc: 2 kpl Planex valaisimia, paikka myös upotetuille peilivaloille
Pienempi wc: 1 kpl Planex
Eteinen: 3 kpl Planex valaisimia
Keittiö: 4 kpl Hella valaisimia
Ruokailutila: 1 kpl kattovaloja (Design By Frandsenin Nice)
Olohuone: 8 kpl Hella valaisimia, 1 kpl lattiavalaisin
Yläkerta: 4 kpl Planex valaisimia sekä 4 kpl Hella valaisimia
Kylpyhuone ja sauna: 2 kpl Planex valaisimia sekä 156 kpl kuituvaloja

UUSIN HANKINTA - MUURAHAISTUOLI




Valokuvaaminen on tuntunut viime viikkoina kovin työläältä puuhalta, vaikka nykyään arkipäivänä töistä tullessa riittäisi päivänvaloa vielä kuvata. Eilen meitä hemmoteltiin kuitenkin niin upealla auringonpaisteella, että en kerta kaikkiaan enää kehdannut välttää kameraa. Ennen kuin tarkempia kuvia kodista ottaa, täytyisi tämä siivota lattiasta kattoon. Sen verran raaka tuo kevätaurinko on, että paljastaa armotta elämisen jäljet. Jääkaapin ovikin näytti eilen siltä, että sitä ei olisi viimeiseen vuoteen pyyhitty. Mutta hei se uusi tuoli ruokapöydässämme - se on Arne Jacobsenin suunnittelema Muurahaistuoli. Tilasin tuolin joulun jälkeisistä alennusmyynneistä Länna Möblerilta ja siinä on samanlainen pintakäsittely kuin Seiska -tuoleissa. Siinä on siis sopivasti samaa ja erilaista, jotta ruokailuryhmästä ei tule kuitenkaan kokonaisuudessaan omaan makuuni liian levoton.


Hankinnoista puheen ollen, ostin torstaina elämäni ensimmäisen orkidean. Vieroksun jopa kukissa kertakäyttökulttuuria ja sen vuoksi en ole aiemmin kukkaa ostanut. Ajattelin, että en saa sitä kuitenkaan pysymään hengissä. Töissä kuulemani hyvät vinkit takataskussa päätin kuitenkin yrittää, sillä orkidea on yksi ehdottomista lempikukkasistani. Niitä oli hääkimpussanikin. Mielenkiinnolla odotan, kuinka tässä käy.

// The new chair in the dining table is Myran.

PROJEKTI RUOKAILUTILA


Hei sinne! Hypätään tässä välissä näiden keskeneräisten sisustusprojektien kimppuun, kun odottelemme arkkitehdiltä uusia talon kuvia. Eteisen lisäksi sisustusprojektien listalta löytyy ruokailutila. Tämä taitaa olla se tila, jonka kanssa "pääsen" helpoimmalla, jotta siitä syntyy mieluinen. Muutamia muitakin muutoksia varmasti tekisin, ellei uusi kotimme olisi jo niin vahvasti suunnitteilla. Muuttaessamme tähän kotiin ostimme tuon Ikean Bjursta -ruokapöydän. Valaisimeksi valikoitui Design by Frandsenin Nice -kattovalaisin, sama siis joka löytyy meiltä myös lattiavalaisimena. Iskun vanhat pyöreänojaiset tuolit ovat hiljalleen korvautuneet ajattomilla ja kestävillä klassikoilla. Ensin taloon tuli kirppislöytönä Thonet ja vuosi sitten syksyllä kaksi Fritz Hansenin Seiska -tuolia. Pöydässä on enää yksi Iskun tuoli ja sekin on nyt korvautunut uudella. Pienen hetken pidän teitä jännityksessä, vaikka tuoli vilahtikin jo Instagramin puolella.


Ruokailutilan ja koko keittiö - olohuone -tilan haasteena on kaikuminen korkean huonekorkeutensa vuoksi. Teettäisin tilaan vaaleat pellavaverhot jos tämä säilyisi kotinamme tulevaisuudessa. Lisäksi saarekkeelta puuttuu toinen musta Hayn About a Stool -baarijakkara. Muilta osin ruokailutila alkaa ollakin mieleiseni.

// some interior issues in the dining area

ITSENÄISYYSPÄIVÄN TERVEISET KATTAUSKUVIN






Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää! Meillä päivä on sujunut rauhallisesti ulkoilun ja joulusiivouksen parissa. Kovin montaa kaappia ei tarvitse enää läpi käydä. Ja jos siellä nyt joku tuumaa, että ei se joulu kaappeihin katso niin oman mielenrauhani vuoksi sen teenkin. Illan pimetessä ehdin vielä nopealle juoksulenkille. Kirpeä pakkassää takasi, että lenkki todella oli nopea.


Juhlapäivän kunniaksi söimme tänään hieman paremmin ja kattaus syntyi tälläkin kertaa muutamista yksinkertaisista tekijöistä. Astiasto on Iittalalta, lautaset Teemaa ja lasit nyt jo tuotannosta poistuneet Verna -viinilasit. Ne ovat itse asiassa häälahja reilun kahdeksan vuoden takaa. Aterimet ovat Ikealta ja uusien hankinta on paikallaan muutaman vuoden sisään. Ei nykyisissä sinänsä vikaa ole, mutta laadukkaammat ja esteettistä silmää miellyttävämpi vaihtoehto kiinnostaisi. Tekstiilit ovat H&M Home:n. Pellavaisia lautasliinoja olen mielestäni kehunut ennekin, mutta puuvillainen pöytäliina sitä vastoin oli hienoinen pettymys jo näin yhden pesun jälkeen. Saumat kiertävät siinä määrin, että liina ei asettunut millään nätisti ja suoraan. Oma huomioni kiinnittyi tähän häiritsevästi etenkin laajemmissa pöytäkuvissa. Perfektionisti sisälläni päätti kuitenkin löysätä otettaan ja ehkäpä liina ainakin näin oman perheen kesken syödessä pääsee pöydälle vielä jatkossakin.

// table setting for Finland's Independence day

MARRASKUU?




Ei aivan heti tästä valon määrästä uskoisi, että on marraskuu. Otin nämä kuvat viime viikonloppuna, kun sain hääräillä lauantaina iltapäivällä kaikessa rauhassa kotona. Aamupäivällä oli vasta satanut hentoinen lumipeite. Viikon mittaan lunta on kertynyt muutama sentti enemmän ja vastapainona näille kuville on mielen vallannut kovin jouluinen olo. Melko harvinaista, että näin aikaisin sitä etsiskelee jouluvaloja ikkunoihin ellei tarkoitus ole rikkoa ympärille laskeutuvaa pimeyttä. Pienesti uskalsin jo laittaa joulua ja ripustin poikien huoneisiin pallovalot. Ne taitavat enemmänkin ajaa kyllä tunnelmavalojen virkaa. Joka tapauksessa lapset olivat innoissaan, kun saivat nukahtaa valojen kajossa.

// bright days in November

VANAMO DECO + ARVONTA


Yhteistyössä Vanamo Decon kanssa. Turusta kuuluu sisustusrintamalla tämän syksyn myötä uutta. Suomalainen sisustusperhe on saanut uuden jäsenen, kun Vanamo Deco laajensi tuotevalikoimaansa kantoliinamalliston kankaista kodintekstiileihin. Kuosit ja värit noudattavat skandinaavista tyyliä, jolloin niitä on helppo yhdistellä ja käyttää osana niin modernia ja pelkistettyä kuin myös perinteisempää sisustusta.


Vanamo Decon tuotteet valmistetaan kankaiden suunnittelusta lähtien Suomessa. Kankaiden kudonta tapahtuu Espoossa sekä tuotteiden suunnittelu ja ompelu Turussa. Tuotteiden materiaalit ovat korkealaatuisia, sillä niissä on käytetty saksalaista luomupuuvillaa ja merinovillaa sekä italialaista pellavaa. Kankaissa käytetyillä langoilla on Öko-Tex 100 -sertifikaatti, joka takaa, että niissä ei ole vaarallisia kemikaalijääämiä. Yhteistyön merkeissä sain valita kaksi keittiöpyyhettä ja päädyin Graniitti ja Lohkare pellavapyyhkeisiin. Molemmat ovat valmistettu Solki kankaasta, jossa on käytetty 50% pellavaa ja 50% luomupuuvillaa.

Vanamo Decon mallistosta löydät keittiöpyyhkeiden lisäksi monipuolisen valikoiman erilaisia kodintekstiilejä. Merkin internet -sivuilla löytyy tuotteita muun muassa makuu- ja olohuoneeseen (torkkupeitot, tyynynpäälliset, kangaskorit), keittiöön (keittiöpyyhkeet ja kattaustekstiilit) sekä kylpyhuoneeseen ja saunaan (kylpypyyhkeet ja laudeliinat). Tilaat ne kätevästi verkkokaupasta.



Osana yhteistyötä saan järjestää lukijoilleni pienen arvonnan, jonka palkintona on samanlainen keittiöpyyhesetti eli Graniitti ja Lohkare pyyhkeet. Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta! Muista jättää toimiva sähköpostiosoite. Arvonta päättyy lauantaina 24.9. klo 16:00 ja julkaisen voittajan samana iltana. Onnea matkaan!

MIKSI VALKOINEN, PELKISTETTY KOTI?


Valkoinen sisustus taitaa olla aihe josta jaksetaan keskustella aina vain. Ja usein vieläpä negatiivisessa merkityksessä. Foorumeilla ihmetellään kovaan ääneen kuka oikeasti haluaa asua sairaalassa. Valkoinen koti edustaa mielikuvituksen puutetta, se on epäkodikas, kylmä ja arka. Paras ystäväni kertoi jostakin lukeneensa, että myös valkoisessa kodissa asuvat eroavat keskimääräistä useammin. Meillä taitaa mieheni kanssa olla käsittämättömän hyvä tuuri, kun ei sisustus ja saati talon rakentaminen ole meitä erottanut.  


Niin ikään keskustelin viikolla kollegani kanssa oman ajan merkityksessä arjessa. Hän kertoi, kuinka pitää kiinni omasta ajastaan arkisin. Se pieni hetki sohvalla illalla, jolloin lapset ovat nukkumassa, on aivan hiljaista ja kaikki muutkin ylimääräiset ärsykkeet on minimoitu. Allekirjoitan tuon täysin. Menneellä viikolla olimme myös koululla ensimmäisessä vanhempainillassa. Luokkahuone oli värikäs ja huomasin, kuinka minun täytyi keskittyä kohta kohdalta sisäistääkseni kaiken ympärillä olevan virikkeistön - esimerkiksi esillä olevat koulukirjat, lasten askartelut, laputetut viikonpäivät ja päivämäärät. Melko nopeasti ymmärsin, että minulle se oli erilaisten ärsykkeiden yliannostus.


Minulle valkoinen koti merkitsee rauhallisuutta, valoa, tasapainoa ja juuri niitä minimoituja ärsykkeitä. Työni on liikkuva, joskus fyysistäkin. Olen tekemisissä päivän aikana paljon erilaisten ihmisten kanssa, jotka vaativat itseltäni kokonaisvaltaista läsnäoloa. Työni antaa paljon enkä koe sitä yleisesti ottaen uuvuttavana, mutta juuri se vastapaino on työssä jaksamisen kannalta tärkeää. Lapset ja tämä blogin kirjoittaminen tarjoavat esimerkiksi juuri sitä. Yhtä tärkeää osaa näyttelee kuitenkin myös koti. Kodin täytyy olla siisti, avara ja jokaisella tavaralla suurin pirtein oma paikkansa, jotta voin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä.

// Thoughts about why white interior is my thing.

ASUNTOMESSUILTA OMAAN KOTIIN


No niin jatketaanpa messupostauksien parissa seuraavaksi. Joka vuosi kieltämättä tuntuu, että parin ensimmäisen viikon jälkeen tämä alkaa olla jo koluttu aihe. Muutama sellainen juttu on kuitenkin vielä mielessä, jotka haluan teidän kanssanne jakaa. Vaikka Asuntomessut oiva inspiraation lähde ovatkin, tarjosivat ne lopulta tänä vuonna aika vähän konkreettisia seikkoja mukaan vietäväksi. Muutama sisustuksellinen yksityiskohta kuitenkin löytyi, jotka mielelläni näkisin omassakin kodissa. Useammissa blogeissa, lehdissä ja median julkaisuissa on hehkutettu talo Pohjanmaan olohuoneesta löytyvää Gubin sivupöytää, eikä turhaan. Se on kerrassaan ihana ja oikein mielelläni näkisin pöydän meillä eteisessä.


Omaksi suosikiksi valikoitui kohde nro 13 Jämerä Samsö. Erityisesti yläkerran keittiö-olohuone -tilassa miellyttää lämpimät, maanläheiset sävyt yhdistettynä vaaleaan yleisilmeeseen. Ja tuota lattiaa ylistinkin jo Asuntomessut 2016 ensitunnelmia ja 10 yksityiskohtaa -postauksessa. Timberwisen kalanruotoparketti on todella kaunis. Olen viime aikoina muutenkin pohtinut uuden kodin lattian materiaalia ja väriä. Lämmin sävy miellyttää, mutta aivan valkoinenkin on kaunis. Onneksi ei tarvitse päättää vielä.


Messukeittiöt eivät tarjonneet itselleni mitään kovin mullistavaa, mutta tuollaiset aamiaiskaapit kiinnittivät huomioni - esimerkkinä kohteen nro 20 Riihi keittiö. Silloin kun leivänmurut eivät pyöri pöydillä ja kahvikupit ovat järjestyksessä voi ovia huolettaa pitää auki. Toisaalta yleisilme rauhoittuu kummasti, kun ovien ollessa kiinni. On myös mukava, kun kaikki välipalojen tekemiseen tarvittava välineistö löytyy yhdestä pisteestä. Toteuttamisen arvoinen idea!


Wc-, kylpyhuone- ja saunatiloissa oli tänä vuonna käytetty paljon tummia materiaalivalintoja. Toinen suosikki vaikutti olevan vaalean harmaalla isolla laatalla verhoiltu wc- ja kylpyhuone. Aivan musta-valkoista värimaailmaa sen sijaan oli vähemmän. Meilläkin molemmissa rakentamissamme kodeissa on käytetty tummaa ja valkoista rinnan, mutta nyt tuntuu, että seuraavaksi voisi kokeilla jotakin muuta.

TOUKOKUISEN PÄIVÄN KOLME ILONAIHETTA


Vauhdikas viikko kääntymässä jälleen viikonlopulle, joka tuntuu tulevan tarpeeseen niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Töissä tuntuu olevan kesän edellä jonkinasteinen loppurutistus ja kai nuo lapsetkin alkavat olla väsyneitä lukuvuodesta. Ihmeellisen levottomia ovat. Lomaa odotellessa. Sen sijaan että antaisin harmauden vallata mielen, päätin kirjoittavani tänään jostakin positiivisesta. Asennehan tunnetusti kantaa pitkälle. Niinpä iloitsen aurinkoisesta säästä, siitä että ehdin istua kirjoittamaan teille nämä sanat ja siitä, että kaksi viikkoa sitten ostamani eustoman oksat jaksavat edelleen kukkia. Eipä Heidi turhaan kertonut niiden olevan kestäviä. Palataan viikonloppuna terassi- ja pihakuviin.

// Have a nice weekend and remember to focus on the good things.

KESKIVIIKON INSPIRAATIO

Aika-ajoin käyn ihastelemassa ruotsalaisten välitysfirmojen sivuilla kauniisti stailattuja koteja. Tällä kertaa päädyin Alvhemin sivuille ja huomioni kiinnittyi upeaan, kylläkin jo myytyyn, kerrostalokaksioon Göteborgissa.

 
Olen aikaisemminkin maininnut, että innostun nykyään kovasti murretuin sävyin maalatuista seinistä. Omassa kodissa idea on vaikeampi toteuttaa arkkitehtuurisista syistä johtuen, mutta ehkäpä ensi kodissa sitten. Valkoista vasten voi toisaalta enemmän leikkiä irtokalusteiden väreillä ja erilaisia asetelmia rakentamalla tai sitten minulla on vain huono mielikuvitus. ;)


 
Keittiö on ihanan kodikas. Mielestäni kodikkuus on sellainen asia, jota on huomattavasti vaikeampi luoda uuteen kotiin kuin vanhaan. Kulunut lautalattia, koristeelliset ja korkeat lattialistat, seinäpatterit ja ikkunalaudat antavat jo lähtökohdiltaan aika herkullisen asetelman. Olen itse tähän asti vierastanut ylimääräistä tavaraa keittiön tasoilla, mutta taidanpa viikonlopun kauppareissulla ostaa muutaman yrtin väriä tuomaan. Niin kutsuvalta tuo keittiö näyttää.




 
Sisustuksessa on käytetty paljon muitakin sellaisia elementtejä, jotka edelleen miellyttävät silmää. Kylpyhuoneen marmorilaatta on yksi sellainen. Valitsimme tähän kotiin kylpytiloihin tummaa marmorikuvioitua laattaa, mutta kieltämättä tuo vaaleakin on upea, vaikka käytännöllisyys hieman askarruttaa. Olohuoneen sohvalle käpertyisin oikein mielelläni teekupin ja hyvän kirjan kanssa. Tosin en ole varma keskittyisinkö enemmän ihailemaan katosta roikkuvaa Flosin valaisinta vai nurkassa majailevaa kakluunia.
 
// Wednesday inspiration

KODIN1 KELLO


 
Meillä oli eilen pitkästä aikaa vapaa lauantai lasten menoista, joten käytimme heti tilaisuuden hyväksi ja suuntasimme Raisioon Ikeaan ostamaan kodinhoitohuoneen kaappien säilytysjärjestelmää. Samalla poikkesimme pikaisesti Kodin1:ssä, sillä meiltä on uupunut kotoa seinäkello. Ilmankin varmasti olisimme jatkossa pärjänneet, mutta tuo eskarilainen alkaa olla sellaisessa iässä, että kellon oppiminen on ajankohtaista jo syksyllä alkavaa kouluakin varten.
 
Äidin silmään ihanne ratkaisu olisi ollut tämä Menun upea marmorinen kello, mutta hinta ja numeroiden puute sotivat vastaan. Tai luulen ainakin, että oppiminen on helpompaa ja nopeampaa, kun kellossa on numerot. Paras kompromissiratkaisu löytyi sitten Kodin1:n valikoimista ja hintakin oli huomattavasti suopeampi. Tyyliltään juuri sopivan yksinkertainen ja ajaton meille eikä itse asiassa nopealla vilkaisulla numeroitakaan juuri erota. Jospa tuo kello vauhdittaisi samalla myös arkiaamuja, sellainen haaveilija se meidän tuleva koululainen on.

// A new clock on the wall.