A BREAK

L-o-m-a. Kohta otetaan siivet alle ja tehdään pyrähdys aurinkoon. Vanhempi poikamme on ollut koko viikon kuumeessa, vasta tänään oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Enemmän ja vähemmän on siis jännitetty meneekö koko matka sivusuun. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että reissuun päästään. Kännykkä äänettömälle, kalenteri kiinni, bikinit päälle ja vaihde vapaalle. Siinä seuraavien päivien ohjelma.
 
// A little vacation ahead of us!

VIIMEISTÄ VIEDÄÄN




Rento viikonloppu takana. Heitimme pojat lauantaina mummilaan ja saimme kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa. Kävimme syömässä ulkona ja katsoimme Putouksen sekä Teemu Selänteen dokumenttielokuvan. Vuorokauteen mahtui lisäksi taloasioiden hoitoa ja siivoustakin.
 
Arki on pitkälti ollut nyt uuden tai vanhan talon rakennuksen ympärillä pyörimistä. Saimme toisen tarjouksen EPS-harkoista sekä ensimmäinen tarjouksen puusta rakentaessa. On huomattavasti helpompi verrata keskenään tarjouksia, kun materiaali on sama, mutta erityisen tarkkana saa olla, kun vertaa vielä harkko- ja puurakenteista. Lisäksi meillä oli nykyisen talon näyttö ja myymisen suhteen pilkahti valo tunnelin päässä.
 
Hiljalleen alkaa olla myös ne ajat käsillä, kun sisustuksellisesti ei kovin kummoisia tässä nykyisessä talossamme enää tapahdu, mutta aina jotakin pientä kuitenkin. Nyt ne ovat vuoden ensimmäiset tulppaanit sohvapöydällä. Hiljalleen kerrytän myös tuota coffee table books -kokoelmaani. Viimeinen tiukka viikko vielä, sitten on lupa ottaa rennosti! Pirteää viikkoa!

// tulips on the Hay and some coffee table books
 

KELLY HOPPEN ONLINE STORE








 
Kelly Hoppen on avannut oman nettikauppansa. Välittömästi sähköpostiviestin jälkeen hakeuduin koneelle ja kävin ihastelemassa tarjontaa. Mallailen muutamia tuotteita innoissani uuteen kotiimme ja lievästi hyperventiloin jo pelkästä ajatuksesta. :) Erityisesti nuo lasiset kulhot ovat mieleeni. Näyttävät varmasti upeilta leikkokukkien kanssa. Tuoksukynttilöitä ja sohvatyynyjä ei ole koskaan liikaa, eihän? Vielä kun osaisi rakentaa tuollaisen makuuhuonekokonaisuuden muutamalla skandinaavisella tvistillä, olisi lopputulos omasta mielestäni täydellinen.
 
// Kelly Hoppen's online store is open!
 

AJANKÄYTÖN A, B JA C

Nettirautakauppa taloon.com kutsui minut osallistumaan raksaniksit -blogikilpailuun, jossa etsitään bloggaajien ajansäästövinkkejä rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen saralla. Yhdestä kerrasta oppineena ajattelin kantaa korteni kekoon, sillä aika on todellakin rahaa, mitä ainakin talon rakentamiseen tulee.
 
 
 
 
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin se vain on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Aina parempi mitä aikaisemmin tiedät, mitä haluat. Me aloitimme ensimmäisen talon rakentamisen noin kolme vuotta sitten talvella. Jos ja kun ei ole pääomaa ostaa avaimet käteen -versiona unelmataloa, kannattaa panostaa suunnitteluun. Miehelläni oli jonkinasteinen käsitys talonrakentamisesta verrattuna omaani, joka oli suurin pirtein tasolla neljä seinää ja katto. Ensin alkuun hyödynsimme sukulaistemme  ja ystäviemme tietotaidon, kysyimme suosituksia, etsimme tietoa internet -foorumeilta ja laskimme suuntaa antavan budjetin pankin lainalaskurilla. Loimme mielessämme myös pääpiirteisen aikataulun, jonka kohdallamme saneli pitkälti vanhan asunnon myynti.
 
Näiden pohjalta oli helppo alkaa tehdä ensimmäisiä tärkeitä valintoja: vastaava mestari, oman työn osuus (talovalmis / muuttovalmis / vesikattovalmis / runkovalmis), maatyöt (tontti oma / vuokra; paalutus / louhinta), talon runkomateriaali (puu / kivi) ja lämmitysmuoto (kaukolämpö / maalämpö / sähkö) - valintoja, jotka nielevät joka tapauksessa ison osan budjetista.

Talon perustusten teon otimme ulkopuoliselta rakennusfirmalta urakkapalkalla ja talopakettiin valitsimme lämmitysvalmis -toimituksen (joka tuossa edellisen kappaleen pientalopakettien yläkäsitteissä sijoittuu vesikattovalmiin ja muuttovalmiin väliin). Tällä välin, kun muut tekivät varsinaisen työn puolestamme, käytimme aikaa muun muassa erilaisten tavaramäärien laskemiseen sekä kaluste- ja pintamateriaalivalintojen tekoon.
Materiaali- ja kalustevalinnat tähdentyvät useimmiten matkan varrella, mutta myös niille on hyvä suoda ajatuksia aikaisessa vaiheessa, koska ajankäytön b on kilpailutus. Oli kyse sitten takasta, puupaneelista, laatoista, keittiökokonaisuuksista, ovenkahvoista tai pistorasioista, on hinnoissa uskomattomia eroja. Mieti mihin haluat panostaa ja missä voisi pihistää, sillä sitähän se rakentaminen on - tasapainoilua budjetin sallimissa rajoissa. Joka tapauksessa kilpailuttaminen hyvissä ajoin kannattaa: tuotteet ja tavarat ovat käytettävissä silloin kun niitä tarvitset ja hyvin todennäköisesti hintakin on hilautunut matkan varrelle alaspäin. Toki kannattaa pitää mielessä, että aina halvin ei ole se paras vaihtoehto.

Tiedon etsiminen on nykyään helppoa, kiitos internetin. Erilaisilla kivijalkakaupoilla on omat nettisivunsa, puhumattakaan erillisistä nettirautakaupoista. Lisäksi muun muassa teemamessut tarjoavat rakentajille hyviä tarjouksia ja ajankohtaista tietoa. Messuilla pääset kätevästi juttelemaan alan ammattilaisten kanssa. Kilpailuttamisen kannalta nostan esiin myös opiskelijoiden hyödyntämisen rakentamisessa. Jos on valmis sietämään hieman hitaamman tahdin eikä se rasita aikataulua, voi säästää sievoisen summan esimerkiksi putki- tai sähkötöiden kustannuksissa.

Kolmantena vinkkinä kehotan kysymään neuvoa, kun sitä tarvitsee. Kysy muilta omakotitalorakentajilta vinkkejä. Kierrä tulevat naapurit ja ahdistele sukulaiset, sillä vaikka me suomalaiset olemme paikoin hyvinkin jäyhää kansaa, löytyy joukosta niitäkin ketkä mielellään kertovat mistä sai, mitä sai ja kuinka halvalla. Ystävän kaverin kautta voi hyvän tuurin osuessa kohdalla saada vaikka verratonta apua laatoitustöissä, kuten meille kävi.

Useimmiten kuulee valituksia siitä, miten rakentamisessa aikataulu venyy, budjetti paukkuu ja parisuhde rakoilee. Me pääsimme muuttamaan aikataulussa (joskin viimeisenä mahdollisena päivänä), budjetti piti ja parisuhdekin kesti. Innostuimme hommasta jopa siinä määrin, että olemme aloittamassa toista taloprojektia, josta tämän kirjoituksen kuvatkin kertovat. Rakentaminen voi olla siis kiva kokemus, josta jää hienoja muistoja.

Jos tästä kirjoituksesta oli apua, äänestämässä voi käydä täällä. Kannattaa käydä tutustumassa myös muiden bloggaajien antamiin vinkkeihin ja antaa ääni, sillä kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Boschin akkuruuvinväännin (arvo 479€).

*toteutettu yhteistyössä taloon.com -nettirautakaupan kanssa.
 

TALO SISÄLTÄ


 
Jatketaanpa pohjakuvan verran uuden talon asioilla. Talon pohjakuva alakerran osalta näyttää siis tältä. Toinen kerros muodostuu poikien makuuhuoneiden ja wc:n päälle muodostaen "monitoimitilan" ja portaat sinne lähtevät olohuoneen kulmasta televisio- ja takkaseinältä. Toiseen kerrokseen on tarkoitus sijoittaa pojille pelipistettä, tietokoneelle paikka sekä myös lisää säilytystilaa, joskin kalteva katto asettaa omat haasteensa. Pureudutaan tähän myöhemmin.
 
Alakerrasta löytyy sitten kaikki arjen kannalta oleellisemmat tilat. Keittiö, ruokailutila ja olohuone muodostavat jälleen tiiviin yksikön (kuten nykyisessäkin) ja makuuhuoneisiin kulku on sijoitettu tällä kertaa talon toiseen päähän. Vanhempien makuuhuone on hieman pienempi ja vaatehuoneesta jouduin luopumaan. Mutta eiköhän sitä pärjätä. :) Tuo makuhuoneen vino katto tuo näyttävyyttä ja innolla jo odotan, millaiselta se näyttää.
 
Eteiseen saimme mahtumaan pitkän liukuovikaapiston ja toinen asia, josta kovasti pidän ovat kodinhoito- ja kylpyhuonetilat. Saunaan kaavailemme kahden seinän alalle lasia ja myös tuo pesuhuoneen pieni seinänpätkä on tarkoitus tehdä lasista. Pesukone ja kuivausrumpu /kuivaava pesukone jäävät kodinhoitohuoneessa liukuovien taakse.
 
Tältä paperilla näyttää uusi talomme. Mukavaa tiistaita!
 
// Here's the floor plan of the first floor.

HOUSE DOCTOR 2014


 

 
 





Blogimaailma virittäytyy hiljalleen kohti kevättä. Tämän päivän piti tuoda tullessaan talvi, mutta melko harmaaksi jäi maisema täällä länsirannikolla ainakin. Ehkäpä minäkin siis käännän katseeni kohti pastellisia värejä täältä villaviltin ja neuletyynyjen seasta.
 
Ennustan tästä vuodesta sisustuksellisesti hiljaista vuotta itselleni, johtuen mistäpä muustakaan kuin talon rakennuksesta. Mielessä pyörii laattamallit, kylpyhuonekalusteet ja valaistusratkaisut. :) Mutta välillä on hyvä tehdä poikkeus ja tänään se poikkeus löytyi facebookin puolelta. Uutisten seasta löysin nimittäin linkin House Doctorin 2014 Everyday katalogiin. Tunnustan heti, että valikoima on paljon kattavampi kuin luulinkaan. Useammalle esineelle löytyisi paikka kotoani, vaikka kokonaisuus on melko rouhea ja teollinen omaan makuuni.
 
// Go ahead and see the House Doctor's 2014 Everyday catalogue.

TULEVA KOTI


Huh, mikä viikko. Taloprojekti on polkaistu kunnolla käyntiin ja kysyntää on ollut nykyisen talomme suhteen. Toivottavasti keväällä päästään siihen asti, että kauppakirjatkin kirjoitetaan. Sillä välin saimme luvan aloittaa maatyöt, vaikka rakennuslupaa ei olla vielä haettu. Tänään saatiin lähes kaikki puut kaadettua ja ehkäpä ensi viikolla kaivurikin pääsee jo tontille.

Aiheeseen liittyen; tältä se nyt sitten näyttää - tuleva talomme. Talon suunnittelu alkoi kesäkuussa ja monen mutkan kautta tähän tilanteeseen on viimein tultu. Kertaalleen koko talo muutti muotonsakin. Jokainen nurkka on hiottu kohdilleen. Jostakin on tingitty, jotakin on lisätty. Niitä perusasioita talon rakentamisessa. Ulkoapäin talomme on siis lapekattoinen, julkisivultaan kahden kerroksen korkuinen. Kuvan valkoiset osat rapataan harmaalla, ja puuosat maalataan tummemmalla. Värit tarkentuvat matkan varrella, samoin kuin runkomateriaali. Tontilla on jonkin verran korkeuseroja ja niitä tasoitellaan mahdollisesti louhimalla, ja porrastamalla sisäänkäyntiä.
 
Muutamia talopaketteja kilpailutamme, lähinnä nykyisen talon toimittajamme sekä muutaman EPS-harkkojen valmistajan. Toivottavasti ensi viikolla tuokin asia etenee. Portaista ja takkamallista olen laittanut kyselyjä ja viime viikolla kävimme Puustellissa keittiöneuvottelussa. Siinä samalla katsoimme myös kodin muut kiintokalustein varustetut tilat kuten kodinhoitohuoneen, eteisen ja vessat. Joku ehkä ihmettelee, että miksi olemme näin hyvissä ajoin liikkeellä. Joudumme joka tapauksessa muuttamaan väliaikaiseen kotiin ja arjen pyörittäminen puolta pienemmissä neliöissä tuo omat haasteensa. Jotta rakennusaika ei muodostuisi painajaiseksi, haluan hoitaa sellaiset asiat pois päiväjärjestyksestä, jotka ovat hoidettavissa jo tässä kohdin.

Blogin puolella on ollut hetken hiljaisempaa, sillä blogger lakkasi toimimasta koneellani kokonaan. Välimuistin tyhjennys, lisäosien poistaminen ja yhteensopivuustilan muokkaaminen lopulta auttoivat asiaan. Toinen vaikuttanut seikka ovat nämä totaalisen harmaat päivät. Keskellä päivääkin kuvat ovat jääneet niin pimeiksi, että eivät ole läpäisseet suodattimia. :) Toivottavasti viikonloppu toisi apua asiaan.

// Here is a picture of our new home.
 

VIELÄ YKSI JOULULAHJA




Palataan hetkeksi viime vuoteen ja jouluun. Vitriinin ja Twosome -korun lisäksi sain nimittäin uuden sisustuskirjan, ja minkä muunkaan kuin sen hyvin halutun Life and Work -kirjan. Kirja kertoo kuvin Malene Birgerin elämästä ja on kerrassaan upea. Mielessä sinkoilee monta sisustuksellista asiaa, jotka toivottavasti käyvät toteen uuden talon valmistuttua. Upea kollaasiseinä, vanhan ja uuden yhdistäminen pienesineiden avulla, ripaus metallisävyjä ja hohtoa muutoin skandinaavisen sisustuksemme rinnalle. Toisin sanoen tuttuja asioita, mutta jotka ainakin omaa silmääni miellyttävät.

Uuden talon osalta on otettu muutamia ratkaisevia askeleita, mutta niistä tuonnempana. Torstainen ja perjantainen oli mukavan kevyt paluu arkeen ja heti perään toinen lyhyt työviikko loppiaisen vuoksi. Me suunnataan tänä iltana mieheni kummisedän juhliin, joten herkkuja mahan täydeltä luvassa illalla. Sateisen lauantain jatkoja!

// I also had Malene Birger's book last Christmas. So much inspiration for the new home!
 

WELCOME 2014

Meidän vuosi vaihtui rauhallisesti. Viivyimme ystäväperheen luona aina yhteentoista asti ja pojatkin jaksoivat valvoa hienosti. Uni tuli itse kullekin nopeasti, vaikka melkoinen paukutus alkoi naapurustossa juuri kun sain pääni tyynylle. Pientä jännitystä koettiin rakettien ammunnan yhteydessä. Uutisissakin varoiteltiin tuulesta ja meille tuuli tekikin tepposet. Miehet sytyttivät padan, ja ensimmäisen ammuksen jälkeen tuuli kaatoi padan. Ammuksen sinkoilivat taloa ja meitä aikuisia ja lapsia kohden. Nopeasti lapset syliin ja juoksimme kauemmas. Vahingoilta vältyttiin, mutta kyllä tilannetta käytiin useaan otteeseen loppuillan aikana läpi - sen verran kaikki säikähtivät. Katsoimme yhdessä muutamat raketit, mutta lopulta miehet jäivät ulos ampumaan loput ja me siirryimme lasten kanssa sisätiloihin. Arvioita reilusta kymmenestä raketista myös kaksi oli "susia" ja ne vain viistivät maata. Ei raketeista siis turhaan varoiteta!
 
Nyt kuitenkin itse asiaan eli ajattelin näin uuden vuoden kunniaksi kysyä teiltä mielipiteitä blogistani. On siis risujen ja ruusujen aika. Mikä saa teidät lukemaan blogiani, miellyttääkö ulkoasu, onko teillä juttutoiveita? Jos ei halua julkista kommenttia jättää, voi myös kirjoittaa sähköpostitse. Tuntuu, että olen hiljalleen löytänyt sen oman linjani. Postauksia noin kolmesti viikossa, joskus enemmän joskus vähemmän. Pienten lasten kanssa eläessä en halua ottaa tästä paineita, koska blogin on tarkoitus tuottaa iloa kirjoittajalleen. Tälle on aikaa joskus tulevaisuudessa sitten enemmän. Blogini toimii itselleni myös eräänlaisena päiväkirjana ja sen vuoksi ujutan arjen kuulumisia sisustusaiheiden joukkoon.
 
Seuraa -linkkien joukkoon on ilmestynyt Instagram ja Polyvore eli minut löytää myös nykyään näistä paikoistakin. Ulkoasun muokkaus on hiukan kesken (tai no onko se koskaan valmis?). Tunnisteet elävät vuorostaan tällä hetkellä omaa elämäänsä, kun yritän kategorioida postauksia uudelleen. Aikaa on rajallisesti käytettävissä kerrallaan, yritän itsekin pysyä kärsivällisenä. :) Antakaahan äänenne kuulua ja vielä kerran Onnea jokaiselle vuodelle 2014.
 
// So I decided to ask your opinion about my blog. What do you think of the layout, what makes you read my blog and do you have any wishes about what I should write? Feel free to leave a comment or you can send an e-mail. Once more Happy New Year!