Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit

ESITTELYYN WC


Luonnoksissa on majaillut jo pidemmän aikaa postaus meidän kodin isommasta wc:stä. Olemme asuneet tässä talossa reilut kaksi ja puoli vuotta, mutta tämä tila ei ole aiemmin täällä blogin puolella näkynyt. Syy on varsin klassinen - se valokuvaamisen vaikeus. Isompi wc sijoittuu poikien makuuhuoneiden väliin ja vaikka tilassa yksi ikkuna onkin, luonnonvalo on vähäinen ja vastavaloon kuvaaminenkin tuo omat ongelmansa. Kuvista lienee mahdollista hahmottaa kuitenkin isoimmat linjaukset ja kalusteiden sijoittelu.



Sisustukseltaan tila on hyvin pelkistetty. Päätyseinällä ikkunan alla on Idon seinäwc. Tämä on samaa sarjaa kuin ensimmäisessäkin kodissa käyttämämme seinäwc:t. Kotelo laatoitettiin Pukkilan vaaleanharmaalla laatalla ja lattiassa on sama laatta tummanharmaana, mutta isommassa koossa. Seinät ovat maalattu Tikkurilan Paperi -sävyllä, jota on käytetty myös muualla kodissa. Ovesta katsottuna oikealla seinällä oleva säilytyskaluste on Temalin valikoimasta. Taso ja allas ovat emalia. Halusin emalitason, koska viime kodissa valkoinen laminaattitaso vessassa ei pidemmän päälle näyttänyt enää kauniilta. Tason alla on kaksi valkoista, yhtä leveää laatikkoa, joihin mahtuu kaikki käyttötavara hammasharjoista ihovoiteisiin. Sisältö ei ole aivan noin autenttinen kuin kuvassa, mutta päätin säästää teidät riemunkirjavalta purkkiarsenaalilta. Jostakin kumman syystä mies ei ole yhtä tarkka purkkien ulkonäöstä kuin itse olen. Säilytyskalusteen lisäksi samalla seinällä on lähes katon rajaan yltävä koko tason levyinen peili, joka tuo tilaan avaruuden tuntua. Kokonaisuutena wc on toimiva, mutta aina sellaisia pieniä muutoskohteita löytyy. 

// the bathroom

ASUNTOMESSUILTA OMAAN KOTIIN


No niin jatketaanpa messupostauksien parissa seuraavaksi. Joka vuosi kieltämättä tuntuu, että parin ensimmäisen viikon jälkeen tämä alkaa olla jo koluttu aihe. Muutama sellainen juttu on kuitenkin vielä mielessä, jotka haluan teidän kanssanne jakaa. Vaikka Asuntomessut oiva inspiraation lähde ovatkin, tarjosivat ne lopulta tänä vuonna aika vähän konkreettisia seikkoja mukaan vietäväksi. Muutama sisustuksellinen yksityiskohta kuitenkin löytyi, jotka mielelläni näkisin omassakin kodissa. Useammissa blogeissa, lehdissä ja median julkaisuissa on hehkutettu talo Pohjanmaan olohuoneesta löytyvää Gubin sivupöytää, eikä turhaan. Se on kerrassaan ihana ja oikein mielelläni näkisin pöydän meillä eteisessä.


Omaksi suosikiksi valikoitui kohde nro 13 Jämerä Samsö. Erityisesti yläkerran keittiö-olohuone -tilassa miellyttää lämpimät, maanläheiset sävyt yhdistettynä vaaleaan yleisilmeeseen. Ja tuota lattiaa ylistinkin jo Asuntomessut 2016 ensitunnelmia ja 10 yksityiskohtaa -postauksessa. Timberwisen kalanruotoparketti on todella kaunis. Olen viime aikoina muutenkin pohtinut uuden kodin lattian materiaalia ja väriä. Lämmin sävy miellyttää, mutta aivan valkoinenkin on kaunis. Onneksi ei tarvitse päättää vielä.


Messukeittiöt eivät tarjonneet itselleni mitään kovin mullistavaa, mutta tuollaiset aamiaiskaapit kiinnittivät huomioni - esimerkkinä kohteen nro 20 Riihi keittiö. Silloin kun leivänmurut eivät pyöri pöydillä ja kahvikupit ovat järjestyksessä voi ovia huolettaa pitää auki. Toisaalta yleisilme rauhoittuu kummasti, kun ovien ollessa kiinni. On myös mukava, kun kaikki välipalojen tekemiseen tarvittava välineistö löytyy yhdestä pisteestä. Toteuttamisen arvoinen idea!


Wc-, kylpyhuone- ja saunatiloissa oli tänä vuonna käytetty paljon tummia materiaalivalintoja. Toinen suosikki vaikutti olevan vaalean harmaalla isolla laatalla verhoiltu wc- ja kylpyhuone. Aivan musta-valkoista värimaailmaa sen sijaan oli vähemmän. Meilläkin molemmissa rakentamissamme kodeissa on käytetty tummaa ja valkoista rinnan, mutta nyt tuntuu, että seuraavaksi voisi kokeilla jotakin muuta.

KYLPYHUONEEN SISUSTUS


Nykyisen kotimme kylpyhuone ei ole täällä blogin puolella kovin monesti vielä näkynytkään. Pitkään se oli keskeneräinen (muun muassa katon panelointi ja sauna lauteineen puuttui, pyyhekoukuista ja shampoohyllystä puhumattakaan) ja toiseksi, tila on myös haasteellinen kuvata, vaikka sinne luonnonvaloa useasta suunnastaa tuleekin. Muutama valokytkin vielä puuttuu, mutta näistä kuvista saatte kuitenkin jo jonkinlaisen kuvan suihkutiloista.


Kaikki laattavalinnat ovat Pukkilalta. Ikkunaseinällä on valkoinen 20x40cm valkoinen kiiltäväpintainen laatta ja tätä samaa laattaa löytyy myös suihkutiloista saunan puolikkaan lasiseinän alapuolelta. Suihkuseinässä on tuotevalikoimasta poistuva kiiltäväpintainen Digi Marble, sävyssä Black. Laatan koko on 30x60cm. Lattiassa on kauttaaltaan 10x10cm kokoinen, musta Arc -laatta. Suihkut ovat Damixalta ja hankittu jo hyvissä ajoin rakennusaikana Turun Rakennusmessuilta. Messutarjoukset kannattaa hyödyntää, sillä usein ne ovat tuntuvia alennuksia. Kylpyhuoneen sisustuksen viimeistelee K-Raudan Cello -merkkiset liimattavat pyyhekoukut sekä lasinen shampoohylly. Palaan tuohon kattomateriaaliin ja valaistukseen vielä myöhemmin, kun kurkataan, miltä saunamme näyttää.



Yksi tämän kodin parhaita yksityiskohtia on se, että kylpyhuoneesta on suora käynti terassille. Saunasta on helppo hypätä vilvoittelemaan ulkoilmaan ja lasten tomuiset varpaat huuhdella suihkussa. Näin ollen erillistä kurapistettä ei tarvita. Lasinen ovi toimii, koska tontti on suojaisa, mutta kieltämättä talven pimeinä iltoina olemme miettineet, että esimerkiksi sälekaihtimet voisivat suojata näkymään sisälle taloon enemmän. Mitään lopullisesti edes vähän peittävää ratkaisua (kuten huurteinen ikkunakalvo) en halua, sillä tuo maisema ja luonnonvalo ovat vaan niin ihania.

// bathroom

KESKIVIIKON INSPIRAATIO

Aika-ajoin käyn ihastelemassa ruotsalaisten välitysfirmojen sivuilla kauniisti stailattuja koteja. Tällä kertaa päädyin Alvhemin sivuille ja huomioni kiinnittyi upeaan, kylläkin jo myytyyn, kerrostalokaksioon Göteborgissa.

 
Olen aikaisemminkin maininnut, että innostun nykyään kovasti murretuin sävyin maalatuista seinistä. Omassa kodissa idea on vaikeampi toteuttaa arkkitehtuurisista syistä johtuen, mutta ehkäpä ensi kodissa sitten. Valkoista vasten voi toisaalta enemmän leikkiä irtokalusteiden väreillä ja erilaisia asetelmia rakentamalla tai sitten minulla on vain huono mielikuvitus. ;)


 
Keittiö on ihanan kodikas. Mielestäni kodikkuus on sellainen asia, jota on huomattavasti vaikeampi luoda uuteen kotiin kuin vanhaan. Kulunut lautalattia, koristeelliset ja korkeat lattialistat, seinäpatterit ja ikkunalaudat antavat jo lähtökohdiltaan aika herkullisen asetelman. Olen itse tähän asti vierastanut ylimääräistä tavaraa keittiön tasoilla, mutta taidanpa viikonlopun kauppareissulla ostaa muutaman yrtin väriä tuomaan. Niin kutsuvalta tuo keittiö näyttää.




 
Sisustuksessa on käytetty paljon muitakin sellaisia elementtejä, jotka edelleen miellyttävät silmää. Kylpyhuoneen marmorilaatta on yksi sellainen. Valitsimme tähän kotiin kylpytiloihin tummaa marmorikuvioitua laattaa, mutta kieltämättä tuo vaaleakin on upea, vaikka käytännöllisyys hieman askarruttaa. Olohuoneen sohvalle käpertyisin oikein mielelläni teekupin ja hyvän kirjan kanssa. Tosin en ole varma keskittyisinkö enemmän ihailemaan katosta roikkuvaa Flosin valaisinta vai nurkassa majailevaa kakluunia.
 
// Wednesday inspiration

SAUNAOSASTON IDEOINTIA + DECOBLOGIT


En ole hetkeen hiiskunut täällä blogin puolella siitä, miten meidän talvelle suunnitellut sisätyöt ovat edistyneet. Lasten sairastelu on viivästyttänyt aika tavalla aikataulua, mutta nyt taas näyttäisi lupaavammalta. Käsi kädessä on kulkenut saunan tekeminen, kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen viimeistely sekä isomman vessan rakentaminen loppuun. Viime viikot mielessä on pyörinyt saunan ja kylpyhuoneen materiaalivalinnat.
 
Laattavalinnat tehtiin jo hyvä aika sitten ja joitakin kuvia blogistakin jo löytyy. Suihkuseinälle tummaa marmoria, muut seinät valkoista kiiltävää laattaa ja lattiaan tumman harmaata tumman harmaalla saumalla. Saunaan on tulossa kahdelle seinälle lasia, ja näiden seinien alaosa laatoitettiin myös tumman harmaalla mattapintaisella laatalla. Eniten päänvaivaa tuotti saunapaneeleiden sekä lauteiden valinta. Kuvissa vaalea sauna näyttää todella hienolta, mutta jotenkin itse kaipaan tummien värien rinnalle lämmintä puuta. Saunan viimeistelee kuituvalot. Suihkut ja pyyhekoukut valittiin kromisina. Kaikkiaan siis hyvin klassisia, aikaa kestäviä valintoja. Pureudutaan niihin sitten vielä astetta tarkemmin, kun lopputulos on valmis. (Kollaasi Polyvore).
 
Lopuksi vielä sananen bloggaamisesta. Blogini on liittynyt tammikuun lopussa Decoblogien yhteisöön. Edelleen jatkan myös Indiedays Inspirationin jäsenenä ja samassa osoitteessa, mutta nyt minut löytää myös siis Decoblogien joukosta. Käyhän kurkkaamassa, mistä on kysymys jos ei ole ennestään tuttu.
 
// ideas for our sauna and bathroom

SYKSYN SISUSTUS 2015

Kesäkuun sateisten säiden ajankuluksi olen koonnut ajatuksia ensi syksyn sisustuksen kulmakivistä. Hiljalleen eri sisustusmerkit ja -liikkeet julkaisevat katalogejaan ja Facebook täyttyy syksyn inspiraatiokuvista. Selailin netistä Tine K Homen ja Bloomingvillen syyskuvastoja sekä H&M Homen ja Kodin1 Anno -malliston kuvia.
 
 
Väreistä sininen, harmaa, maanläheiset sävyt ja metalli pitävät pintansa. Luottoväriä harmaata ja musta-valkoista kokonaisuutta voi maustaa sinisin yksityiskohdin. Metallinväreistä messinki ja kupari sekä kulta näyttävät olevan suosikkeja. Messinki ja sininen muodostavatkin herkullisen väriparin. Luonnonläheisyys näkyy väreissä vaaleana ja keskiruskean sävyisenä puuna.


 
 
Värimaailmaa tähdittävät lisäksi hento roosa ja jo viime syksynä esiin noussut vihreä. Vihreää väriä näkyy niin maalatuissa seinäpinnoissa kuin tekstiileissäkin, mutta myös vihersisustamisessa erilaisilla kasveilla ja kukilla. Kasviaiheiset tekstiilit ovat syksyn hitti.

 
 
Luonnonläheisyys näkyy paitsi väreissä myös materiaalivalinnoissa. Rottinki, puu, lasi, nahka, pellava, betoni ja käsittelemättömän näköiset pinnat edustavat skandinaavista sisustusta. Myöskään marmorin lumo ei näytä laantuvan. Tammikuulla ennustin, että vahvat geometriset ja graafiset kuviot pehmenisivät tänä vuonna, mutta kyllä niitä myös syksyn mallistoista löytyy. Vahvoja kuviointeja löytyy lisäksi marokkolaislaatoista, joilla voi luoda hauskoja yksityiskohtia tai suurempiakin pintoja. Nyt on lupa yhdistellä erilaisia muotoja ja materiaaleja oman mielikuvituksen mukaan.

 
Sellaisia ajatuksia syksylle. Hassua silti, että syyskuulle on kaksi kuukautta aikaa ja kesä tuntuu vasta alkaneen. Ehkä makustellaan näitä vielä uudemman kerran lähempänä. :)
 

MUUTAMA KUVA KYLPYHUONEESTA



 
Ajatuksena oli räväyttää teille koko totuus siloteltujen blogikuvien takaa sekä siinä samassa laajempia kuvia kylpyhuoneesta, mutta ei antanut luonto periksi. Kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna ovat vielä täysin keskeneräisiä. Huolella valittujen kuvakulmien myötä muutamia julkaisukelpoisia otoksia sain. Kuvissa näkyy kodinhoitohuoneen kaapit, suihkutila sekä tuo ihana suihkuseinän Pukkilan Digi Marble -laatta, joka nyt näkyy olevan poistuva tuotesarja.
 
Kodinhoitohuone saunatiloineen on mielestäni yksi niistä asioista, joissa arkkitehtimme todella onnistui ja osasi toteuttaa toiveemme. Kylpyhuoneesta on suoraan käynti lähes kokolasisen oven kautta terassille. Toisia tuo kauhistuttaa, toisia ihastuttaa. Itse kuulun jälkimmäiseen. Jonkinasteinen näkösuoja oven eteen varmasti hankitaan, mutta nyt nautin tuosta valosta, joka oven läpi tilaan tulee.
 
Stailaukseen päätyivät Lumenen kynsilakkapullot. Suurin osa kosmetiikkapurkeistani on hujan hajan. Kodin molemmat wc:t kun ovat myös vielä alkutekijöissä.
 

KYLPYHUONE SNEAK PEAK


 
Energia on ollut totaalisen kadoksissa tämän päivän. Harmaa sää ei ainakaan toiminut mielen nostattajana, päinvastoin, mutta kuulkaa nämä kuvat tontilta hoitavat homman paljon paremmin! Laatoitustyöt on viimeinen saatu päätökseen ja sen myötä kylpyhuone-sauna-kodinhoitohuone alkaa näyttää astetta valmiimmalta. Katto on vielä auki ja sauna tekemättä. Saunan lasiseinä asennetaan sitten aikanaan viimeisenä silauksena. Otetaan materiaalivalinnat myöhemmin tarkempaan syynäykseen.
 
Täällä on sellainen on-off paniikkitila rakentamisen suhteen päällä. Todellinen kilpajuoksu aikaa vastaan alkoi lauantaina, kun sanoimme irti tämän kaksiomme vuokrasopimuksen. Nyt on hyvä vitsailla, että 31.3 klo 23:59 voi kantaa vielä viimeiset muuttolaatikot taloon, mutta pahoin pelkään, että totuus ei ole tästä kovin kaukana. Lista tekemättömistä pakollisista muuttotarkastusta edeltävistä töistä näyttää vain kasvavan, kun aina uusia asioita putkahtelee mieleen. Peukut pystyyn siis! 

KURKISTUS KYLPYHUONEESEEN




Väliaikaisen kotimme kylpyhuone ei olekaan aiemmin vilahtanut täällä blogin puolella. Wc, kylpyhuone ja sauna ovat yhtä yhtenäistä tilaa ja kuvauskelposeksi luokittelen lähinnä tuon allaskaappinurkkauksen. Sauna on omaan makuuni myös kauniin simppeli, mutta mieheni rakennus- ja työvaatteet vaikuttavat ikävällä tavalla katsojalle avautuvaan näkymään.
 
Tarkkasilmäinen erottaa, että meillekin on kotiutunut paljon ihastusta herättäneitä Hobstar-laseja. Monikäyttöinen lasi, joka toimi kuvausten ajan maljakkona. Erinomainen joululahjaideakin.
 
Pikakuulumiset myös tontilta. Tiedättekö siellä rakennetaan väliseiniä! Yritän viikonlopun aikana käydä kuvaamassa, pääsette paremmin kärrylle! Mukavaa loppuviikkoa!
 
// Our small bathroom and some Hobstar-glasses.

KYLPYHUONESUUNNITTELUN FIILISKUVIA


Uuden kodin osalta pintamateriaalien ja kiintokalusteiden valinnat ovat lähes tulkoon tehtyjä, mutta muutamia juttuja puuttuu. Yksi iso osa on kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen sekä vessojen laattavalinnat. Näiden tiimoilta on alkamassa mukava yhteistyö, josta kerron varmasti enemmän tuonnempana. Sain ohjeeksi kerätä fiiliskuvia ja Pinterestin bahtroom -kansiosta oli helppo tehdä poimintoja.
 
 
kuvat 1 / 2 / 3 / 4 / 5

Kodinhoito- ja kylpyhuoneeseen on jo tilattu Pukkilan 40x20cm kokoinen kiiltävää valkoinen laatta, jota on tarkoitus laittaa kaikille muille seinille paitsi suihkuseinälle. Siihen on tarkoitus laittaa jotakin muuta, ehkäpä tummaa marmorikuvioista laattaa. Myös tuollainen harmaa mosaiikki näyttää kauniilta. Valintojen toivon miellyttävän silmää pitkään.
 
Saunan ja kylpyhuoneen väliin on tulossa jälleen tumman harmaa lasiseinä, kuten edellisessäkin kodissamme oli. Suunnitelmissa on laittaa lasia myös saunan ja kodinhoitohuoneen väliselle seinälle, mutta se on harkinnassa vielä.

Lattiaan on haussa myöskin tumma laatta, joka olisi mahdollisesti yhtenäinen kodinhoitohuoneessa ja molemmissa vessoissa.  Laattakoko voi vaihdella. Ja itse asiassa jossakin vaiheessa ajattelin, että kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen tilanjako tapahtuisi laattakokoa vaihtamalla. Pohjakuvassa näkyvää seinää ei ole tarkoitus rakentaa. Siihen tulee mahdollisesti myöhemmin lasiseinä.

// Five beautiful bathrooms. I'm collecting ideas for the new house.


WC-KALUSTEET

Varsinaisen rakentamisen ohella täällä on pohdittu lisäksi wc-kalustusta. Talosta löytyy kaksi vessaa, isompi makuuhuoneiden läheltä ja toinen, pienempi, kylpyhuoneen yhteydestä. Kiirettä päättää ei ole, paitsi että talon viemärivetoja tehdään juuri nyt ja sen vuoksi lavuaarin ja wc-pöntön paikat täytyisi tietää. Tai ainakaan niitä ei ole paljon varaa muuttaa enää jälkeenpäin.

Pienemmän vessan osalta kalustaminen on hankalampaa, koska suunnitteluvaraa rajoittavat vesijohtojen paikka ja yksinkertaisesti tila. Isomman vessan kalustuksen osalta tilanne on toinen, tilaa on enemmän ja seinä, johon allas on piirretty ei ole ulkoseinä.
Isompaan vessaan on tulossa valkoinen 180cm leveä emalitaso, kahdella matalalla laatikolla sekä seinälle iso peili. Käynti vessaan on kuvassa oikealla puolella. Altaan muoto on se, mikä askarruttaa. Haaveenani on ollut Idon Wave -tyylinen allas, mutta haluan myös ison emalitasolla varustetun allaslaatikoston ja nämä kaksi tekijää yhdessä ovat kuulemma mahdoton yhtälö. Useammat valmistajat rajoittavat leveydeksi 120cm. 

Temal tarjoaa toisena allasvaihtoehtona perinteistä suorakaiteen muotoista allasta, mutta silloin tuon laatikoston syvyys olisi 50cm, 40cm sijaan. Pidän enemmän suorakaiteen mallisesta altaasta, mutta pelkään, että tasokokonaisuudesta tulee liian raskaan näköinen.

 
Pienempi vessa suunnitelmissa näyttää tällä hetkellä ylläolevan kuvan mukaiselta. Pönttö ja allas ovat molemmat ulkoseinällä ja vesijohtojen vetäminen ratkaistiin upottamalla myös allas seinäwc:n koteloon. Näin vesiputket saadaan piiloon. Tässä kohdin mietin, haluanko tuon seinäaltaan alle laatikon / laminaattitason tai pitäisikö tuo allas vaihtaa kokonaan malja-allas + taso -yhdistelmään. Nyt otetaan ehdotuksia vastaan. Kerrohan, mitä mieltä sinä olet?

// Looking for ideas to our new home.

MUUTAMA RUUTU



Heippa kaikille! Arki noudattelee täällä samaa rataa. Töitä, lapsia, pyykinpesua, siivousta ja sekaan hiukan liikuntaa. Jossakin käänteessä yritän etsiä antaa halauksen siipallekin. Mutta pitemmittä puheitta asiaan. Blogin puolella ei ole näkynyt kovinkaan montaa ruutua meidän kodin wc-tiloista, jos itse asiassa yhtäkään kuvaa. Syy on yksinkertaisesti se, että omaan silmääni wc on sellainen paikka, jossa ehdottomasti tekisin muutoksia.
 
...Ei paneloitua wc-koteloa, vähemmän tasotilaa, isompi peili, emaloitu taso ja pienien kaappien tilalle yksi isompi. Nämä nyt aluksi. ;) Sen sijaan seinäkiinnitteinen pytty on sellainen josta en suostu luopumaan. Taloasiat junnaavat edelleen paikoillaan ja tilanne on odottava. Pakko vain tsempata ja ajatella, että kesän lämpimistä ilmoista on mukava nauttia nykyisessä kodissa.
 

HARVEMMIN KUVATTUJA KULMIA


Taas on viikko vierähtänyt viime kirjoituksesta. Täällä ollaan vihdoin terveitä, ja rakennusrintamallakin kuuluu siinä mielessä hyvää, että talon korkeutta ei sittenkään tarvinne muuttaa. Mutta siitä lisää myöhemmin.
 
Parina viikonloppuna olen yrittänyt kuvailla kotia sellaisista kulmista, joita täällä on harvemmin nähty. Niistä jää kiva muisto aikanaan, kun tästä joskus muutamme. Tuo kodinhoitohuoneen Tikkurilan Shantung -värillä maalattu antiikkilaastiseinä on ollut mieluinen. Voi kuitenkin olla, että sellainen jää haaveeksi uudessa kodissa. Sellaista seinänpätkää ei oikein löydy, jossa sitä voisi hyödyntää. Tykätty ratkaisu on myös ollut tuo saunan tumman harmaa lasiseinä ja sellainen on ehdottomasti tulossa myös uuteen kotiin.
 
// some rarely seen views of our home