DIY JOULUKALENTERI



 
Tässä esittelyyn lupaamani itsetehty joulukalenteri. Tekoon tarvitset 24 kpl valkoisia paperipusseja, numerotarroja sekä yhden rullan washi-teippiä. Numerot kiinnitin pusseihin, jotka taitoin puoliksi ja kiinnitin seinälle teipin palasella. Pussit ovat seitsemässä rivissä numerojärjestyksessä. Näin jälkikäteen ne olisi voinut asetella myös sikin sokin, jolloin näky olisi mielenkiintoisempi, kun enää osa pusseista on kiinni seinällä. Nythän pussit hupenevat yläosasta lähtien eivätkä sieltä täältä. Lopuksi tein teipistä vielä kuusen muotoisen raamin pussien ympärille. Erittäin yksinkertainen ja helppo toteuttaa siis.
 
Pussit ovat vielä toistaiseksi tyhjillään ja täyttyvätkin aina yksi päivä kerrallaan. Näin pussien sisältöä ehtii miettiä rauhassa ja ne saavat myöskin rauhassa seinällä olla. Aina kalenteriin ei ilmesty lelua tai suklaata, vaan sieltä voi paljastua jokin yhteinen tekeminen, kuten uimahallissa käynti, piparien leivonta tai vaikkapa leffailta. Hyvää marraskuun viimeistä päivää ja reipasta uuden viikon alkua!

// diy advent calendar

1. ADVENTTI

 
Joulukuun alku lähestyy ja ensimmäinen adventti tuntuu yllättäneen nurkan takaa. Vaikka joulua olen ehtinyt jo fiilistellä niin blogissa kuin muutenkin, tuntuu että aika rientää silti siivillä. Tänä vuonna adventtikynttelikkö on rakentunut yhdestä Tine K:n kalenterikynttilästä. Vielä ei yliviivata päiviä, mutta kynttilää voi silti polttaa.

 
Tähän päivään on mahtunut vanhimman pojan jalkapalloturnausta naapurikaupungissa sekä DIY joulukalenterin tekoa. Ilta vierähti ystäväperheen luona. Touhukas päivä, mutta kiva sellainen. Tuosta itsetehdystä joulukalenterista luvassa enemmän huomenna. Erittäin helppo toteuttaa, joten mattimyöhäisetkin ehtivät mukaan. Rentouttavaa sunnuntai-illan jatkoa!
 
// the first advent
 

BOSCH & FINISH - PUHDASTA YHDESSÄ

No nyt se on todistettu! Älä tiskaa käsin, vaan anna koneen tehdä se. Yhteistyössä Indiedaysin, Boschin ja Finishin kanssa saan kertoa teille näistä mielenkiintoisista tutkimustuloksista, jotka todistavat, että astioiden peseminen astianpesukoneella on sekä sähkön- että vedenkulutuksen kannalta edullisempaa. Tälle tarkan euron tytölle tämä on hyödyllinen tieto. Katso vaikka itse!




Euroopan suurin kodinkonemerkki Bosch sekä Finish -konetiskitablettien valmistaja RB halusivat viedä ajatusta säihkyvän puhtaista ja kuivista astioista astetta pidemmälle ja tuotekehityksen tuloksena syntyi itsenäisissä testeissä, kuten Kuluttajan testeissäkin hienosti pärjännyt ActiveWater -astianpesukone, joissa on Zeolith -kuivaus. Zeoliitti on luonnollinen mineraali, jonka avulla astioista tulee puhtaita ja kuivia, eikä niihin jää tahroja tai vettä. Hyvä kone vaatii rinnalleen hyvän puhdistusaineen. Finish on kehittänyt uudet Quantum Max ja All In One Max -konetiskitabletit, joiden Shine & Protect -tekniikan ansiosta koneessa voi pestä hienoimmatkin lasit kätevästi ja turvallisesti. Kurkkaa enemmän alta!


// Co-creation campaign with Indiedays, Bosch and Finish.

ENSILUMI JA VIIKONLOPUN KUULUMISET


 
Eipä tarvinnut kauan odottaa, että tänne länteenkin saatiin lumi maahan. Alkuviikolle on tosin luvattu jo vesisadetta, mikä tarkoittanee sitä, että lumi pysyy maassa vain lyhyen hetken. Parempi sekin sentään. Sunnuntaina kävin ottamassa muutaman kuvan ulkoa, niin kaunis ilma oli.



 
Meillä oli lauantaina työporukan piknikristeily ja vietimme samalla pikkujouluja. En ole ennen ollut piknikillä ja täytyy sanoa, että se oli oikein kiva tapa viettää päivää. Aikainen herätys vaati kuitenkin veronsa ja nukkumassa olin jo puolilta öin.
 
Tähän lopuksi työkaverini antama hyvä vinkki. Kun tuoksukynttilän tuoksu tökkii, polta se ulkona lyhdyssä. Oma kesäinen hankintani Malene Birgeriltä ei osunut nappiin. Lasinen purkki on kuitenkin yhtä kaunis kuin itse kynttiläkin, joten en tohtinut myydä tai heittää haaskuun. Nyt se saa palaa kaikessa rauhassa ulkona. Näin on uusi viikko potkaistu taas käyntiin!

// The first snow

KIRJOJEN LUKEMISESTA

Harmaata säätä täällä Satakunnassa on jatkunut ehkä vajaa kaksi viikkoa, niin kaunis on syksy ollut. Kesällä kerätyt aurinkovarastot ovat kuitenkin jo ehtymään päin ja olo on kyllästynyt. Tätä kevään lasta ei ole näköjään yksinkertaisesti luotu pimeämpää vuodenaikaa varten. Lohtua tarjoaa äkkilähtöjen selailun ohella kirjat.

 
 
Olen vähän sellainen kausilukija. Saattaa mennä monta kuukautta, puolivuottakin, etten lue yhtään kirjaa ja toisaalla ahmin viisi kirjaa putkeen. Hyvä kirja tempaisee usein niin lujasti mukaansa, että kuljen sen kanssa joka paikkaan. Ellei lapsia olisi, voisin hyvin pötköttää koko päivän sohvalla kirjan parissa. Ehkä muistan syödä, ehkä en. Ja jos muistan, olisi kirja mukana myös ruokapöydässä. Tässä arjessa se oma rauhallinen lukuhetkensä on kuitenkin vasta silloin, kun lapset ovat nukkumassa.

 
Tällä hetkellä menossa on Kristine Barnettin Ihmeellinen mieli. Kirja kertoo pienestä pojasta, jolla todetaan autismi ja josta myöhemmin kasvaa maailman älykkäin poika. Valitsin kirjan puhtaasti ammatillisessa mielessä. Lainalapsistani eli työssä tapaamistani terapialapsista löytyy myös autismin kirjoa ja ajattelin, että kirja auttaisi ymmärtämään paremmin, mitä lapsi ajattelee. Yöpöydällä odottaa sitten jo vuoroaan KonMari. Se paljon puhuttu siisteyden ja organisoinnin käsikirja. Katsotaan löytääkö valmis minimalisti elämäänsä jotakin uutta näkökulmaa. Näissä merkeissä toivottelen leppoisaa viikonloppua! Täällä luvassa pikkujouluja ja päivä aloitetaan piknikristeilyllä. Sinne en taida tohtia kirjaa ottaa mukaan. ;) Menoa voi seurata instagramin puolella.
 
// Currently reading The Spark By Kristine Barnett. KonMari is waiting to be next.

KOHTI JOULUA



 
Pienin askelin kohti joulua. Viikonloppuna asettelin sohvapöydälle korkeampia kynttilänjalkoja, tällä kertaa Iittalan Festivoja. Sohvalle vaihdoin ruskeasävyisten tyynyjen tilalle harmaan ja valkoisen neuletyynynpäällisen, jotka ovat ostettu Stockmannilta muutamia vuosia sitten. Käytävän tasolta peikonlehden ja anopinkielen siirsin yläkertaan, jotta tilaa jäi Ikeasta ostamalleni huonekuuselle. Pienestä se talvisempi ja jouluisempi tunnelma jo syntyy. Seuraavaksi joulutähdet ikkunoihin sekä valosarja takan ja puukorin ympärille.
 
Meillä ei ole ollut tähän asti lainkaan joulukuusta, koska vietämme joulun tienoilla kaksi kolme yötä sukulaisten luona. Tänä vuonna kuitenkin ajattelin metsästää meille ikivihreän joulukuusen viimeistään alennusmyynneistä ellen jo aikaisemmin löydä hyvää vaihtoehtoa. Aitoa ei tietysti mikään voita, mutta ikivihreä voisi olla meille parempi vaihtoehto. Itselleni joulukuusi oli lapsena ehdoton, joten koen, että on tärkeää pitää perinteistä kiinni.
 
// baby steps towards Christmas decoration

JOULUINSPIRAATIOTA ETSIMÄSSÄ

Tänä viikonloppuna ajattelin kaivaa talvisia/jouluisia koristeita esiin. Neuletyynynpäällisiä ja tähtiä lähinnä, muiden aika on sitten myöhemmin. Ulkona tulee vettä vaakatasossa, mutta ilma on lämmin. Muista kuinka viime vuonna joulumieli oli totaalisen kadoksissa ja helposti ajattelisi niin olevan myös nyt, kun syksykin on ollut niin lämmin. Aivan toivotan olo ei ole, mutta valkoinen maa auttaisi asiaa.


 
Yleensä inhoa kylmää ilmaa, pakkasta ja luntakin silloin, kun sitä tulee metrikaupalla. Selailin vanhoja kuvia menneiltä vuosilta jouluinspiraation merkeissä ja yhtäkkiä huomasin oikein kaipaavani sitä, että nenänpäätä kipristää ja lumi narskuu kengänalla.


 
Yllä olevat kuvat ovat vuodelta 2013. Asuimme silloin ensimmäisessä rakentamassamme omakotitalossa. Noiden kuvien tunnelma on sellainen, jota etsin myös nyt. Erityisesti niissä viehättää lämpimät maanläheiset sävyt, kynttilöiden tuoma hämärä valo ja pehmeät materiaalit. Hyvin perinteiset asiat siis. Joululle on luotu nyt myös oma tunniste blogin sivupalkkiin. Kokoan sinne jouluun liittyvät postaukset jatkossa.
 
// Snow is welcomed. Would make all difference what comes to finding the Christmas spirit.
 

KODIN ETEINEN

 
Nyt katsaus sellaiseen kodin kohtaan, joka ei ole blogissa ennen näkynytkään. Nimittäin meidän eteiseen. Sisustus on vielä kovin riisuttu tai ainakin näissä kuvissa. Totuus on lapsiperheiden tavoin yleensä toinen. Lattialla kenkäpareja enemmän kuin tarpeeksi, sulassa sovussa reppujen ja parittomien hanskojen kanssa. Ulkovaatesäilytyksen virkaa ajaa kolmimetrinen liukuovikaappi, joka sijoittuu alemmassa kuvassa oikealle. Täytyy kyllä kiittää lapsia, sillä molemmille löytyy kaapista omat koukut ja korit, joihin aika uskosti muistavat nostaa pipot ja kaulahuivit. Ne hanskatkin joskus.
 
 
Avaimet, lompakot, ylimääräiset etukortit, taskulamput ja muu sälä säilyvät tarjoiluvaunun päällä harmaassa Ikean ja tummanharmaassa Tine K:n laatikossa. Nyt yli vuoden päivät olen yrittänyt metsästää tuohon paikalle jotakin vanhaa kaappia tai lipastoa kodikkuutta tuomaan. Myös peili ja tuoli olisivat varsin kätevät.
 
Eteistä koskee sama tunne kuin koko muutakin kotia näin syksyisin. Esille kauniita runsaita asetelmia ja pehmeitä tekstiilejä, seinille tauluja ja valoja - mutta kun kevät koittaa, on tyyli taas paljon pelkistetympi.
 
// hallway

6-VUOTIS SYNTTÄRIHULINAT

Nyt on vanhemmankin pojan synttärit tältä vuotta juhlittu. Muutama viikko sitten juhlittiin pihan ja eskarikavereiden kesken, eilen kummien ja sukulaisten kanssa. Tänään on pojan virallinen syntymäpäivä ja päivälleen kuusi vuotta sitten samaan aikaan juhlittiin myös isänpäivää.

 
Teemana tänä vuonna oli jääkiekko ja paikallinen SM-liiga seura Rauman Lukko, jonka väreissä poikanikin pelaa. Viime vuonna kiekon pelaaminen ei ollut vielä niin suuressa nosteessa, mutta tänä vuonna se on saavuttanut ihan omat sfäärinsä. Ulkoleikeissäkin suurin hitti on katulätkän peluu ja kuvioita hiotaan paperille. Synttärilahjattoiveet liittyivät niin ikään jääkiekkoon tai toiseen lemppariin eli pikkulegoihin.
 
 
Edellisten vuosien kokemuksella kaverijuhlien tarjottavat koostuivat karkeista, sipseistä ja nakki-lihapulla-viinirypäle -koktailista. Aikuisten kesken tarjottaviin panostettiin sitten enemmän. Lukko-aiheinen täytekakku, mokkapalat, pizza, karkit ja keksit, joista riitti sopivasti makeaa myös isänpäivän herkkupöytään.
 
 
Kaverisynttäreiden kohokohta oli tänä vuonna herkkujen sijaan pääohjelmanumero, josta vastasi Rauman Lukon maskotti Eetu-kettu. Täyden työn sai ensin tehdä, että 15 lasta pidettiin poissa ovilta, sillä salaisuus ei pysynyt piilossa aivan loppuun asti. Synttärit päättyivät yhteiskuvaan Ketun kanssa. Jokainen sai mukaansa Eetun nimmarein varustetun Lukko-tarran sekä äideille whatsapin välityksellä lähteneen yhteiskuvan. Eetu oli suuri menestys ja lapset aivan innoissaan. Tässä vinkki muillekin!
 
Nyt kun juhlahulinat ovat alkavat olla pikkulegojen kokoamissavottaa lukuun ottamatta takanapäin, voi alkaa hiljalleen fiilistellä lähestyvää joulua. Aika ihanaa!
 
// Today is my older son's 6th birthday. Here's some details of the parties.
 

SYKSY MAKUUHUONEESSA

 
Makuuhuone on vielä aika alkutekijöissään, kuten kuvista näkyy. Seinän vieressä lojuvat listat puhukoon puolestaan. Harmaan sävyjä, kynttilät yöpöydillä ja lämmin torkkupeitto. Niistä on meidän makuuhuoneen syksy tehty.
 

 
Kaiken muun sisustamisen kanssa näet käyn jatkuvaa sisäistä painia. Syksyn ja talven tullen kaipaan lämpöä ja pesämäisyyttä, jota täysin valkoinen korkeakattoinen tila ei juurikaan tarjoa. Olen miettinyt yhden seinän maalaamista, mutta en ole varma itsekään olenko valintaani tyytyväinen jokaisena vuodenaikana. Kevään myötä useasti alkaa kaivata vaaleita pintoja. Sängynpäädyn hankkiminen aiheuttaa samoja ristiriitaisia tunteita. Korkea seinä kaipaa taulukollaasia tai muuta järeää ratkaisua. Lisäksi yksi tuoli on hankintalistalla. Yöpöydän valaisimet haluaisin vaihtaa. Tai ainakin miehen puoleisen. Jotakin miehisempää tilalle. Sellaisia ajatuksia juuri tänään makuuhuoneesta.
 
// autumn feeling in bedroom
 

SISÄKATON MATERIAALI JA KATON MUOTO

Mukavaa maanantaita! Sain jo keväällä heti muutettuamme muutaman kyselyn sisäkattomme materiaalista. Vaihtoehdoista on kuulemma kovin vähän tietoa tarjolla, joten ajattelin koota omaksi tietoiskuksi yleisimmin käytettyjä vaihtoehtoja.

 
Meidän sisäkattomme on niin sanottu "röpelökatto" eli ruiskutettua kipsilaastia. Tästä samaa materiaalia käytimme myös edellisen omakotitalomme sisäkatoissa. Kipsilaasti nimensä mukaisesti ruiskutetaan kattoon. Itse en pidä paneloiduista (puu tai mdf) katoista sen ulkonäön vuoksi. Katto on kuitenkin valaisinten, ilmanvaihdon tai pistorasioiden vuoksi rei'itetty, joten halusin, että loppuosa on ehyttä pintaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut tasoittaa katon kipsilevyt ja maalata, mutta tämä olisi ollut työläämpää ja siten kalliimpaa.

 
Sellainen seikka kannattaa kuitenkin huomioida, että tätä röpelökattoa ei voi pyyhkiä märällä, koska pinta "sulaa". Sen sijaan pöly irtoaa pölyhuiskulla ja harvoin katto nyt kovin pölyinen edes on.

 
Tähän samaan ajattelin kertoa myös muutaman sanan katon muodosta. Talossahan on lapekatto ja tietoisesti jätimme vinon katon myös sisäpuolelle niiltä osin kuin se oli järkevää. Parvi, olohuone-keittiö, käytävä sekä meidän makuuhuoneemme ovat korkeaa tilaa vinoine kattoineen. Poikien huoneissa, molemmissa vessoissa sekä kodinhoito- ja kylpytiloissa katto on alas laskettu. Katon alas laskeminen muissa tiloissa olisi teettänyt meidän mielestämme turhaa työtä ja onhan se myös persoonallinen ratkaisu. Kahteen kohtaan, käytävän päähän ja eteisen ulko-oven yläpuolelle täytyi rakentaa erilliset kotelot, jotta saimme ilmanvaihtokanavat asennettua höyrysulun sisäpuolelle. Näin säästyttiin myös ilmanvaihtoputkien eristämiseltä. Vastaan lisäkysymyksiin mielelläni!