KOHTI JOULUA



 
Pienin askelin kohti joulua. Viikonloppuna asettelin sohvapöydälle korkeampia kynttilänjalkoja, tällä kertaa Iittalan Festivoja. Sohvalle vaihdoin ruskeasävyisten tyynyjen tilalle harmaan ja valkoisen neuletyynynpäällisen, jotka ovat ostettu Stockmannilta muutamia vuosia sitten. Käytävän tasolta peikonlehden ja anopinkielen siirsin yläkertaan, jotta tilaa jäi Ikeasta ostamalleni huonekuuselle. Pienestä se talvisempi ja jouluisempi tunnelma jo syntyy. Seuraavaksi joulutähdet ikkunoihin sekä valosarja takan ja puukorin ympärille.
 
Meillä ei ole ollut tähän asti lainkaan joulukuusta, koska vietämme joulun tienoilla kaksi kolme yötä sukulaisten luona. Tänä vuonna kuitenkin ajattelin metsästää meille ikivihreän joulukuusen viimeistään alennusmyynneistä ellen jo aikaisemmin löydä hyvää vaihtoehtoa. Aitoa ei tietysti mikään voita, mutta ikivihreä voisi olla meille parempi vaihtoehto. Itselleni joulukuusi oli lapsena ehdoton, joten koen, että on tärkeää pitää perinteistä kiinni.
 
// baby steps towards Christmas decoration

2 kommenttia

  1. Hyvin pienin askelin! MÄ haluan myös huonekuusen tänä talvena meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekuusi on kyllä niin kaunis. Meillä oli viime talvena myös, mutta se kuoli maaliskuussa. Ehkä tällä kertaa selvitään pidemmälle. :)

      Poista