Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

UUSI OBJEKTIIVI OLYMPUS 45MM F1.8


Vuosikin on jo vaihtunut ja ensimmäinen työviikko takana. Arkeen paluu sujui kivuttomammin kuin luulin. Ajattelin olevani aivan poikki viikonloppuna, mutta mukavasti tämä on sujunut. Tänään halusin kertoa teille kuitenkin ainokaisesta joululahjastani - nimittäin kamerani uudesta objektiivista. Omasta mielestäni kauniit kuvat ovat osa hyvää blogisisältöä ja sen vuoksi itsekin haluan panostaa kuviin. Valokuvaustaitoni kalustosta puhumattakaan eivät missään nimessä ole ammattitasoa, ja toisaalta en sellaisesta sisällöstä ole edes kiinnostunut. Mutta myönnän, että rakeisia, epätarkkoja ja sameita kuvia en blogissani aio julkaista edes tiheämmän postaustahdin mahdollistamiseksi. Sen verran tarkka kuvistani olen. 


Koska kuvaan pääsääntöisesti kameralla vain blogiini ja bloggaaminen on harrastuspohjalla, kuvauskalustoon panostaminen on ollut kynnyskysymys. Olympuksen E-PL 6 kamerani ostin vuosi sitten syksyllä, ja koin sen olevan vielä riittävä tarpeisiini. Vaihtoehdoksi jäi näin uuden objektiivin hankinta, jota kypsyttelin aikani. 45mm rinnalla pyörittelin 25mm objektiivin hankintaa, mutta lopulta kallistuin ensiksi mainittuun. Olympuksen sivuilta voi lukea ominaisuuksista enemmän, mutta itse valitsin tämän, koska tällä saa kuviin kauniin syväterävyyden ja se on erittäin valovoimainen. Näin pimeän aikaan sisällä on helpompi kuvata valovoimaisuuden ansiosta. Mikään laajakuvaobjektiivi tämä ei ole, mutta riittävän tarkka itselleni esimerkiksi sisustuskuviin. 


Ensimmäiset kuvat objektiivilla otin uuden vuoden aaton pöytäkattauksesta - hyvin hätäisesti kylläkin. Silti jo nyt voin todeta olevan täysin r-a-k-a-s-t-u-n-u-t. Tällä saa aivan eri tavalla nostettua esiin kuvan yksityiskohtia! Myös valovoimaisuudessa on merkittävä ero vanhaan. Vinkiksi muuten jos siellä joku vaikka innostui - näitä olympuksen objektiiveja on usein erilaisissa kampanjahinnoissa, joten kannattaa kärsivällisesti etsiä. Itse onnistuin nappaamaan tämän joulun alla 20%:n alennuksella. 

// My new Olympus lens. 

VALOKUVAUSKURSSILLA KODINONNESSA



Viime torstaina täällä Raumalla järjestettiin valokuvauskurssi Sisustustalo Kodinonnessa. Kurssin vetäjänä toimi ihana Frida Koti kaupungin laidalla -blogista. Käytännönläheisen opetuksen ja kuvatehtävän myötä tulivat tutuksi valokuvauksen perusasiat f-luku, suljinaika ja ISO-arvo, mutta saimme myös opastusta muun muassa kuvasommitteluun ja valkotasapainoon. Tähän asti olen kuvannut lähinnä automaatin voimalla ja luottanut kuvankäsittelyn voimaan. Oma kärsivällisyyteni ja aikani ei ole riittänyt kokeilemaan säätöjä. Nyt kuitenkin kaikki tämän postauksen kuvat olen ottanut manuaalisäädöin ja kuvankäsittely ei vie ollenkaan niin paljon aikaa. Olen yleensä vierastanut kuvaamista muualla kuin luonnonvalossa, mutta täytyy sanoa, että iltahämärässä ja keinovalaistuksessa otetut kuvat ovat yllättävän onnistuneita. Toki uudella kamerallanikin on varmasti osuutta asiaan.


Myymälä oli täynnä toinen toistaan herkullisempia yksityiskohtia. Ajattelin, että koostan niistä teille vielä kokonaan oman jutun, sillä minun oli pakko palata kuvamaan uudestaan perjantaina työpäivän jälkeen vähän lisää. Nyt rentoa sunnuntain jatkoa!

// I spent my last thursday evening learning new things about photographing.