Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

PAKETOINTIPAJA JA ISOÄITI, KERRO MINULLE -KIRJAVINKKI


Joululoma on vihdoin täällä! Aivan yhtä leppoisasti ei ole tämä loman aloitus sujunut kuin olisin toivonut, sillä lahjojen hankinta jäi hieman viime tippaan. Tätä stressiä onneksi lievitti se, että tiesimme mieheni kanssa, mitä kenellekin ostamme. Paketointipuuhat ovatkin sitten olleet kiven takana, koska lapset parveilevat uteliaina ympärillä aina, kun kaivan lahjapaperit esille. Muu porukka lähti nyt ulkojäille, joten tässä on sopiva hetki viimeistellä paketit ennen kuin paketointipaja siirtyy myös loman viettoon. 


Jos joltakin uupuu vielä lahja niin kerronpa teille viime hetken vinkin! Me ostimme mieheni äidille Isoäiti, kerro minulle -kirjan. Tätä kirjaa on saatavana myös äidille, isälle ja isoisälle. Tarkoituksena on, että lahjan saaja kertoo kirjan sivuilla oman elämäntarinansa lapsuudesta nykypäivään. Luulenpa, että jokainen lähisukulaiseni tulee tällaisen kirjan jossakin vaiheessa saamaan, sillä tämä on varsin ihana tapa kerätä talteen muistoja jälkipolville luettavaksi. Tätä Elma van Vlietin kirjoittamaa kirjasarjaa myy ainakin Suomalainen kirjakauppa. 

Mutta nyt lumisten lentosuukkojen kera rauhallista joulua juuri sinulle! Pysähdytään hetkeksi. 

JOULU ON TUNNE

Enää viisi yötä jouluun! Joulukuu on tänä vuonna kulunut mielestäni jotenkin ennätyksellistä vauhtia. Tietysti päiviä ovat jouduttaneet loppuvuoden työkiireet, pikkujoulut, lasten harrastukset, joulujuhlat sekä jouluvalmistelut. Sisustusbloggaajaporukkamme joulukuun haasteesta vastaa Kerttu Modernisti Kodikas -blogista. Vaikka itse en ole ehtinyt fiilistellä joulua blogin puolella ollenkaan niin paljon kuin olisin halunnut, koin silti tärkeäksi etsiä tämän postauksen kirjoittamiseen aikaa. Kerttu näet pyysi meitä pohtimaan millainen on kaunis ja kohtuullinen joulu? Ajatuksena tässä on herättää meidät miettimään voisiko joulu olla muutakin kuin yksi suuri kulutusjuhla. 


Meidän perheessä, siis silloin kun itse vielä olin lapsi, ei joulu ole mielestäni ikinä ollut rahallisesti ison panostuksen takana. Tai sellainen mielikuva minulla on. Joulukuusi koristeltiin maltillisesti ja siinä roikkuivat tutut koristeet. Pöytään katettiin toki paljon perinteisiä jouluherkkuja, mutta usein näitä samoja ruokia syötiin vielä tapanina ja kinkunjämät käytettiin arkena. Lahjoja hankittiin kohtuudella. Paljon isompaa osaa joulussa ovat näytelleet tutut rutiinit ja yhdessä olo läheisten kanssa. 


Toisaalta itse tällaisena vähäeleisenä sisustajana en edes näe, että meillä ikinä laitettaisiin joulua jotenkin yllin kyllin. Ehkäpä oma tapani toimia juontaa juurensa jo lapsuudesta asti, mutta koen vieraaksi, että meillä valmistettaisiin vaikkapa jouluherkkuja poisheittämiseen asti. Suosin joulussa siis niitä samoja kestäviä valintoja kuin muutenkin elämässä. Esimerkiksi päädyimme tänä vuonna koristelemaan muovikuusen ja joulukoristeet ovat pitkälti edellisvuosilta tuttuja. Ainoastaan kaksi uutta joulukoristetta hankin kuluneen vuoden aikana. Lahjoja olemme aina vaihtaneet sukulaisten kesken harkitusti ja niin, että vastaanottaja kokee ne tarpeelliseksi. Ensimmäistä kertaa teimme tänä vuonna periaatepäätöksen, että aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta. Myönnän, että hieman lipsuin tästä, mutta vain siksi, että minusta on silti ihanaa ilahduttaa toisia lahjoilla. Nämä ylimääräiset lahjat ovat ravintolalahjakortteja ja elämyslahjoja. 


Joulukoristeiden lisäksi joulutunnelman kotona luo musiikki. Meillä on ahkerasti kuunneltu youtuben ja spotifyn joulumusiikin tarjontaa. Kauneimmat joululaulut kirkossa jäivät tänä vuonna väliin. Niin ikään jos joulutunnelma on kateissa, suosittelen suunnistamaan joulutorille. Se mihin toivoisinkin ihmisten kiinnittävän huomiota ja mitä toivon myös lasteni ymmärtävän on, että joulua ei tee raha, lahjat ja suuri määrä herkkuja. Joulu on tunne siitä, että pysähdytään, ollaan läsnä ja vietetään aikaa yhdessä. 

Christmas isn't a season.
It's a feeling. 

-Edna Ferber

VASTAISKU HARMAUDELLE


Useassa blogissa ja instagram -tilissä on katse käännetty jo kohti joulua ja tulevaa sesonkia. Onko teillä joulufiilis? Itse viipyilen vielä jossakin loka-marraskuun vaihteessa, vaikka tässä ollaan jo hyvässä matkassa kuluvaa kuuta. Tämä ei sinänsä ole yllätys, sillä muistan kuinka vaikeaa tänä vuonna oli luopua kesästä ja tottua ajatukseen syksystä. Ja nyt sitten ollaan pian joulukuussa! 


Kuten uutisoitiin niin marraskuun alku on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen harmaa. Olen yleensä taipuvainen kärsimään tästä pimeästä vuoden ajasta ja koleasta ulkoilmasta. Mieli on alakuloinen ja olen itkuherkempikin. Syksy on kuitenkin itselleni ollut nyt helpompi kuin tavallisesti. Toki huonompia hetkiä on mahtunut joukkoon, mutta ne ovat enemmänkin liittyneet arjen kiireisiin ja riittämättömyyden tunteisiin kuin itse syksyyn. 


Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella kiireiset lasten harrastusten ja koulutusmenojen vuoksi. Viikkoon ei tarvitse välttämättä mahtua kuin yksi ylimääräinen meno ja koko aikataulu on suunniteltava uusiksi. Jokunen siellä varmaan tunnistaa tämän asian. Tämä viikonloppu onkin ollut sitten varsinainen vastaisku arjen kiireelle. Vietimme miehen kanssa koko viikonlopun kahden. Ensiksi haaveiltiin teatterista, mutta päätettiin kuitenkin, että ei sovita ennalta mitään. Mennään sinne minne nenä näyttää ja se oli koko miniloman kannalta paras päätös! Ulkoistettiin kaikki ruokailut ja on todella vain lepäilty. Tänään sitten, kun lapset tulivat isovanhemmiltaan kotiin, laitettiin koko porukalle ruoka. Kuvissa vilahtava jälkiruoka on Marianne-trifle. Resepti löytyi Fazerin sivuilta. Todella helppo ja herkullinen! Ehkäpä se joulumielikin sieltä heräilee, kun malttaa hetkeksi pysähtyä. 

TULKOON JOULU + ARVONNAN VOITTAJA


Siinä se nyt on, meidän ensimmäinen aito joulukuusemme! Ja se on kerrassaan ihastuttava. Jotakin sellaista tunnelmaa aito kuusi tuo, jota on vaikeaa selittää, mutta sen huomaa jos sitä ei ole. Viime vuonna meillä oli muovikuusi, mutta lopulta en pitänyt sen teennäisestä ilmeestä. Ehkäpä se oli koristeiden vähyys, sillä esimerkiksi Laura on mielestäni onnistunut upeasti luomaan tekokuusesta aidon näköisen. Meidänkin kuusemme kaipaa ehdottomasti muutaman koristeen lisää, en vain ennättänyt enää koristekaupoille. Harmikseni nuorempi pojista ehti sählypalloineen pudottaa myös yhden Tukholmasta ostetun joulupallon. Onneksi valikoimaa voi täydentää rauhassa. 


Otsikoin tämän postauksen ensin "Rauhoittuminen jouluun", kunnes huomasin, että täsmälleen samoin otsikoin viimeisen postauksen joulun alla viime vuonna. Tänä vuonna mieli kaipaa rauhoittumista vielä enemmän kuin vuosi sitten ja sitä odotan myös joululta eniten - kiireetöntä yhdessä oloa läheisten kanssa. Mies joutuu näillä näkyminen joulun jälkeen töihin, mutta saamme lomailla lasten kanssa uuden vuoden puolelle. Jotakin pientä olemme suunnitelleet, mutta melkeinpä tuntuu paremmalta, kun ei suunnittele ja tehdään vain sitä, mikä hyvälle tuntuu. Joulu on oikein toivottu juuri nyt. 

Hetki Design arvonta päättyi eilen ja arpaonni suosi anonyymia kommenttia "Osallistun arvontaan, asun liki Raumaa ja siellä piipahdan usein ostoksilla." Voittajalle on laitettu sähköpostia. Onnittelujen myötä toivotan teille jokaiselle oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa. Olkoon se toiveidemme mukainen.

JOULUVALMISTELUT JA ARVONTAMUISTUTUS


Huomenna alkaa jo jouluviikko! Toisilla on ollut ja on joulukiireitä, mutta itselläni lähinnä työkiireitä. Tänä vuonna en aio stressata joulun tulosta ollenkaan, vaan päinvastoin, nautin joka pienestä jouluun liittyvästä hetkestä - laulut, tuoksut, maut - ihan kaikki. Muutaman viikon päästä mieli on kuitenkin jo uuden vuoden kynnyksellä ja joulutunnelmointi taakse jäänyttä elämää. Tiesin, että joulukuu on poikkeuksellisen tiivistahtinen tänä vuonna ja sitä varten meidän jouluvalmisteluihin on päässyt mukaan paremmin instagramin puolella. Toteutin tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulukalenterin, jossa joka päivä avautuu uusi luukku - yhteensä 24 jouluun liittyvää kuvaa. Suunnitelma syntyi varsin viime tipassa, ja päätinkin jo, että ensi vuonna aion panostaa joulukalenteriin vielä enemmän. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki joulukalenterin kuvia.


Varsin lennokkaista arkipäivistä huolimatta jouluvalmistelut alkavat olla hyvällä mallilla. Lahjat ovat lähes tulkoon ostettu muutamaa pientä muistamista lukuun ottamatta. Esimerkiksi vanhemman pojan opettajan muistaminen vielä puuttuu. Taidan päätyä kuitenkin tuttuun kahvilalahjakorttiin, sillä se on varmasti ainakin mieluinen. Joulukoti alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Siivous on hieman puolitiessä, mutta teen sen minkä ehdin, sillä siivota ehtii myöhemminkin. Joulukuusen kannoimme tänään sisälle. Joku ehkä muistaakin, että viime vuonna meille tuli ensimmäinen kertaa joulukuusi (teko sellainen) taloon. Tänä vuonna mieli teki kuitenkin aitoa kuusta ja päädyin hankkimaan kaukasian pihta -kuusen. Näiden pitäisi pitää hieman paremmin neulaset. Kurkistetaan kuusenkoristeisiin kuitenkin vielä lähempänä joulua. Lopuksi haluan muistuttaa Hetki Designin arvonnasta. Arvonnan palkintona on 50 euron lahjakortti liikkeeseen tai sen voi käyttää myös verkkokaupassa. osallistumaan pääset tästä. Nyt oikein ihanaa 3. adventtisunnuntain iltaa. 

SUOMI 100 VUOTTA - TUNNELMIA



Vaikka tähän Itsenäisyyspäivään on mahtunut arkisiakin velvoitteita, on se silti aamusta alkaen tuntunut jollakin tapaa erityiseltä. Nykyään tuntuu, että enemmän kiinnitetään huomiota niihin negatiivisiin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten vaikkapa maahanmuuttoon ja työllisyystilanteeseen ja kaikki se hyvä, jota meillä täällä on, jää jalkoihin. Päivän touhujen lomassa olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että olen suomalainen ja syntynyt juuri suomalaiseksi. Sosiaalinen media on täyttynyt ihanista suomalaisista maisemakuvista, muistoista ja kiitollisista sanoista.  Vaikka moni asia kaipaa kehittämistä, on tässä maassa silti paljon hyvää. Hienoa, että valtaosa ihmisistä on tänään kiinnittänyt huomiota niihin hyviin asioihin.



Meidän perheessä on ollut tapana syödä Itsenäisyyspäivänä hieman paremmin. Valmista kattausta ihaillessani huomasin, että siihen liittyy paljon muistoja. Hackmanin aterimet sain kummeiltani ylioppilaslahjaksi. Iittalan Essence viinilasit ovat häälahjamme. Pienemmät lasit ovat joululahja Tallinnasta edesmenneeltä mummultani. Arabian Arctica sarjan lautaset ovat nekin lahjaksi saatuja. Tuntui tärkeältä valita kattaukseen sellaisia astioita, jotka muistuttavat itselleni tärkeistä henkilöistä, sillä juuri tänään menneiden asioiden ja tarinoiden merkitys korostuu. Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa. Ollaan ylpeitä ja kiitollisia siitä, mitä meillä on. 

// celebrating Independence Day

PIENIÄ JOULUISIA ASIOITA

En tiedä, mistä on tänä vuonna mieleeni juurtunut ajatus, että olen myöhässä niin päiväkotitätien, perheen kuin ystävienkin lahjamuistamisten kanssa puhumattakaan kodin jouluvalmisteluista. Nythän on vielä marraskuu! Ehkä se on se jatkuvasti mielen päällä oleva hoppu ja kiire. Mietin muuten tässä yksi päivä, että vielä silloin kun lapset olivat pieniä ja olin äitiyslomalla, saatoin moittia itseäni iltaisin jos en ollut tehnyt jotakin "hyödyllistä". Tämä hyödyllinen tekeminen saattoi olla siivoamista, urheilua, lasten kanssa erilaisissa tapahtumissa tai puistoissa käyntiä. Kuitenkin pelkästään kotona lasten kanssa leikkimistä en siihen laskenut. Nykyään ajatus on kääntynyt aika tavalla päälaelle ja mielessä pyörii, että koska sitä ei tarvitsisi olla hyödyllinen ja saisi vaikka istahtaa useammin sohvalle. 


Tänä vuonna joulu on melko vähäeleinen. Tai ainahan se on ollut, sillä kodissamme ei nähdä värileikkejä ja tonttuja joka nurkalla. Tänä vuonna joulu tulee kuitenkin vähemmällä hössöttämisellä. Jo syksyllä päätin, että me emme lähetä joulukortteja, vaan rahat sijoitetaan Joulupuu -keräykseen. Lähipiirin kesken vaihdamme vain muutamia lahjoja, sillä isoin lahja odottaa matkan muodossa jo tammikuun lopussa. Kodin jouluun aion panostaa, mutta koska vietämme pyhät muualla ei meidän tarvitse miettiä esimerkiksi ruokailuja. Joulusiivouksenkin aion tänä vuonna ottaa rennommin, sillä tiedän että kevätauringon myötä siivousvimma nostaa uudelleen päätään. Auringonvalo paljastaa kaikki pienimmätkin epäkohdat, joten on aivan turhaa käydä kaappeja läpi kahdesti vain muutaman kuukauden tähden. 



Jos siis olenkin onnistunut kasamaan itselleni jo varhaisen joulustressin niin tämän tekstin myötä viimeistään tajusin, että aivan turha tässä on ahdistua. Suorittaja -minä voi istua sohvalla huoleti tänään hieman pidempään.

// preparing for Christmas

RAUHOITTUMINEN JOULUUN



Nyt se on täällä, kauan odotettu joulu ja ennen kaikkea loma. Tässä lähtötohinoiden keskellä ehdin vielä pysähtyä pieneksi hetkeksi blogin äärelle. Mielestäni olen ollut hyvissä ajoin liikkeellä niin lahjojen, siivoamisen kuin muidenkin järjestelyjen kanssa, mutta silti tuntuu, että tälle päivää joudun tyytymään viime hetken nopeisiin ja pintapuolisiin paniikkiratkaisuihin. Vaan samapa tuo, siinä vaiheessa kun ovi takaani sulkeutuu, saapuu rauha. Kaikki voitava on tehty ja taitaa se elämä jatkua myös pyhien jälkeenkin. Mikä siinä onkin, että on ikään kuin suotavampaa ottaa rauhallisesti kolme päivää kun on ensin huhkinut yhden päivän kolmen edestä.  


Blogi hiljentyy nyt joulun viettoon. Sydämestäni haluan toivottaa jokaiselle oikein ihanaa, rentoa ja juuri sinulle mieluista joulua. Olkoon mieli kevyt - terveisin lukijoistaan onnellinen sisustusbloggaaja.

// Merry Christmas to everyone but specially to my readers, you make my day!

JOULUKUUSI




Ensimmäistä kertaa jouluna meidän kotoamme löytyy kuusi. Tekokuusi kylläkin. Arvelin ostaa aitoa, koska vietämme joulun poissa kotoa ja toisaalta nyt pystymme nauttimaan joulukuusen luomasta tunnelmasta niin pitkään kuin haluamme. Viikko sitten kasasimme kuusen, yllättävän iso urakka muuten, ja viikonloppuna se koristeltiin. Täytyy myöntää, että nyt joulu tuntuu joululta.


Osa kuusen koristeista on vanhoja, Ikeasta ja Tukholmasta ostettuja joulupalloja. Uutena hankin Stockmannilta nuo musta pallot sekä kultaisen väriset himmelit. Ja tuosta valosarjan metsästämisestä voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinansa. En tiedä löytyykö sieltä muita yhtä tarkkasilmäisiä, joille valon väri merkitsee ja paljon. Itse en pidä liian lämpimän sävyisistä valoista, mutta toisaalta en myöskään liian valkoisesta valosta. En myöskään yleensä harrasta toiseksi parhaista vaihtoehtoja, mutta siinä vaiheessa kun kuusi uhkasi jäädä kokonaan ilman valoja, oli pakko niellä tappio. No ensi vuonna sitten paremmalla onnella. Tuo on silti aihe, josta voisin kirjoittaa myöhemmin lisää, sillä itse koen, että hyvä valaistus ja valon väri ovat tärkeä osa omaa viihtyisää sisustusta. Nyt glögin lämmitykseen, onhan jouluviikko! 

// our Christmas tree

LAHJAT PAKETTIIN





Jouluvalmistelut alkavat olla täällä jo hyvällä mallilla. Vietämme joulun viime vuosien tapaan mummuloissa, joten melko pienellä vaivalla nämä joulut sujuvat. Lahjat ovat kodin laittamisen ohella yksi tärkeimmistä jutuista. Suosin edelleen yksinkertaisesti kuvioituja tai yksivärisiä papereita erilaisin nauhoin. Kaikki tarpeet tuota mustaa leveää satiininauhaa ja ruskeaa paperia lukuun ottamatta löytyivät tänä vuonna Prismasta. Ruskea paperia on parin vuoden takaa hankittu Postista ja musta nauha Granitista. Kauniisti paketoidut lahjat ovat myös yksi sisustuselementti näin joulun alla.

// gift wrapping for Christmas

SISUSTUS IDEAN JOULU


Viime viikot ovat olleet kovin kiireisiä töissä ja tuntuu, että en ole löytänyt aikaa tutustua paikallisten liikkeiden joulutarjontaan lainkaan. Helposti sitä vain tyytyy selailemaan nettiputiikkien valikoimaa iltaisin, kun lapset ovat menneet jo nukkumaan. Ohikulkumatkalla mielenkiintoni herätti kuitenkin Vanhassa Raumassa Kuninkaankadulla sijaitsevan Sisustus Idean näyteikkuna ja kipaisin sinne erään päivän ruokatunnilla. Tiesittekö muuten, että Koti ja keittiö -lehden toimitus listasi Sisustus Idean 18 kiinnostavimman sisustusliikkeen joukkoon tänä kesänä?






Mikään ei rauhoita ajatuksia paremmin kuin kauniiden tavaroiden hypistely ja inspiroiva ympäristö. Liike oli pullollaan aivan ihania esillepanoja ja joulutunnelmaa tutuilta merkeiltä. Mielelläni olisin täydentänyt meidän joulusisustusta Gantin tyynynpäällisillä, muutamalla herttaisella kuusenkoristeella ja klassisilla kynttilöillä. Mustan ja kultaisen liitto miellyttää tänä jouluna erityisesti silmää.




Jos joulumieli on näiden harmaiden päivien keskellä kadonnut tai kaipaat jotakin kaunista kotiin tai vaatekaappiin, suosittelen lämpimästä poikkeamaan liikkeeseen. Niin hyvä mieli jäi omasta vierailustani.

ITSENÄISYYSPÄIVÄN TERVEISET KATTAUSKUVIN






Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää! Meillä päivä on sujunut rauhallisesti ulkoilun ja joulusiivouksen parissa. Kovin montaa kaappia ei tarvitse enää läpi käydä. Ja jos siellä nyt joku tuumaa, että ei se joulu kaappeihin katso niin oman mielenrauhani vuoksi sen teenkin. Illan pimetessä ehdin vielä nopealle juoksulenkille. Kirpeä pakkassää takasi, että lenkki todella oli nopea.


Juhlapäivän kunniaksi söimme tänään hieman paremmin ja kattaus syntyi tälläkin kertaa muutamista yksinkertaisista tekijöistä. Astiasto on Iittalalta, lautaset Teemaa ja lasit nyt jo tuotannosta poistuneet Verna -viinilasit. Ne ovat itse asiassa häälahja reilun kahdeksan vuoden takaa. Aterimet ovat Ikealta ja uusien hankinta on paikallaan muutaman vuoden sisään. Ei nykyisissä sinänsä vikaa ole, mutta laadukkaammat ja esteettistä silmää miellyttävämpi vaihtoehto kiinnostaisi. Tekstiilit ovat H&M Home:n. Pellavaisia lautasliinoja olen mielestäni kehunut ennekin, mutta puuvillainen pöytäliina sitä vastoin oli hienoinen pettymys jo näin yhden pesun jälkeen. Saumat kiertävät siinä määrin, että liina ei asettunut millään nätisti ja suoraan. Oma huomioni kiinnittyi tähän häiritsevästi etenkin laajemmissa pöytäkuvissa. Perfektionisti sisälläni päätti kuitenkin löysätä otettaan ja ehkäpä liina ainakin näin oman perheen kesken syödessä pääsee pöydälle vielä jatkossakin.

// table setting for Finland's Independence day