JOULU ON TUNNE

Enää viisi yötä jouluun! Joulukuu on tänä vuonna kulunut mielestäni jotenkin ennätyksellistä vauhtia. Tietysti päiviä ovat jouduttaneet loppuvuoden työkiireet, pikkujoulut, lasten harrastukset, joulujuhlat sekä jouluvalmistelut. Sisustusbloggaajaporukkamme joulukuun haasteesta vastaa Kerttu Modernisti Kodikas -blogista. Vaikka itse en ole ehtinyt fiilistellä joulua blogin puolella ollenkaan niin paljon kuin olisin halunnut, koin silti tärkeäksi etsiä tämän postauksen kirjoittamiseen aikaa. Kerttu näet pyysi meitä pohtimaan millainen on kaunis ja kohtuullinen joulu? Ajatuksena tässä on herättää meidät miettimään voisiko joulu olla muutakin kuin yksi suuri kulutusjuhla. 


Meidän perheessä, siis silloin kun itse vielä olin lapsi, ei joulu ole mielestäni ikinä ollut rahallisesti ison panostuksen takana. Tai sellainen mielikuva minulla on. Joulukuusi koristeltiin maltillisesti ja siinä roikkuivat tutut koristeet. Pöytään katettiin toki paljon perinteisiä jouluherkkuja, mutta usein näitä samoja ruokia syötiin vielä tapanina ja kinkunjämät käytettiin arkena. Lahjoja hankittiin kohtuudella. Paljon isompaa osaa joulussa ovat näytelleet tutut rutiinit ja yhdessä olo läheisten kanssa. 


Toisaalta itse tällaisena vähäeleisenä sisustajana en edes näe, että meillä ikinä laitettaisiin joulua jotenkin yllin kyllin. Ehkäpä oma tapani toimia juontaa juurensa jo lapsuudesta asti, mutta koen vieraaksi, että meillä valmistettaisiin vaikkapa jouluherkkuja poisheittämiseen asti. Suosin joulussa siis niitä samoja kestäviä valintoja kuin muutenkin elämässä. Esimerkiksi päädyimme tänä vuonna koristelemaan muovikuusen ja joulukoristeet ovat pitkälti edellisvuosilta tuttuja. Ainoastaan kaksi uutta joulukoristetta hankin kuluneen vuoden aikana. Lahjoja olemme aina vaihtaneet sukulaisten kesken harkitusti ja niin, että vastaanottaja kokee ne tarpeelliseksi. Ensimmäistä kertaa teimme tänä vuonna periaatepäätöksen, että aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta. Myönnän, että hieman lipsuin tästä, mutta vain siksi, että minusta on silti ihanaa ilahduttaa toisia lahjoilla. Nämä ylimääräiset lahjat ovat ravintolalahjakortteja ja elämyslahjoja. 


Joulukoristeiden lisäksi joulutunnelman kotona luo musiikki. Meillä on ahkerasti kuunneltu youtuben ja spotifyn joulumusiikin tarjontaa. Kauneimmat joululaulut kirkossa jäivät tänä vuonna väliin. Niin ikään jos joulutunnelma on kateissa, suosittelen suunnistamaan joulutorille. Se mihin toivoisinkin ihmisten kiinnittävän huomiota ja mitä toivon myös lasteni ymmärtävän on, että joulua ei tee raha, lahjat ja suuri määrä herkkuja. Joulu on tunne siitä, että pysähdytään, ollaan läsnä ja vietetään aikaa yhdessä. 

Christmas isn't a season.
It's a feeling. 

-Edna Ferber

2 kommenttia

  1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Meillä joulunviettoon kuuluu tiettyjä perinteitä, joita pyritään vaalimaan (joulurauhan julistus puuroineen äitini luona ja joulusauna). Joululahjaövereitä pyritään välttämään. Meillä ei isäntä joulusta juurikaan välitä, mutta onneksi lapsi on perinteitä rakastava "jouluihminen". Mukavaa joulun odotusta sinulle, kaikesta kiireestä ja hässäkästä huolimatta! <3

    VastaaPoista
  2. Täällä joulunvietto alkoi jo alkuviikolla, kun mies palasi työreissultaan kotiin. Huomasin kuinka lapsetkin ovat rauhallisempia ja itseltäni katosi stressi sekä paineet. Meidän joulu on valmis. Tämä joulu on meille pitkästäaikaa sellainen, kuin toivoisi sen aina olevan, olemme koko perhe kotona. Yhdessä saunoen, joulurauhanjulistusta kuunnellen ja hyvästä ruoasta nauttien läheisten seurassa, siitä on meidän joulu tehty. Ihanaa ja tunnelmallista Joulua teidän koko perheelle! <3

    VastaaPoista