ETEISEN VAATESÄILYTYS


Kodin eteinen on harvemmin täällä blogin puolella näkynyt. Tuossa samalla, kun kaivoin hanskat, pipot ja takit talvisäilöstä, nappasin muutaman kuvan. Edelleen saan ihmettelyjä siitä, miten meillä voi olla näin siistiä ja puhdasta. Toivottavasti jokainen kuitenkin jo ymmärtää, että kuvat ovat meidänkin kodissamme stailattuja ja arkirealismi on juuri niitä kenkiä, pipoja, parittomia hanskoja, aukinaisia reppuja, kauppareissua odottavia pulloja ja postiin lähteviä paketteja - niistä on meidän eteinen esimerkiksi tällä hetkellä tehty.


Mutta nyt itse asiaan. Eteisessä meillä on kolme metriä leveä liukuovikaapisto, joka on melkoista luksusta etten sanoisi. Tämä oli tosin tietoinen valinta, koska edellisessä omakotitalossamme ollut noin puolet pienempi kaapisto osoittautui liian pieneksi neljän henkilön ulkovaatteille. Puustellista hankittu nykyinen kaapisto jakautuu kahteen täysin identtiseen puoliskoon, joista toinen puoli on poikien ja toinen meidän aikuisten. Poikien puolella on lisäksi kaksi koukkua sisäpuolella, joiden on tarkoitus helpottaa takkien ripustamista kaappiin. Jostakin kumman syystä niitä silti löytyy myös lattialta! Muutoin takit meillä säilytetään henkareissa.


Kaapeissa sisällä on henkaritilan lisäksi kaksi kaapin levyistä hyllyä. Ylähyllyltä löytyy kausivaatteiden (Ikean Skubb-laatikoissa) lisäksi tavallisia muovikoreja, joista löytyy varahanskoja, paksumpia pipoja, huiveja ja siistimpiä, vähemmällä käytöllä olevia vaatteita. Alahylly jakaa kaapin alaosan kengille ja niin ikään erilaisille koreille, joista löytyy käytössä olevia pipoja, hanskoja ja muun muassa lasten harrastusvälineitä, kuten kiekkoja, maalivahdin hanskoja ja tekniikkavöitä. Meidän vanhempien kaappi kätkee sisäänsä myös moottoripyöräkypärät ja kauppakäynneillä tarvittavat kestokassit. Tällä hetkellä tilaa on käytössä jopa hieman väljästi, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että saisin esimerkiksi kausitakitkin mahtumaan samaan kaappiin. Ne ovat säilössä nuoremman pojan huoneessa.


Tässä on pyöritelty koko syksy uuden kodin pohjapiirrosta ja viimein sen osalta aletaan olla loppusuoralla. Yksi pähkinä purtavaksi on ollut nimen omaan eteisen säilytys, sillä tulevan kodin eteissäilytys on pienempi. Toisaalta ensimmäisessä omakotitalossamme meillä oli eteisen yhteydessä lisäksi vaatehuone, jossa silloin säilöimme kausivaatteet. Nyt tarkoituksena on myös liittää eteisen yhteyteen vaatehuone, mutta katsotaan sitten, kuinka käytännössä tavaroiden ja vaatteiden säilytys parhaiten hoituu.

STRING-TYÖPISTE KOULULAISELLE




Yhteistyössä Sisustustalo Kodinonni. Tuotteesta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.


Huh, mikä alkusyksy ollut täällä. Kuulumisiin tarkemmin myöhemmin, sillä nyt asiaa lastenhuoneista. Lastenhuoneiden sisustuksen päivittäminen tuli ajankohtaiseksi tänä syksynä, koska nuorimmainen pojista aloitti myös koulutiensä esikoulussa, siinä missä isoveli aloitti urakkansa kolmannella luokalla. Aikanaan isommankin pojan huone remontoitiin koululaiselle sopivaksi juuri eskarivuonna ja en halunnut tehdä tässä asiassa poikkeusta. Meillä koittaa muutto keväällä tästä kodista, joten moni varmasti miettii, että miksi nyt satsata remontointiin. Itse ajattelen tässä kohdin lapsia. On mielestäni tärkeää luoda lapsille pysyvyyden tunnetta ja sitä, että heidän toiveitaan kuunnellaan. Uuden kodin rakentaminen kun ei varsinaisesti ole heidän unelmansa. 


Muutostyöt alkoivat isomman pojan huoneesta, joka nyt enemmän viihtyy koulupöytänsä ääressä verrattuna eskarilaiseen. Isomman huoneeseensa hankittiin aikanaan Ikeasta pukkijalat ja niiden päälle pöytälevy. Nyt tämä hieman heppoinen, mutta erinomaisesti virkansa ajanut yhdistelmä sai siirtyä nuoremman pojan huoneeseen ja isommalle hankittiin uusi pöytä. Pyörittelin aikani erilaisia pöytiä mielessäni, mutta oikeastaan aina päädyin ajatuksissani Stringin työpisteeseen. Se vain yksinkertaisesti täyttää parhaiten kriteerit. Työpiste on muokattavissa myöhemminkin tarpeita vastaavaksi, ja voimme siirtää sen esimerkiksi meidän aikuisten käyttöön, jos sellainen tarve joskus tulevaisuudessa koittaa. Lisäksi hylly pöytälevyineen on ajaton, vankka mutta kevyt olemukseltaan Lisäksi siinä on mukavasti avointa säilytystilaa.


Työpiste hankittiin kätevästi raumalaisesta Sisustustalo Kodinonnesta. Siihen on oikeastaan kolme syytä. Olisin saanut hyllykön tilattua nettikaupastakin, mutta koen, että tässä kohtaa oli kiva pyöritellä ajatuksia jonkun kanssa siitä, millainen kokonaisuus väreineen ja moduuleineen tilaan sopii. Toiseksi sain takuuvarmasti ne osat, mitä tarvitsen eikä minun tarvinnut arpoa itse, mikä osa kuuluu ja mihin. Kolmantena pointtina tulee se, että nykypäivänä on tärkeää kannattaa kivijalkakauppoja, kun iso osa ostosten tekemisestä on siirtynyt verkkokauppoihin. Uskon, että rahallinen hyöty ja ostamisen helppous on se, mikä ajaa ihmiset ostamaan netistä. Tässä kohdin rahallista hyötyä ei ollut ja luulen, että hyödyin jopa enemmän siitä, että kävin itse paikan päällä kaupassa. 

// Some changes in our older boy's room. We got him a new String Furniture desk.