Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinnat. Näytä kaikki tekstit

TAMMIKUU TONTILLA


Tammikuu on yleensä tuntunut tavattoman pitkälti kuukaudelta, mutta kuinka ollakaan täällä se sujahti oli melko nopeaan. Vaikka arki tuntui pieneltä peikolta vielä loppiaisena, ei se sitä enää viikkoa myöhemmin ollut. Tammikuu on ollut monella tapaa kiireinen, kuten odotettavissa oli, mutta toisaalta joukkoon on mahtunut myös mukavia odottamattomia juttuja. Esimerkiksi tänään molemmat lapset viettivät harvinaista vapaailtaa harrastuksista ja suuntasimme koko perhe kahvilaan vuoden ensimmäisille laskiaispullille. Pieni, mutta merkityksellinen asia arjessa.


Tammikuu tontilla on tuonut paljon näkyviä muutoksia. Ensinnäkin keittiö alkaa hahmottua. Keittiötoimittajaksi valitsimme Puustellia aiempien taloprojektien tapaan. Kuvan ulkopuolella oikealla sijaitsevasta niemekkeestä puuttuu liesi, johon odottelemme hormiliitosta. Kuvissa vilahtaa myös takka. Sen paikkaa olisin halunnut vielä viime kädessä muuttaa, mutta asennettujen lattialämmitysputkien ja kattotuolien vuoksi paikan vaihtaminen ei enää onnistunut. Tuohon kohtaan Nordpeisin Monaco tuntuu aavistuksen massiiviselta, mutta voi miten muuten ihastelenkaan takan muotokieltä.


Myös yläkertaan johtavat portaat ovat nyt asennettu. Päädyimme hankkimaan portaat Kastellin yhteistyökumppanilta Tähtiportaalta. Kuvien rakennusajan portaista saa idean värimaailmasta, sillä päädyimme lopulta tammen värisiin askelmiin ja mustaan runkoon. Tässä mielessä sisustus poikkeaa aika tavalla edellisestä kodista. Takan juuressa nököttää myös kasa laattoja, joita nyt paraikaa talolla urakoidaan seiniin. Palaan näihin valintoihin varmasti myöhemmin vielä, mutta kuten kuvista näkyy, marmorikuvio on vieläkin mieleinen. Valkoinen marmorilaatta tulee alakertaan, yläkertaan sitten harmaa. Itse asiassa harmaan marmorilaatan valitsin sokkona Pukkilan sivuilta. Ehdin jännittää aivan turhaan, sillä valinta osui nappiin. En malta odottaa, että näen lopputuloksen!

PAKETOINTIPAJA JA ISOÄITI, KERRO MINULLE -KIRJAVINKKI


Joululoma on vihdoin täällä! Aivan yhtä leppoisasti ei ole tämä loman aloitus sujunut kuin olisin toivonut, sillä lahjojen hankinta jäi hieman viime tippaan. Tätä stressiä onneksi lievitti se, että tiesimme mieheni kanssa, mitä kenellekin ostamme. Paketointipuuhat ovatkin sitten olleet kiven takana, koska lapset parveilevat uteliaina ympärillä aina, kun kaivan lahjapaperit esille. Muu porukka lähti nyt ulkojäille, joten tässä on sopiva hetki viimeistellä paketit ennen kuin paketointipaja siirtyy myös loman viettoon. 


Jos joltakin uupuu vielä lahja niin kerronpa teille viime hetken vinkin! Me ostimme mieheni äidille Isoäiti, kerro minulle -kirjan. Tätä kirjaa on saatavana myös äidille, isälle ja isoisälle. Tarkoituksena on, että lahjan saaja kertoo kirjan sivuilla oman elämäntarinansa lapsuudesta nykypäivään. Luulenpa, että jokainen lähisukulaiseni tulee tällaisen kirjan jossakin vaiheessa saamaan, sillä tämä on varsin ihana tapa kerätä talteen muistoja jälkipolville luettavaksi. Tätä Elma van Vlietin kirjoittamaa kirjasarjaa myy ainakin Suomalainen kirjakauppa. 

Mutta nyt lumisten lentosuukkojen kera rauhallista joulua juuri sinulle! Pysähdytään hetkeksi. 

STRING-TYÖPISTE KOULULAISELLE




Yhteistyössä Sisustustalo Kodinonni. Tuotteesta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.


Huh, mikä alkusyksy ollut täällä. Kuulumisiin tarkemmin myöhemmin, sillä nyt asiaa lastenhuoneista. Lastenhuoneiden sisustuksen päivittäminen tuli ajankohtaiseksi tänä syksynä, koska nuorimmainen pojista aloitti myös koulutiensä esikoulussa, siinä missä isoveli aloitti urakkansa kolmannella luokalla. Aikanaan isommankin pojan huone remontoitiin koululaiselle sopivaksi juuri eskarivuonna ja en halunnut tehdä tässä asiassa poikkeusta. Meillä koittaa muutto keväällä tästä kodista, joten moni varmasti miettii, että miksi nyt satsata remontointiin. Itse ajattelen tässä kohdin lapsia. On mielestäni tärkeää luoda lapsille pysyvyyden tunnetta ja sitä, että heidän toiveitaan kuunnellaan. Uuden kodin rakentaminen kun ei varsinaisesti ole heidän unelmansa. 


Muutostyöt alkoivat isomman pojan huoneesta, joka nyt enemmän viihtyy koulupöytänsä ääressä verrattuna eskarilaiseen. Isomman huoneeseensa hankittiin aikanaan Ikeasta pukkijalat ja niiden päälle pöytälevy. Nyt tämä hieman heppoinen, mutta erinomaisesti virkansa ajanut yhdistelmä sai siirtyä nuoremman pojan huoneeseen ja isommalle hankittiin uusi pöytä. Pyörittelin aikani erilaisia pöytiä mielessäni, mutta oikeastaan aina päädyin ajatuksissani Stringin työpisteeseen. Se vain yksinkertaisesti täyttää parhaiten kriteerit. Työpiste on muokattavissa myöhemminkin tarpeita vastaavaksi, ja voimme siirtää sen esimerkiksi meidän aikuisten käyttöön, jos sellainen tarve joskus tulevaisuudessa koittaa. Lisäksi hylly pöytälevyineen on ajaton, vankka mutta kevyt olemukseltaan Lisäksi siinä on mukavasti avointa säilytystilaa.


Työpiste hankittiin kätevästi raumalaisesta Sisustustalo Kodinonnesta. Siihen on oikeastaan kolme syytä. Olisin saanut hyllykön tilattua nettikaupastakin, mutta koen, että tässä kohtaa oli kiva pyöritellä ajatuksia jonkun kanssa siitä, millainen kokonaisuus väreineen ja moduuleineen tilaan sopii. Toiseksi sain takuuvarmasti ne osat, mitä tarvitsen eikä minun tarvinnut arpoa itse, mikä osa kuuluu ja mihin. Kolmantena pointtina tulee se, että nykypäivänä on tärkeää kannattaa kivijalkakauppoja, kun iso osa ostosten tekemisestä on siirtynyt verkkokauppoihin. Uskon, että rahallinen hyöty ja ostamisen helppous on se, mikä ajaa ihmiset ostamaan netistä. Tässä kohdin rahallista hyötyä ei ollut ja luulen, että hyödyin jopa enemmän siitä, että kävin itse paikan päällä kaupassa. 

// Some changes in our older boy's room. We got him a new String Furniture desk. 

SISUSTUSHAAVEITA 2018


Bloggaajaporukkamme kesken kiertää kuukausittainen haaste, jonka takaa näin tammikuussa löytyy Coffee Table Diary -blogin Giselda. Tällä kertaa kerromme sisustussuunnitelmista vuodelle 2018. Tästä aiheesta minun oli alun perinkin tarkoitus kirjoittaa, joten tartutaanpa siihen nyt sitten näin haasteen muodossa. Omat haaveeni ovat varsin konkreettisia ja toteutettavissa olevia, mutta katsotaan, kuinka moni näistä oikeasti sitten toteutuu.


Eskarilaisen huone - Tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta meillä todentotta on ensi syksynä myös toinen koulutiensä aloittava lapsi, kun nuorempi pojistamme aloittaa esikoulun. Aikanaan esikoisen huone sisustettiin myös uudelleen eskaria edeltävänä kesänä ja nyt vuorossa on sitten nuorimmaisen huone. Uusi sänky ja jonkinlainen koulupöytä ovat hankittavien asioiden listalla. String -koulupöytäkokonaisuus olisi aivan ihana, mutta toisaalta huoneesta löytyy jo Stirng pocket hylly. Onneksi muitakin kauniita vaihtoehtoja löytyy. Sängyksi ajattelin tavallista runkopatjaa esikoisen tapaan, mutta jokin rungollinen sänky taitaa viedä voiton.


Olohuone - Viime aikoina olen alkanut haaveilla uudesta matosta. Minulla on vahva visio uuden kodin olohuoneen sisustuksesta, ja haluaisin viedä sitä suunnitelmaa jo eteenpäin, vaikka tässä kodissa asummekin. Täydellisen harmaa, matalanukkainen, eläväpintainen matto on haaveissa -  mutta jokin muu kuin VM-Carpetin Hattara. Se lienee blogien suosituin matto tällä hetkellä, joten mielelläni näkisin meillä jotakin muuta. Lisäksi mielessäni kummittelee uusi sohva! Sellaista meille ei kuitenkaan tähän kotiin tule, uuteen kotiin sen sijaan kyllä. Nykyisen sohvan olen suunnitellut sijoittavani uudessa kodissa yläkertaan, jolloin alakertaan tarvitaan uusi. Muutama potentiaalinen vaihtoehto on mielessä, mutta sillä välin ajattelin, että olisivatko valkoiset päälliset nykyisen sohvan ilmeenkohottaja ja sitä myötä saisin myös sitä toivottua muutosta olohuoneeseen. 


Uusi tuoli - Vanhempi poika tarvitsee hyvän koulupöydän tuolin, sillä sitä virkaa ajaa tällä hetkellä Ikean jakkara. Myös ruokapöydän ympärillä näkisin yhden tuolin lisää tai sitten meidän makuuhuoneessamme. Vahvimpina ehdokkaina hankintalistalla ovat tällä hetkellä Muurahainen (valkoisena?)  ja käsinojallinen Thonet valkoisena. Ihanissa tuoleissa on se hyvä puoli, että niiden paikkoja vaihtamalla saa sisustukseen helposti muunneltavuutta. 

Nämä taitavat olla ne isoimmat haaveet tälle vuotta. Lisäksi mielessäni on muutamia muitakin toiveita, kuten vaikkapa marmoritarjotin eteiseen ja ihana Klongin Gloria -kynttelikkö. Niin ja kehystää tuo lähes vuoden päivät tasolla majaillut Paris -juliste! Millaisia haaveita sinulla on tälle vuodelle?

// some interior dreams for this year

UUSI OBJEKTIIVI OLYMPUS 45MM F1.8


Vuosikin on jo vaihtunut ja ensimmäinen työviikko takana. Arkeen paluu sujui kivuttomammin kuin luulin. Ajattelin olevani aivan poikki viikonloppuna, mutta mukavasti tämä on sujunut. Tänään halusin kertoa teille kuitenkin ainokaisesta joululahjastani - nimittäin kamerani uudesta objektiivista. Omasta mielestäni kauniit kuvat ovat osa hyvää blogisisältöä ja sen vuoksi itsekin haluan panostaa kuviin. Valokuvaustaitoni kalustosta puhumattakaan eivät missään nimessä ole ammattitasoa, ja toisaalta en sellaisesta sisällöstä ole edes kiinnostunut. Mutta myönnän, että rakeisia, epätarkkoja ja sameita kuvia en blogissani aio julkaista edes tiheämmän postaustahdin mahdollistamiseksi. Sen verran tarkka kuvistani olen. 


Koska kuvaan pääsääntöisesti kameralla vain blogiini ja bloggaaminen on harrastuspohjalla, kuvauskalustoon panostaminen on ollut kynnyskysymys. Olympuksen E-PL 6 kamerani ostin vuosi sitten syksyllä, ja koin sen olevan vielä riittävä tarpeisiini. Vaihtoehdoksi jäi näin uuden objektiivin hankinta, jota kypsyttelin aikani. 45mm rinnalla pyörittelin 25mm objektiivin hankintaa, mutta lopulta kallistuin ensiksi mainittuun. Olympuksen sivuilta voi lukea ominaisuuksista enemmän, mutta itse valitsin tämän, koska tällä saa kuviin kauniin syväterävyyden ja se on erittäin valovoimainen. Näin pimeän aikaan sisällä on helpompi kuvata valovoimaisuuden ansiosta. Mikään laajakuvaobjektiivi tämä ei ole, mutta riittävän tarkka itselleni esimerkiksi sisustuskuviin. 


Ensimmäiset kuvat objektiivilla otin uuden vuoden aaton pöytäkattauksesta - hyvin hätäisesti kylläkin. Silti jo nyt voin todeta olevan täysin r-a-k-a-s-t-u-n-u-t. Tällä saa aivan eri tavalla nostettua esiin kuvan yksityiskohtia! Myös valovoimaisuudessa on merkittävä ero vanhaan. Vinkiksi muuten jos siellä joku vaikka innostui - näitä olympuksen objektiiveja on usein erilaisissa kampanjahinnoissa, joten kannattaa kärsivällisesti etsiä. Itse onnistuin nappaamaan tämän joulun alla 20%:n alennuksella. 

// My new Olympus lens. 

EDULLISIA VINKKEJÄ SISUSTAMISEEN


Pienen sisustusbloggaajaryhmämme kesken kiertää kuukausittain haaste ja tällä kertaa päätin itsekin ottaa siihen osaa. Haasteen ilmoille heitti Suvi Zubi's Corner -blogista ja aiheena on sisustaminen pienellä rahalla. Useampi bloggaaja on aiheesta jo kirjoittanut ja vinkit alkavat ehkä ainakin osittain toistaa itseään. Goffee Table Diary -blogin Giseldan tavoin ajattelen, että kauniin sisustuksen lähtökohtana on siisti ja puhdas tila. Jos tavarat ovat hujan hajan, jaloissa juoksee villakoiria ja eteisen matolta löytyy kerros hiekkaa, hukkuu kauniskin sisustus sekamelskaan eikä se pääse millään tavoin oikeuksiinsa.


Oman kotimme sisustus on rakentunut vahvasti pihistä ja panosta -ajatusmallia käyttäen. Olen panostanut esimerkiksi erilaisiin tuoleihin ja valaisimiin, sillä kantapään kautta olen oppinut, että se kannattaa. Kalliimmat hankinnat on tehty ajatuksella ja vähän kerrallaan. Panostan ajattomiin valintoihin, joiden ajattelen kestävän matkassani läpi vuosikymmenten. Sen sijaan esimerkiksi keittiön pöytä on edullisemmasta päästä, sillä pienten lasten kanssa ruokapöytä joutuu aivan erilaiselle koetukselle. Niin ikään ne lasten huoneiden kalusteet, joihin pienet kädet yltävät, ovat meillä Ikean valikoimasta.


Tykkään vaihdella sisustusta jollakin tapaa vähintään muutaman viikon välein, sillä saan siitä positiivista energiaa ja hyvää mieltä. Harvemmin kyse on kuitenkaan isoista muutoksista. Huonekalujen järjestyksen vaihdon lisäksi tällaisia edullisia konsteja ovat esimerkiksi sohvatyynynpäällisten vaihto, leikko- ja ruukkukukat (tuo tulilatvakimppu maksoi kaksi euroa ja kesti maljakossa yli kuukauden!), makuuhuoneissa petauksen vaihtaminen sekä erilaisten asetelmien rakentelu. Kehystettyjen valokuvien, julisteiden ja kirjojen avulla sisustuksessa näkyy oma persoona ja niiden avulla saa myös helposti uutta ilmettä.


Mistä hankintoja kannattaa sitten tehdä? Erilaiset kirpputorit, mummulan vintti ja huutokaupat voivat olla oikeita aarreaittoja. Jos aika ei riitä kivijalkaliikkeissä käymiseen, tarjoavat Facebook ja Tori.fi hyviä virtuaalisia kaupantekopaikkoja. Isompien hankintojen eteen näen vaivaa. Koluan yleensä nettikirpputorit, Bukowskin huutokaupan ja jos onni ei osu kohdalle käytetyn tavaran kanssa, odotan alennusmyyntejä. Nykyään puolivuosittaisten alennusmyyntien lisäksi liikkeet järjestävät erilaisia aletempauksia muun muassa juhlapyhien yhteyteen, mid season salea ja black fridayta unohtamatta. Kannattaakin liittyä suosikkikauppojen uutiskirjelistalle niin saat tiedon alennuksista ensikädessä.

YSTÄVÄ -TUOLIN UUSI PÄÄLLINEN KODINONNESTA


Toteutettu yhteistyössä Sisustustalo Kodinonnen kanssa.

Kesän aikana kotona sisustaminen on jäänyt melko vähälle, mutta yksi kaivattu muutos on tapahtunut. Eteisen sisustus alkaa viimein hahmottua, kun säilytyskalusteen vaihdoksen myötä myös Valantin Ystävä -tuoli on saanut uuden päällisen. Alusta alkaen oli selvää, että käännyn tässä asiassa raumalaisen Sisustustalo Kodinonnen puoleen, sillä tiesin saavani sieltä kaikki palvelut saman katon alta: suunnitteluapua sekä itse päällisen ompelun.


Kankaan valinta ei ollut mikään helppo ratkaisu, koska ihania vaihtoehtoja oli tarjolla vaikka kuinka paljon. Kodinonnen henkilökunta tarttui haasteeseen ja etsi kankaita kanssani, jotka sopivat tuoliini ja omiin visioihini. Kävimme läpi laajaa huonekalukangasvalikoimaa ja kannoin niitä kotiini sovitukseen, jotta näkisin kankaat oikeassa valossa ja osana sisustustamme. Ompelimotoiminta Kodinonnessa on alkanut jo itse asiassa vuonna 1993 Johanna Närvän johdolla. Nykyään puuhanaisina toimivat Tuula ja Katinka ja työnjälki on kyllä todella huolellista. Ompelimossa valmistuvat verhot, tyynyt, päiväpeitteet ja esimerkiksi nämä tällaiset pienet irtohuput.


Kankaaksi valikoitui lopulta Lauritzonin Morris, väri 7567. Ihastuin erityisesti tuohon samettiseen, eläväiseen pintaan, ja harmaa värinä sointuu helposti osaksi muuta sisutusta. Olisin kovasti halunnut yllättää ja valita jotakin räväkkää, mutta lopulta päädyin kuitenkin turvalliseen ja ajattomaan valintaan. Uuden kodin rakentaminen etenee rauhallisessa aikataulussa ja näin ollen halusin aikaa kestävän kankaan. Tässä sen jälleen näkee, kuinka pienellä asialla voi olla koko tilan kannalta iso merkitys.

Tuotteesta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

ETEISEN PERINTÖLIPASTO


Äkkiä ne pääsiäisen pyhät hupenivat. Aivan ei meillä lomasuunnitelmat toteutuneet kuin ajateltiin. Veljesten välinen rakkaus aiheutti isoveljelle haavan takaraivoon ja näin meidän kylpyläreissu jäi väliin. Onneksi sitä puuhaa riitti kotonakin ja yksi sellainen erittäin mieluinen projekti on käynnissä. Muistatte ehkä kuinka tammikuulla pohdin eteisen sisustusta. Koen, että eteinen on yksi niistä vaikeimmista kohdista kodissamme, jotta siitä saisi sisustuksellisesti mieleisen.



Huhtikuun alkupuolella sain viimein aikaiseksi marssia Kodinonnen Johannan pakeille ja yhdessä etsimme uutta kangasta Valantin Ystävä -tuoliin. Palataan tähän tarkemmin tuonnempana. Uuden kangaspäällisen lisäksi kerroin aiemmin, että olen metsästänyt jo hyvän tovin jotakin vanhaa pöytää tai lipastoa tuolin viereen. No nyt sellainen tuli vastaan sattumalta, kun sain perintönä varamummuni vanhan lipaston. Sen on tehnyt aikanaan hänen oma isänsä eli valmistusvuosi juontaneen jonnekin 1900-luvun alkupuolelle. Aivan noin massiivista huonekalua en tilaan etsinyt, mutta tunnearvo onkin tässä kohdin tärkeämpi. Vetimet ovat hieman kärsineet, joten ne täytyy ennen pitkää vaihtaa. Puntaroidaan ensin tovi, millaiset siihen parhaiten sopisivat. Seinien osalta sisustaminen on kesken, mutta toisaalta tykkään tuosta nojailevasta taulusta. Se tuo rentoutta kokonaisuuteen. Joka tapauksessa ihanaa, että lipaston myötä tila otti jättilaisen askeleen kohti valmiimpaa kokonaisuutta.

UUSIN HANKINTA - MUURAHAISTUOLI




Valokuvaaminen on tuntunut viime viikkoina kovin työläältä puuhalta, vaikka nykyään arkipäivänä töistä tullessa riittäisi päivänvaloa vielä kuvata. Eilen meitä hemmoteltiin kuitenkin niin upealla auringonpaisteella, että en kerta kaikkiaan enää kehdannut välttää kameraa. Ennen kuin tarkempia kuvia kodista ottaa, täytyisi tämä siivota lattiasta kattoon. Sen verran raaka tuo kevätaurinko on, että paljastaa armotta elämisen jäljet. Jääkaapin ovikin näytti eilen siltä, että sitä ei olisi viimeiseen vuoteen pyyhitty. Mutta hei se uusi tuoli ruokapöydässämme - se on Arne Jacobsenin suunnittelema Muurahaistuoli. Tilasin tuolin joulun jälkeisistä alennusmyynneistä Länna Möblerilta ja siinä on samanlainen pintakäsittely kuin Seiska -tuoleissa. Siinä on siis sopivasti samaa ja erilaista, jotta ruokailuryhmästä ei tule kuitenkaan kokonaisuudessaan omaan makuuni liian levoton.


Hankinnoista puheen ollen, ostin torstaina elämäni ensimmäisen orkidean. Vieroksun jopa kukissa kertakäyttökulttuuria ja sen vuoksi en ole aiemmin kukkaa ostanut. Ajattelin, että en saa sitä kuitenkaan pysymään hengissä. Töissä kuulemani hyvät vinkit takataskussa päätin kuitenkin yrittää, sillä orkidea on yksi ehdottomista lempikukkasistani. Niitä oli hääkimpussanikin. Mielenkiinnolla odotan, kuinka tässä käy.

// The new chair in the dining table is Myran.

PROJEKTI RUOKAILUTILA


Hei sinne! Hypätään tässä välissä näiden keskeneräisten sisustusprojektien kimppuun, kun odottelemme arkkitehdiltä uusia talon kuvia. Eteisen lisäksi sisustusprojektien listalta löytyy ruokailutila. Tämä taitaa olla se tila, jonka kanssa "pääsen" helpoimmalla, jotta siitä syntyy mieluinen. Muutamia muitakin muutoksia varmasti tekisin, ellei uusi kotimme olisi jo niin vahvasti suunnitteilla. Muuttaessamme tähän kotiin ostimme tuon Ikean Bjursta -ruokapöydän. Valaisimeksi valikoitui Design by Frandsenin Nice -kattovalaisin, sama siis joka löytyy meiltä myös lattiavalaisimena. Iskun vanhat pyöreänojaiset tuolit ovat hiljalleen korvautuneet ajattomilla ja kestävillä klassikoilla. Ensin taloon tuli kirppislöytönä Thonet ja vuosi sitten syksyllä kaksi Fritz Hansenin Seiska -tuolia. Pöydässä on enää yksi Iskun tuoli ja sekin on nyt korvautunut uudella. Pienen hetken pidän teitä jännityksessä, vaikka tuoli vilahtikin jo Instagramin puolella.


Ruokailutilan ja koko keittiö - olohuone -tilan haasteena on kaikuminen korkean huonekorkeutensa vuoksi. Teettäisin tilaan vaaleat pellavaverhot jos tämä säilyisi kotinamme tulevaisuudessa. Lisäksi saarekkeelta puuttuu toinen musta Hayn About a Stool -baarijakkara. Muilta osin ruokailutila alkaa ollakin mieleiseni.

// some interior issues in the dining area

PROJEKTI ETEINEN


Vuoden ensimmäinen täysi työviikko takana ja ennen kuin lähdemme lapsivapaan viikonlopun viettoon mieheni kanssa niin heitänpä ilmoille pienen sisustuspähkinän. Eteinen on meillä tila, joka on vähän jokaisessa kodissa jäänyt keskeneräiseksi. Siis sellaiseksi, josta en ole onnistunut samaan mieleistäni. Tällä erää isoin syy on ollut levällään oleva jakotukki, mutta joka nyt on vihdoin verhoiltuna valkoisen metallilevyn taakse. Metallilevyn edessä on puolestaan tuo Valantin Ystävä -tuoli.


Pulmakohtia on kolme. Ensinnäkin kaipaan jotakin tuohon seinälle. Taulu lienee ilmeisin vaihtoehto ja sellainen, joka myös muuttaa mukanamme aikanaan uuteen kotiin. Toinen muutoslistalla oleva kohde on Ystävä- tuoli, joka mielestä kaipaa uutta verhoilua. Väristä ja kuosista ei vain ole tarkkaa ajatusta. Ehkäpä jokin vaaleansävyinen kuitenkin. Kolmanneksi ja viimeiseksi sitten tuo Elloksen Morris. Se on vähän vahingossa ottanut paikkansa eteisessä, koska muuta mieleistä sivupöytää en ole siihen löytänyt. Olen etsinyt siihen jo monta vuotta antiikkista pientä lipastoa tai pöytää, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Kaiken modernin ja mustavalkoisen keskelle olisi kiva tuoda kontrastia vanhalla kalusteella. Vaihtoehtoisesti mietinnässä on myös musta siro metallinen hyllykkö, esimerkiksi tämä (huokeampi hinta olisi paikallaan). Olen ikionnellinen kaikenlaisista ajatuksista ja ideoista, rohkeasti vain.

Niin ja hyppäähän mukaan instagramin puolella niin tiedät, mikä viikonlopun kohde on!

// Interior project number one, entre.


VÄLIPÄIVIEN TEEMA JA SANANEN ALENNUSMYYNNEISTÄ

Toivottavasti siellä on ollut rauhallinen ja mukava joulu. Meidän joulua on varjostanut esikoisen sairastuminen, mutta positiivisesti ajateltuna hyvä olla kipeänä tässä kohtaa, kun päivien ohjelma on rakentunut enimmäkseen ruokailujen ympärille. Välipäiville on tälle vuotta tasan yksi ajatus. Yhden työpäivän lisäksi ajatuksenani on viettää lasten kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Ensi vähän jääkiekkoa Tampereella ja loppuviikolle kylpyläreissua Turkuun, jos terveystilanne nyt sallii.


Pienesti pihistän kyllä aikaa myös kirjan lukemiselle. Håkan Nesserin Kokonaan toinen juttu ehti pyöriä yöpöydälläni varmaan parisen kuukautta ennen kuin sain sen aloitetuksi - ja nyt en malttaisi laskea sitä käsistäni. Tunnollisena alehaukkana aion myös hyödyntää käynnistyvät alennusmyynnit sopivien tilaisuuksien tullen. Muutama sisustus- ja asustehankinta mielessäni selailen nettikauppojen tarjonnan villasukat jalassa kotisohvalta käsin. Room 21, Bootz, Ellos, Stockmann ja Zalando ovat ainakin aloittanet jo.


Oma alennusmyyntikäyttäytyminen on muuttunut aika radikaalisti viime vuosien aikana. Ennen sitä rynnättiin heti ensimmäisenä pyhien jälkeisenä arkipäivänä kaupoille ja kasseihin kertyi lähinnä vaatetta, vaatetta ja vaatetta, vaikka kaikkien käyttötarkoituskaan ei aivan ollut selvillä. Nykyään ostostenteko on rajautunut harvoihin ennalta mietittyihin, ajattomiin asioihin kuten esimerkiksi juuri sisustuksen klassikoihin ja asusteisiin. Kunpa alennusmyyntien sisustuskeiju kuulisi toiveeni eräästä Fritz Hansenin tuolista.

JOULUKUUSI




Ensimmäistä kertaa jouluna meidän kotoamme löytyy kuusi. Tekokuusi kylläkin. Arvelin ostaa aitoa, koska vietämme joulun poissa kotoa ja toisaalta nyt pystymme nauttimaan joulukuusen luomasta tunnelmasta niin pitkään kuin haluamme. Viikko sitten kasasimme kuusen, yllättävän iso urakka muuten, ja viikonloppuna se koristeltiin. Täytyy myöntää, että nyt joulu tuntuu joululta.


Osa kuusen koristeista on vanhoja, Ikeasta ja Tukholmasta ostettuja joulupalloja. Uutena hankin Stockmannilta nuo musta pallot sekä kultaisen väriset himmelit. Ja tuosta valosarjan metsästämisestä voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinansa. En tiedä löytyykö sieltä muita yhtä tarkkasilmäisiä, joille valon väri merkitsee ja paljon. Itse en pidä liian lämpimän sävyisistä valoista, mutta toisaalta en myöskään liian valkoisesta valosta. En myöskään yleensä harrasta toiseksi parhaista vaihtoehtoja, mutta siinä vaiheessa kun kuusi uhkasi jäädä kokonaan ilman valoja, oli pakko niellä tappio. No ensi vuonna sitten paremmalla onnella. Tuo on silti aihe, josta voisin kirjoittaa myöhemmin lisää, sillä itse koen, että hyvä valaistus ja valon väri ovat tärkeä osa omaa viihtyisää sisustusta. Nyt glögin lämmitykseen, onhan jouluviikko! 

// our Christmas tree

LAHJAT PAKETTIIN





Jouluvalmistelut alkavat olla täällä jo hyvällä mallilla. Vietämme joulun viime vuosien tapaan mummuloissa, joten melko pienellä vaivalla nämä joulut sujuvat. Lahjat ovat kodin laittamisen ohella yksi tärkeimmistä jutuista. Suosin edelleen yksinkertaisesti kuvioituja tai yksivärisiä papereita erilaisin nauhoin. Kaikki tarpeet tuota mustaa leveää satiininauhaa ja ruskeaa paperia lukuun ottamatta löytyivät tänä vuonna Prismasta. Ruskea paperia on parin vuoden takaa hankittu Postista ja musta nauha Granitista. Kauniisti paketoidut lahjat ovat myös yksi sisustuselementti näin joulun alla.

// gift wrapping for Christmas