Valokuvaaminen on tuntunut viime viikkoina kovin työläältä puuhalta, vaikka nykyään arkipäivänä töistä tullessa riittäisi päivänvaloa vielä kuvata. Eilen meitä hemmoteltiin kuitenkin niin upealla auringonpaisteella, että en kerta kaikkiaan enää kehdannut välttää kameraa. Ennen kuin tarkempia kuvia kodista ottaa, täytyisi tämä siivota lattiasta kattoon. Sen verran raaka tuo kevätaurinko on, että paljastaa armotta elämisen jäljet. Jääkaapin ovikin näytti eilen siltä, että sitä ei olisi viimeiseen vuoteen pyyhitty. Mutta hei se uusi tuoli ruokapöydässämme - se on Arne Jacobsenin suunnittelema Muurahaistuoli. Tilasin tuolin joulun jälkeisistä alennusmyynneistä Länna Möblerilta ja siinä on samanlainen pintakäsittely kuin Seiska -tuoleissa. Siinä on siis sopivasti samaa ja erilaista, jotta ruokailuryhmästä ei tule kuitenkaan kokonaisuudessaan omaan makuuni liian levoton.
Hankinnoista puheen ollen, ostin torstaina elämäni ensimmäisen orkidean. Vieroksun jopa kukissa kertakäyttökulttuuria ja sen vuoksi en ole aiemmin kukkaa ostanut. Ajattelin, että en saa sitä kuitenkaan pysymään hengissä. Töissä kuulemani hyvät vinkit takataskussa päätin kuitenkin yrittää, sillä orkidea on yksi ehdottomista lempikukkasistani. Niitä oli hääkimpussanikin. Mielenkiinnolla odotan, kuinka tässä käy.
// The new chair in the dining table is Myran.
Tämä tuoli on vaan aina niin hieno! Onko tämä on kuultovalkoinen saarni? Jos on niin meillä samanlainen -se on hieman erilaisessa ympäristössä, vanhassa talossa vanhojen mööpeleiden joukossa. Mikä aurinkonvalo kuvissasi:):):)
VastaaPoistaNo niin on! Ja on kuultovalkoinen Seiskojen tapaan. Elävä pinta tuo mukavaa tvistiä. 😊 Tämä tuoli onneksi muuntautuu osaksi mitä tahansa sisustusta! Olisi kyllä kiva päästä kuvaamaan samainen tuoli vanhassa talossa, vinkki vinkki! 😄 Tämän talon ehdottomia parhaita puolia on juuri tuo valo. Siitä saa niin paljon energiaa!
PoistaKaunis ja niin upeat kaaret tuossa tuolissa. Ei ihme, että klassikko.
VastaaPoistaKyllä, muotoilu on huipussaan tässä tuolissa. ❤️
Poista