UUDEN KODIN POHDINTOJA


En osannut ollenkaan aavistaa, että uuden kodin rakentaminen aiheuttaisi näin paljon pohdittavaa jo heti alkumetreillä. Kahden ensimmäisen talon kohdalla vasta sisustusratkaisuja on joutunut miettimään tarkemmin. Nyt kyseessä on siis kolmas talomme ja tonttia koskee hyvin samantapaiset määräykset kuin tätä edellistäkin. Muutama viikko sitten saimme ensimmäiset suunnittelukuvat arkkitehdiltämme, joiden pohjalta kuitenkin päädyimme siihen, että asuintilat rakennetaan selvästi kahteen kerrokseen nykyisen parviratkaisun sijaan.


Viime perjantaina saimme muutostoiveiden pohjalta korjatut kuvat. Sauna pysyy edelleen omassa rakennuksessaan ja autokatos on kiinni talon kyljessä. Suurimmat muutokset koskevat pohjaratkaisua, jossa yläkertaan on sijoitettu kaksi makuuhuonetta ja wc/suihku. Alakerrassa olisi näin ollen meidän aikuisten makuuhuone, oleskelu- ja kodinhoitoon liittyvät tilat. Pohjaratkaisun osalta isoimmaksi mietittäväksi asiaksi jää makuuhuoneiden sijoittelu (yksi alakerrassa vai kaikki kolme yläkerrassa), ja sen myötä sitten joukko pienempiä asioita, kuten kodinhoitohuoneen ja suihkun sijainti (ylä- vai alakerta) sekä oleskelutilojen sijainti suhteessa aurinkoon.


Kävimme eilen kävelemässä tontilla ja toiseksi isoksi pohdinnan aiheeksi nousi rakennusten (talo, autokatos, saunarakennus) sijainti tontilla. Nyt talo on piirretty lähimmäksi tietä, autokatos sen oikealle puolen ja saunarakennus tontin vasempaan reunaan. Tontin oikealla puolen on naapuritalo ja vasen reuna rajautuu puistoalueeseen. Aurinko paistaa keskipäivällä tontin oikealta puolen ja laskee niin, että takaosa tonttia on aurinkoinen. Jäimme miettimään saunarakennuksen sijaintia tontilla, onko tuo vasen reuna parhain, koska näkymät aukeavat muiden talojen suuntaan eikä puistoon? Oikeassa reunassa saunarakennus varjostaa pihaa hieman enemmän, mutta näkymä avautuu puistoon. Myös takareunaa mietimme, silloin matka talolta saunalle kyllä pitenee. Autokatoksen paikka oikeassa reunassa lienee parhain, jolloin yhden kerroksen ansiosta aurinko paistaa tontille paremmin verrattuna tilanteeseen, jossa samassa kohtaa olisi kahden kerroksen korkuinen talo.

Paljon siis avoimia kysymyksiä vielä. Liikeneekö sieltä ruudun takaa ajatuksia?

// Still having lot's of questions what comes to planning our new home. I never thought it would be this hard at this point.

Ei kommentteja