Pariisin matkasta alkaa olla pian jo kuukauden päivät aikaa, mutta mieli tekee vielä palata tuohon tammikuiseen viikonloppuun. Kerroinkin jo aikaisemmin, että Pariisi on aina ollut haaveilujeni kohde ja ehkä juuri kaupunkia kohtaan luomieni suurien odotusten vuoksi anti jäi jotenkin vaisuksi. Toki viivyimme siellä vain kaksi yötä, joten sen pohjalta kovin tuomitseva ei voi olla. Tapasimme muutamia avuliaita pariisilaisia, mutta tietynlainen ihmisten kopeus jäi päällimmäiseksi mieleen.
Sen sijaan, kun sysäsi sivuun ajatukset small talkista pariisilaisten kanssa ja keskittyi arkkitehtuuriin, nähtävyyksiin sekä tuon paremman puoliskoni kanssa laatuajasta nauttimiseen, täytti Pariisi kaikki odotukseni ja enemmänkin. Kaunista katseltavaa tuossa kaupungissa riittää silmänkantamattomiin. Olimme etukäteen tehneet karkean päiväkohtaisen suunnitelman ja sen varjolla sitten kävellen kiersimme aitojen turistien elkein tärkeimmät nähtävyydet. Matkaa kertyi liki maratonin verran, mutta näin ainakin näimme paljon.
Ensimmäisenä päivänä päädyimme juuri sopivasti Champs Elyséen ja Riemukaaren kautta Eiffel-tornille, kun se alkoi tuikkia iltavalaistuksessaan. Toisena päivinä vierailimme Louvressa ja kävimme ihailemassa Notre Damea. Näiden isojen nähtävyyksien ohella yhtä syvän vaikutuksen teki sympaattiset pikku kujat joita pitkin suunnistimme molempina päivinä kohti hotelliamme, joka sijaitsi lähellä Pariisin Oopperaa. Pieniä herttaisia puoteja ja kahviloita tuli vastaan tuon tuostakin.
Vaatii pientä itsekuria, että vierailu suurkaupungissa alennusmyyntien aikaan ei johtaisi päättömään säntäilyyn kaikkien lempimerkkien, kuten esimerkiksi Massimo Duttin (joka muuten löytyi samalta kadulta hotellimme kanssa) ja COSin kivijalkaliikkeisiin. Onnistuin kuitenkin pitämään ostokseni maltillisena, mutta näin jälkikäteen jäin pohtimaan, että täytyisipä useammin muistaa ajoittaa tällaiset viikonloppulomat juuri alennusmyyntien aikaan. Klassisten perusvaatteiden ystävänä tarjonta täällä Suomessa tuppaa jäämään hieman laimeaksi.
// More thoughts about our trip to Paris.
Ei kommentteja