Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

ÄITIENPÄIVÄN TUNNELMISSA



Elämää uudessa kodissa on ehditty harjoitella nyt kaksi viikkoa. Ja voi, en vaihtaisi hetkeäkään pois!  Alkuun liitty paljon epämääräisiä Ikea-kasseja ja pahvilaatikkokuormia. Tai niitä turhauttavia hetkiä,  kun pääset alakertaan ja huomaat, että villapaita jäi yläkertaan. Niin ja ne auton avaimet - aina hukassa. Arki hakee hetken uomiaan, mutta tämä muutto ei tuonut mukanaan sellaista ahdistusta, joka olisi puristanut sydäntä. Hampaita toki kiristää vielä ne sisustamattomat nurkat ja rakenteilla olevat tilat, mutta toisaalta nautin niistä pienistä yksityiskohdista, jotka valmistuvat. Esimerkiksi eilen, kun sain keittiön tasolle maustepurkkeja järjestykseen. Se, jos joku, saa hymyilemään. 




Me juhlistimme äitienpäivää kotona jo eilen, ja loihdimme yhdessä brunssin. Nuorimmaisen etäkoulussa oli äitienpäivän tarjoilut huomioitu hienosti ja mehun sekä kaurakeksien valmistaminen olivat perjantain tehtävinä. Muu tarjoilu syntyi käden käänteessä. Perunat, lihapullat ja croissantit uunin kautta pöytään. Hedelmät paloiksi ja kukat maljakkoon. Miehen valmistama jälkiruoka vaati kerman vaahdottamisen ja keksien murskaamisen, mutta pienitöinen homma sekin. Pitäisi useammin järjestää tällaisiä brunsseja, ne ovat mukavaa viikonloppupuuhaa. Nyt kuitenkin oikein ihanaa päivää Äidit ja erityisesti omani. Olet rakas. 

ITSENÄISYYSPÄIVÄN PERINNE


Hei sinne! On aika rikkoa blogin hiljaisuus. Kiireinen syksy huipentui superkiireiseksi marraskuuksi. Arkea vauhditti rakentamisen lisäksi miehen koulutyöt, vanhempainillat ja talkoovuorot. Vaikka näistä ei yksittäisinä tapauksina koulutöitä lukuun ottamatta viikkoa kohden kertynyt, kuin yksi tai kaksi menoa lisää, tuntui se heti paljon raskaammalta. Tontilla ollaan nyt siinä vaiheessa, että seinät ovat maalattu ja katot valmiit. Marraskuun suhteen se tarkoitti sitä, että piti päättää valaisinten paikat ja valaisimet, seinämateriaalit sekä niiden sävyt. Edelleen täytyisi riittää puhtia viimeistellä laattatilaukset sekä lattiamateriaali. Hommia riittää, mutta paine on onneksi lievittynyt, kun työmiehet eivät odota käsi ojossa ohjeita. 




Lienee siis selvää, että jouluvalmistelut ovat meillä vielä aivan puoli tiessä. Joulutähdet koristavat kotia, mutta pidemmälle en ole vielä ehtinyt. Kaihoten olen katsellut muiden joulukoteja tuntien vain piston sydämessäni. Aikansa kaikella, joten kyllä meilläkin kuusi pian tuodaan sisälle. Joka tapauksessa tässä kaikessa myllerryksessä Itsenäisyyspäivä ja sen perinne tai ehkäpä jopa perinteet joulupiparien teon merkeissä ovat asia, josta en tingi. Niinpä tänäänkin kokoonnutaan perheen kanssa pöytään juhla-aterialle. 




Kattauksesta löytyy niin ikään tuttuja astioita sekä monena vuonna pöytää koristanut By Lassenin Kubus -kynttiläjalka. Juju piilee kukkien valinnassa. Kävellessäni ulos kukkakaupasta ajattelin, että millainenhan lopputulos tästä syntyy, sillä harvemmin valitsen värillisiä kukkia. Tai no onhan valkoinenkin väri, mutta ymmärrätte varmasti. Sininen hortensia ja sen ympärille rakennetun kimpun hajotin pienempiin maljakoihin. Havut tuovat mukavasti talven tuntua eukalyptuksen oksien kanssa. Mielestäni kattaus on oikein onnistunut ja kaunis. Ja kuvista välittyy juuri se, mitä eniten tässä kohdin kaipaan - rauhaa ja lämpöä. Näissä tunnelmissa oikein ihanaa Itsenäisyyspäivää Suomi!

10 EURON PÄÄSIÄISKORISTEET


Toisena vuotena peräkkäin meidän pääsiäinen kuluu Tampereella lasten harrastusten parissa. Viime vuonna päivät jäivät kahteen, nyt olemme siellä kolme päivää. Pääsiäisen pyhistä kotioloissa ei siis juuri ehditä nauttia. Yleensä pääsiäiseeni on kuulunut maittava lounas vanhempieni luona, lasten suklaamunajahti sekä erityisesti kodin kevätsiivous. Perussiivouksen lisäksi olen yleensä siistinyt isompia naarmuja lattiasta, seinistä ja pyyhkinyt sormenjälkiä kaapinovista. Talvitakit on tuuletettu ja pesty sekä kevyempiä kenkiä sovitettu käyttöä varten. Tänä vuonna tein suurimman osan tästä kaikesta puuhastelusta jo muuton yhteydessä. Joku hyöty siitä kaikesta hössöttämisestä siis oli! 


Vaikka pääsiäinen saa tänä vuonna hieman uusia piirteitä, koin silti tärkeäksi tehdä pääsiäistä edes hieman kotiin. Lasten koulu- ja esikouluaskartelut vielä uupuvat, mutta tärkein eli ruokapöydän asetelma syntyi 10 euron hintaan. Kävin hakemassa yhden isomman kirsikkapuun oksan sekä muutaman neilikan ja ripustin oksille kaapista löytyneet koristeet. Yksinkertaisen kaunista mielestäni. Huomasin, että kaksi vuotta sitten luotin myös kirsikkapuun oksien voimaan, vaikka tekstissä olenkin näemmä kirjoittanut muuta. Rauhallisia pääsiäisen pyhiä sinne. 

// Simple and easy decorations for Easter. 

ITSENÄISYYSPÄIVÄN TUNNELMIA


Näistä itsenäisyyspäivää koskevista pöytäkattaus -postauksista alkaa tulla jo perinne. Mutta kun tarkemmin asiaa mietin niin tästä itsenäisyyspäivästä on meidän perheessä muodostunut sellainen juhlapäivä, jolloin varmasti kaikki olemme kotona ja syömme yhdessä. Toisille joulu on sellainen juhla, mutta me vietämme sen aina sukulaistemme luona, jolloin jouluruokien laittaminen ja kattauksen miettiminen ei ole vastuullani. Kaipa sekin aika vielä koittaa. 


Parhaimman terän itsenäisyyspäivästä vei edellisillan hieman pitkäksi venähtäneet pikkujoulut, mutta toisaalta eikö juhlapäivänä juuri kuulukin ottaa rennosti ilman ainaista aikataulun perässä juoksemista. Pöytäkattausta koristi tänä vuonna eukalyptuksen oksat sekä kaksi hyasinttia erilaisissa maljakoissa. Useampana vuotena olen hyasintit istuttanut hobstar -laseihin ja niin tein nytkin. Joulukukat ovat muuten kuusen ohella merkittävin tunnelman luoja jouluisessa kodissa mielestäni.


Itsenäisyyspäivän tunnelmien myötä rauhallista joulun odotusta sinne. 

SUOMI 100 VUOTTA - TUNNELMIA



Vaikka tähän Itsenäisyyspäivään on mahtunut arkisiakin velvoitteita, on se silti aamusta alkaen tuntunut jollakin tapaa erityiseltä. Nykyään tuntuu, että enemmän kiinnitetään huomiota niihin negatiivisiin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten vaikkapa maahanmuuttoon ja työllisyystilanteeseen ja kaikki se hyvä, jota meillä täällä on, jää jalkoihin. Päivän touhujen lomassa olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että olen suomalainen ja syntynyt juuri suomalaiseksi. Sosiaalinen media on täyttynyt ihanista suomalaisista maisemakuvista, muistoista ja kiitollisista sanoista.  Vaikka moni asia kaipaa kehittämistä, on tässä maassa silti paljon hyvää. Hienoa, että valtaosa ihmisistä on tänään kiinnittänyt huomiota niihin hyviin asioihin.



Meidän perheessä on ollut tapana syödä Itsenäisyyspäivänä hieman paremmin. Valmista kattausta ihaillessani huomasin, että siihen liittyy paljon muistoja. Hackmanin aterimet sain kummeiltani ylioppilaslahjaksi. Iittalan Essence viinilasit ovat häälahjamme. Pienemmät lasit ovat joululahja Tallinnasta edesmenneeltä mummultani. Arabian Arctica sarjan lautaset ovat nekin lahjaksi saatuja. Tuntui tärkeältä valita kattaukseen sellaisia astioita, jotka muistuttavat itselleni tärkeistä henkilöistä, sillä juuri tänään menneiden asioiden ja tarinoiden merkitys korostuu. Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa. Ollaan ylpeitä ja kiitollisia siitä, mitä meillä on. 

// celebrating Independence Day

HALLOWEENJUHLISSA







Lasten syysloman kunniaksi otimme tutun äitiporukkamme kesken varaslähdön Halloweenin viettoon. Virallisestihan päivä on vasta ensi viikolla. Kaikki kunnia juhlapaikan koristeluista ja tarjottavista kuuluu kahdelle ihanalle ystävälleni. Uskomattoman määrän vaivaa he olivat jaksaneet nähdä. Siinä missä me äidit ihastelimme kotia ja ilmassa roikkuvia kynttilöitä, nauttivat lapset herkkupöydän antimista; kakkakääryleistä, silmämunista ja marenkihaamuista. Tämä oli kerrassaan täydellinen lomaviikonlopun aloitus, sillä mieli tyhjentyi totaalisesti muista arkisista mietteistä. Miehellenikin juhlien loputtua totesin, että unohdin olleeni myös töissä tänään!

Ja lopuksi vielä erityinen kiitos viime postaukseen ja eri sosiaalisen median kanaviin tulleista onnitteluista. Ne lämmittivät kovasti mieltä! 

// at the Halloween party

SYNTYMÄPÄIVIÄ JA FLORIDAAN MATKAVINKKEJÄ



Huh, mikä viikonloppu ja samalla vauhdilla on tuntunut alkuviikkokin alkaneen. Meillä vietettiin nuorimmaisen poikamme synttärijuhlia ja juhlien valmistelu toi viikonloppuun säpinää muiden harrastusten ja kirppisvalmisteluiden ohella. Eilinen ilta kului jälkimainingeissa sotkuja siivoten. Aika ihana tunne istahtaa nyt alas ja jäsennellä kuluneita päiviä. Sunnuntain juhlat juhlittiin sukulaisten ja kummien kesken, kaverit odottavat vuoroaan lähiviikkojen aikana. Tarjoilut toteutettiin nuoren miehen toiveita kuunnellen. Kakusta hän ei ollut moksiskaan, joten itse päätin kokeilla Marjan ohjeiden mukaista jäätelökakkua. Tein kakun halkaisijaltaan 26cm leveään vuokaan ja ehkäpä pienempi irtopohjavuoka olisi toiminut tässä paremmin. Hyvää siitä joka tapauksessa tuli! Pohjalle tuli siis digestive-kekseistä muropohja. Ensimmäiseen sekä toiseen kerrokseen laitoin litran vaniljajäätelöä. Väliin tuli hieman keksinmuruja, kinuskikastiketta ja daim -suklaata. Päälle sulatin vielä maitosuklaata ja koristeeksi daimia. Helppo ja yksinkertainen kyllä tehdä.


Synttärihulinoiden lisäksi mielessä on pyörinyt tuleva lomamatka, jota varten mielelläni kuulisin teidän mielipiteitänne. Viime kesänä taisin täälläkin mainita, että suunnitelmissa on lomareissu Amerikkaan tulevalle kesälle. Miehen töiden vuoksi jouduimme muuttamaan matkan ajankohtaa ja sitä myötä myös kohdetta, sillä kaikilla meistä toiveissa on aurinkoinen lomakohde. Matka siirtyi ensi talveen ja sen vuoksi New York ja Nashville vaihtuivat Miamiin. Tarkoitus on käydä myös esimerkiksi Key Westissä ja Evergladesin suoalueella, mahdollisesti myös Kennedy Space Centerissä. Ilolla otan vastaan kaiken hyödyllisen tiedon autovuokraamoista ja majoituksista ainakin. Koska meitä matkalaisia on kaikkiaan yhdeksän, olen yhdeksi majoitusvaihtoehdoksi miettinyt talon vuokrausta Airbnb:n tai vastaavan kautta. Toki tähän nyt vaikuttaa myös reissusuunnitelmat. Tällä hetkellä kuitenkin mietimme, että tukikohtamme löytyisi Miami Beachilta, josta sitten tekisimme retkiä muualle osavaltioon. Kertokaapa kokemuksistanne!

// We had our youngest son's birthday party last weekend. And the other thing I wanted to share with you is our trip to Miami next winter. I'd love to hear your experiences about where to stay and what to see.

MEIDÄN PÄÄSIÄINEN


Pääsiäinen pääsi yllättämään tänä vuonna hiukan varkain. Yleensä meillä arki-iltoja värittää lähinnä lasten harrastukset, joista osa on jo jäänyt kesätauolle sekä kerran viikossa vetämäni jumppa Kansalaisopistolla. Viime ja tälle viikkoa on kasaantunut kuitenkin erilaisia menoja aina blogijutuista talopalaveriin. Lähdin vähän varkain mukaan myös ringettevalmennukseen ja uuden kauden käynnistäminen ja harjoittelun suunnittelu on vaatinut aikaa. Vielä torstaina aamulla meillä ei siis ollut talossa muuta kuin lasten koulussa ja päiväkodissa tehdyt koristeet esillä. Ruokapöydän pääsiäiskoristelu syntyi kuitenkin hyvin helposti, sillä kipaisin työpäivän päätteeksi hakemassa kukkakaupasta kaksi omenapuun oksaa ja kaivoin varastosta viime vuonna Sisustus Ideasta ostamani koristeet. Nämä oksat ihastuttavat pääsiäisen jälkeenkin pitkään.


Toivoin tältä pidennetyltä viikonlopulta rauhallisia kotipäiviä, mutta saimme kutsut syömään niin anoppilaan kuin minun vanhempienkin luo. Lisäksi lapset ovat pyytäneet koko talven kylpyläreissua, joten sellainenkin mahdutettiin vielä näihin päiviin. Toisaalta loma tuntuu enemmän lomalta kuin ei hääräile ainoastaan niitä arkisia askareita. Tärkein tavoite, rentoutuminen ja ajatusten saaminen pois töistä, täyttynee joka tapauksessa, vaikka yhtä paljon ei aikaa kotona vietetäkään, mitä alkuun ajattelin. Oikein Hyvää Pääsiäistä jokaiselle!

// Happy Easter  

ITSENÄISYYSPÄIVÄN TERVEISET KATTAUSKUVIN






Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää! Meillä päivä on sujunut rauhallisesti ulkoilun ja joulusiivouksen parissa. Kovin montaa kaappia ei tarvitse enää läpi käydä. Ja jos siellä nyt joku tuumaa, että ei se joulu kaappeihin katso niin oman mielenrauhani vuoksi sen teenkin. Illan pimetessä ehdin vielä nopealle juoksulenkille. Kirpeä pakkassää takasi, että lenkki todella oli nopea.


Juhlapäivän kunniaksi söimme tänään hieman paremmin ja kattaus syntyi tälläkin kertaa muutamista yksinkertaisista tekijöistä. Astiasto on Iittalalta, lautaset Teemaa ja lasit nyt jo tuotannosta poistuneet Verna -viinilasit. Ne ovat itse asiassa häälahja reilun kahdeksan vuoden takaa. Aterimet ovat Ikealta ja uusien hankinta on paikallaan muutaman vuoden sisään. Ei nykyisissä sinänsä vikaa ole, mutta laadukkaammat ja esteettistä silmää miellyttävämpi vaihtoehto kiinnostaisi. Tekstiilit ovat H&M Home:n. Pellavaisia lautasliinoja olen mielestäni kehunut ennekin, mutta puuvillainen pöytäliina sitä vastoin oli hienoinen pettymys jo näin yhden pesun jälkeen. Saumat kiertävät siinä määrin, että liina ei asettunut millään nätisti ja suoraan. Oma huomioni kiinnittyi tähän häiritsevästi etenkin laajemmissa pöytäkuvissa. Perfektionisti sisälläni päätti kuitenkin löysätä otettaan ja ehkäpä liina ainakin näin oman perheen kesken syödessä pääsee pöydälle vielä jatkossakin.

// table setting for Finland's Independence day

VÄHÄN JOULUA



Oikein hyvää isänpäivää! Meillä syötiin tuhti aamupala oman perheen kesken ja muistettiin isiä. Sujuvasti juhlapyhä vaihtui toiseen, kun päätiin aamupäivällä kaivaa vanhat joulukoristeet esiin. Mitään sen suurempaa askelta joulun suhteen en vielä ottanut - kunhan tein tilannekatsauksen.

Me vietämme yleensä joulun poissa kotoa, niin tänäkin vuonna. Viime vuonna kuitenkin päätin, että poikien vuoksi ja miksei itsenikin, olisi mukavaa jos kotoa löytyisi oma joulukuusi. Heräsin tähän ilmeisesti liian myöhään sillä sopivia ei ollut joulukuun alkupuolella enää tarjolla. Tänä vuonna päätin olla varhain liikkeellä ja jo lokakuun lopulla hankin meille ikivihreän kuusen Prismasta. Kokosin sen tänään ensimmäisen kerran ja voi miten jouluinen olo siitä heti tulikaan. Odotellaan nyt kuitenkin reilusti lähemmäs aattoa. Mielessä on lisäksi valoköynnös ulos, paperiset pikkukuuset, itsetehty joulukalenteri lapsille, joulukukat ja piparien leivonta. Pinterestin Merry Christmas -kansio pullistelee toinen toistaan ihanampia fiiliskuvia, käy kurkkaamassa jos kaipaat inspiraatiota. Voi tule joulukuu jo pian!

// Christmas in my mind.

PIENEN BUDJETIN HALLOWEEN





Meidän perheellämme ei ole tapana juhlia Halloweenia suuremmin ja juuri tänään puhuin äitini kanssa, että omassa lapsuudessani sellaista juhlaa ei edes tunnettu. Nyt kun se juhlana kuitenkin eri tavalla jo noteerataan, on lapsille kiva järjestää jotain. Keräilin pitkin viikkoa ideoita, joilla toteuttaa pienen budjetin Halloween.


Äitini oli kylässä tänään ja taiteili appelsiineille kasvot. Mustan lepakon mallin löysin kaapin kätköistä, käytin tuota samaa vanhimman pojan 5-vuotis synttäreillä, jotka järjestettiin Halloween teemalla. Samaa mallia käyttäen askartelin limsatölkeille siivet, muotoilin vain vähän eri tavalla. Tölkit olisi vielä voinut spraymaalata mustaksi, mutta päätin oikaista tässä kohdin. Lopuksi vielä väreihin sopivat servietit ja pillit. Tarjoilupuolella panostin suklaakuorrutteisiin vaahtokarkkeihin, mutta muuten pöytään perinteisempiä juttuja eli pikkupizzoja, dippivihanneksia, perunalastuja ja karkkeja. Siinä meidän Halloween. Mukavaa lauantai-iltaa!

// Table setting for tonight's Halloween celebration.