JOULUVALMISTELUT JA ARVONTAMUISTUTUS


Huomenna alkaa jo jouluviikko! Toisilla on ollut ja on joulukiireitä, mutta itselläni lähinnä työkiireitä. Tänä vuonna en aio stressata joulun tulosta ollenkaan, vaan päinvastoin, nautin joka pienestä jouluun liittyvästä hetkestä - laulut, tuoksut, maut - ihan kaikki. Muutaman viikon päästä mieli on kuitenkin jo uuden vuoden kynnyksellä ja joulutunnelmointi taakse jäänyttä elämää. Tiesin, että joulukuu on poikkeuksellisen tiivistahtinen tänä vuonna ja sitä varten meidän jouluvalmisteluihin on päässyt mukaan paremmin instagramin puolella. Toteutin tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulukalenterin, jossa joka päivä avautuu uusi luukku - yhteensä 24 jouluun liittyvää kuvaa. Suunnitelma syntyi varsin viime tipassa, ja päätinkin jo, että ensi vuonna aion panostaa joulukalenteriin vielä enemmän. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki joulukalenterin kuvia.


Varsin lennokkaista arkipäivistä huolimatta jouluvalmistelut alkavat olla hyvällä mallilla. Lahjat ovat lähes tulkoon ostettu muutamaa pientä muistamista lukuun ottamatta. Esimerkiksi vanhemman pojan opettajan muistaminen vielä puuttuu. Taidan päätyä kuitenkin tuttuun kahvilalahjakorttiin, sillä se on varmasti ainakin mieluinen. Joulukoti alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Siivous on hieman puolitiessä, mutta teen sen minkä ehdin, sillä siivota ehtii myöhemminkin. Joulukuusen kannoimme tänään sisälle. Joku ehkä muistaakin, että viime vuonna meille tuli ensimmäinen kertaa joulukuusi (teko sellainen) taloon. Tänä vuonna mieli teki kuitenkin aitoa kuusta ja päädyin hankkimaan kaukasian pihta -kuusen. Näiden pitäisi pitää hieman paremmin neulaset. Kurkistetaan kuusenkoristeisiin kuitenkin vielä lähempänä joulua. Lopuksi haluan muistuttaa Hetki Designin arvonnasta. Arvonnan palkintona on 50 euron lahjakortti liikkeeseen tai sen voi käyttää myös verkkokaupassa. osallistumaan pääset tästä. Nyt oikein ihanaa 3. adventtisunnuntain iltaa. 

Ei kommentteja