Meidän sisäkattomme on niin sanottu "röpelökatto" eli ruiskutettua kipsilaastia. Tästä samaa materiaalia käytimme myös edellisen omakotitalomme sisäkatoissa. Kipsilaasti nimensä mukaisesti ruiskutetaan kattoon. Itse en pidä paneloiduista (puu tai mdf) katoista sen ulkonäön vuoksi. Katto on kuitenkin valaisinten, ilmanvaihdon tai pistorasioiden vuoksi rei'itetty, joten halusin, että loppuosa on ehyttä pintaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut tasoittaa katon kipsilevyt ja maalata, mutta tämä olisi ollut työläämpää ja siten kalliimpaa.
Sellainen seikka kannattaa kuitenkin huomioida, että tätä röpelökattoa ei voi pyyhkiä märällä, koska pinta "sulaa". Sen sijaan pöly irtoaa pölyhuiskulla ja harvoin katto nyt kovin pölyinen edes on.
Tähän samaan ajattelin kertoa myös muutaman sanan katon muodosta. Talossahan on lapekatto ja tietoisesti jätimme vinon katon myös sisäpuolelle niiltä osin kuin se oli järkevää. Parvi, olohuone-keittiö, käytävä sekä meidän makuuhuoneemme ovat korkeaa tilaa vinoine kattoineen. Poikien huoneissa, molemmissa vessoissa sekä kodinhoito- ja kylpytiloissa katto on alas laskettu. Katon alas laskeminen muissa tiloissa olisi teettänyt meidän mielestämme turhaa työtä ja onhan se myös persoonallinen ratkaisu. Kahteen kohtaan, käytävän päähän ja eteisen ulko-oven yläpuolelle täytyi rakentaa erilliset kotelot, jotta saimme ilmanvaihtokanavat asennettua höyrysulun sisäpuolelle. Näin säästyttiin myös ilmanvaihtoputkien eristämiseltä. Vastaan lisäkysymyksiin mielelläni!
Voi että teillä on kyllä niin kaunista että voi voi voi!!
VastaaPoistaKiitos, olet <3 Hyvää uuden viikon alkua!
Poista