Tänä viikonloppuna ajattelin kaivaa talvisia/jouluisia koristeita esiin. Neuletyynynpäällisiä ja tähtiä lähinnä, muiden aika on sitten myöhemmin. Ulkona tulee vettä vaakatasossa, mutta ilma on lämmin. Muista kuinka viime vuonna joulumieli oli totaalisen kadoksissa ja helposti ajattelisi niin olevan myös nyt, kun syksykin on ollut niin lämmin. Aivan toivotan olo ei ole, mutta valkoinen maa auttaisi asiaa.
Yleensä inhoa kylmää ilmaa, pakkasta ja luntakin silloin, kun sitä tulee metrikaupalla. Selailin vanhoja kuvia menneiltä vuosilta jouluinspiraation merkeissä ja yhtäkkiä huomasin oikein kaipaavani sitä, että nenänpäätä kipristää ja lumi narskuu kengänalla.
Yllä olevat kuvat ovat vuodelta 2013. Asuimme silloin ensimmäisessä rakentamassamme omakotitalossa. Noiden kuvien tunnelma on sellainen, jota etsin myös nyt. Erityisesti niissä viehättää lämpimät maanläheiset sävyt, kynttilöiden tuoma hämärä valo ja pehmeät materiaalit. Hyvin perinteiset asiat siis. Joululle on luotu nyt myös oma tunniste blogin sivupalkkiin. Kokoan sinne jouluun liittyvät postaukset jatkossa.
// Snow is welcomed. Would make all difference what comes to finding the Christmas spirit.
Onpas täydellinen tunnelma, tykkään todella paljon näistä kuvista.
VastaaPoistaKiitos! Sama täällä. Ja juuri nyt se lumikin oisi aika tervetullutta. :)
PoistaIhania kuvia <3 - kiva kun inspiraatiota löytyy omista arkistoista. Ja nyt vain odotellaan tämän joulun tunnelmakuvia. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Niitäkin varmasti luvassa!
PoistaEi kai tarvitse vieläl löytyä jouluinspistä! Ehkä sit joulukuussa?? :)
VastaaPoistaTotta kai tarvitsee. :) Suunnittelu on lähes yhtä hauskaa kuin sitten se itse koristelu ja joulun vastaanottaminen! Pian se on täällä.
Poista