ESITTELYYN WC


Luonnoksissa on majaillut jo pidemmän aikaa postaus meidän kodin isommasta wc:stä. Olemme asuneet tässä talossa reilut kaksi ja puoli vuotta, mutta tämä tila ei ole aiemmin täällä blogin puolella näkynyt. Syy on varsin klassinen - se valokuvaamisen vaikeus. Isompi wc sijoittuu poikien makuuhuoneiden väliin ja vaikka tilassa yksi ikkuna onkin, luonnonvalo on vähäinen ja vastavaloon kuvaaminenkin tuo omat ongelmansa. Kuvista lienee mahdollista hahmottaa kuitenkin isoimmat linjaukset ja kalusteiden sijoittelu.



Sisustukseltaan tila on hyvin pelkistetty. Päätyseinällä ikkunan alla on Idon seinäwc. Tämä on samaa sarjaa kuin ensimmäisessäkin kodissa käyttämämme seinäwc:t. Kotelo laatoitettiin Pukkilan vaaleanharmaalla laatalla ja lattiassa on sama laatta tummanharmaana, mutta isommassa koossa. Seinät ovat maalattu Tikkurilan Paperi -sävyllä, jota on käytetty myös muualla kodissa. Ovesta katsottuna oikealla seinällä oleva säilytyskaluste on Temalin valikoimasta. Taso ja allas ovat emalia. Halusin emalitason, koska viime kodissa valkoinen laminaattitaso vessassa ei pidemmän päälle näyttänyt enää kauniilta. Tason alla on kaksi valkoista, yhtä leveää laatikkoa, joihin mahtuu kaikki käyttötavara hammasharjoista ihovoiteisiin. Sisältö ei ole aivan noin autenttinen kuin kuvassa, mutta päätin säästää teidät riemunkirjavalta purkkiarsenaalilta. Jostakin kumman syystä mies ei ole yhtä tarkka purkkien ulkonäöstä kuin itse olen. Säilytyskalusteen lisäksi samalla seinällä on lähes katon rajaan yltävä koko tason levyinen peili, joka tuo tilaan avaruuden tuntua. Kokonaisuutena wc on toimiva, mutta aina sellaisia pieniä muutoskohteita löytyy. 

// the bathroom

2 kommenttia

  1. Onpa kauniin simppeli wc! Tuo yksinkertaisuus toimii hyvin pienessä tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Samaa mieltä olen. Pienessä tilassa yksinkertaisuus on parasta. Kieltämättä välillä kuitenkin mietin, että jääkö kokonaisuus turhan pliisuksi. :)

      Poista