Asuntomessujen anti jäi tänä vuonna mielestäni vähän laimeaksi, kuten moni muukin tuntuu todenneen. Muun muassa Kerttu heitti ilmoille ideoita, miten Asuntomessuista saataisiin paremmin suurempaa yleisöä palveleva kokonaisuus. Vaikka messut ovat tältä kesää ohi ajattelin muutaman ihanan kuvan kanssanne vielä jakaa ja samalla sivuta tulevan syksyn sisustustuulia. Kesän ja syksyn taitekohdassa sitä yleensä kaipaa sisustukseen jotakin uutta. Muutosten ei tarvitse olla isoja, mutta pitävät mielen virkeänä pimenevissä illoissa.
Edelleen vahvasti on pinnalla erilaisten materiaalien yhdistäminen sisustuksessa, kuten puun, kiven, rottingin ja metallin käyttö. Tämä näkyy myös tekstiileissä. Olemassa olevaa sisustusta on helppo muuttaa vaihtamalla tyynynpäällisiä, verhoja ja mattoja. Yhdistele villaa, samettia, pellavaa tai vaikka nahkaa. Asuntomessuilla ihastutti erityisesti kohteen 15 Kastelli Viva sekä kohteen 14 Goto Gloria sisustukset, joissa molemmissa oli yhdistely reippaasti eri materiaaleja. Toinen halpa konsti elävöittää sisustusta syksyn tullen on vierailla mummolan vintillä tai kirppareilla. Käsintehdyt keraamiset astiat ovat nyt kovassa huudossa. Uuden ja vanhan yhdistelmä on edelleen kovin trendikästä ja tästä loistava esimerkki on kohteen 19 Villa Karhu sisustus, joka on toteutettu kokonaan SPR:n kontista poimituilla tuotteilla.
Pienen budjetin sisustusratkaisuihin taipuu myös uusien pienhuonekalujen hankkiminen. Messuilla näkyi paljon erilaisia puu- ja rottinkikoreja sekä raheja. Muodoista pyöreä näyttää säilyttävänsä pintansa, joten pyöreä, samettinen rahi taitaa olla yksi syksyn hittihankinnoista. Pyöreitä muotoja näkyy niin ikään esimerkiksi peileissä ja maljakoissa.
Entistä rohkeammin sisustuksessa käytetään värejä - isoillakin pinnoilla. Vaikka onnekseni maanläheiset värit jatkavat suosiotaan, näkyi messuilla rohkeitakin ratkaisuja, kuten kohteen 18 OP Kotoisan kauniin vihreät seinäpinnat. Jos budjetti antaa myöden isompiin ratkaisuihin, voi seinäpintaa piristää taideteoksella. Itse olen alkanut haaveilla juuri meidän kotiin tehdystä työstä, mutta sen aika olkoon sitten uudessa kodissa.
// Interior tips for fall season. All the photos are from he Finland's housing fair.
Ei kommentteja