Enpä olisi uskonut, että tuo helmikuun alun postaus jäisi viimeiseksi vanhassa kodissamme. Kiirettä ei vielä helmikuussa muuton kanssa pitänyt, mutta maaliskuussa sitten sitäkin enemmän. Aika on todella kullannut muistot, sillä en ollenkaan muistanut millainen projekti vanhan kodin tyhjentäminen ja uudessa tavaroiden järjesteleminen onkaan. Ja meillä oli puuhassa vielä se etu, että vuokrakoti oli käytettävissä jo helmikuun lopusta lähtien. Ei siis mitään yhden viikonlopun supersuorittamista ollenkaan.
Tänne uuteen kotiin sopeutuminen ei sekään aivan mutkitta sujunut. 2/4 perheestä kotiutui tänne viikossa, mutta meillä muilla on ollut hankalampaa. Uusien rutiinien luominen ja vanhoista luopuminen ei käynyt käden käänteessä. Ja kun vihdoin silti tuntui, että arki asettui uomiinsa, saimme vieraaksemme vatsataudin. Yritän aina olla kiitollinen silloin, kun arki on arkea kaikkine kiireineen, sillä mikään ei ole rasittavampaa kuin jatkuvassa hälytystilassa oleminen. Enemmän kuin innostuneensa odotan uutta viikkoa. Jospa se olisi valoisampi kuin edeltäjänsä.
Arjenhallinnan ajatuksiin on vaikuttanut mieltä alentavasti myös se, että tontilla ei ole tapahtunut vielä mitään näkyvää. Tuntuu, että kaikki asiat seisovat paikoillaan. Maanrakennustöiden aloittaminen vaatii vielä hetken ilmojen lämpenemistä, jotta kaivuri pääsee aloittamaan urakkansa. Onneksi loppuviikolle lupailtiin jälleen lämpimiä säitä tämän päivän räntäsateen vastapainoksi. Toivottavasti koko pian saamme myös rakennusluvan. Talopaketti tulee tontille kesäkuun ensimmäisellä viikolla, johon ei enää liikoja aikoja ole.
Mutta ei tämä elämä nyt yhtä melankoliaa ole kuitenkaan ollut. Mukaviakin juttuja on joukkoon mahtunut, kuten se, että meillä on täällä kodissa jo hyllyt ja taulut seinillä. Kaikkien aikojen ennätys uskoisin!
Ei kommentteja