PÄIVÄN AJATUKSET



 
Kiireinen viikko takana, jota vauhditti vanhimman pojan uimakoulu sekä kansalaisopistolla startannut jumppa. Otin yhden kehonhallinnan tunnin  vedettäväksi. Pieni hengähdys lasten harrastusten lomaan. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea enemmän hyvinvointijuttuja? Viikonlopun päätin ottaa hyvin rennosti ja tehdä niitä asioita, jotka hyvältä tuntuvat. Siinä muuten sopiva mantra koko syksylle.
 
Eteinen ei olekaan vilahtanut täällä vielä lainkaan. Sen sisustaminen on kesken ja luulin jo löytäneeni avainhankinnan, mutta ostamani vanha kaappi ei sopinutkaan paikalleen. Etsintäkierros jatkuu siis. Joka tapauksessa eteiseen pääsette kurkistamaan pian. Nämä kuvat eivät liity postauksen aiheeseen sen enempää kuin että tuottavat hyvää mieltä nekin. Kaikkia tiloja yhdistää tosin yhdistää se, että ne kaipaavat sisustuksellista viimeistelyä. Keittiöön tiskiaineiden alle tarjotin ja lisää leikkuulautoja, makuuhuoneeseen lämpimiä tekstiilejä ja ruokapöydän ympärille uusia tuoleja. Siinä samalla päällimmäiset sisustushaaveet sen eteisen pikkukaapin rinnalle. Mutta nyt oikein ihanaa viikonlopun jatkoa ystävät!

// today's thoughts

VALKOINEN LATTIA - KÄYTTÖKOKEMUKSIA

 
Aika ajoin blogiin tullaan vaalean tai valkoisen lattian perässä, joten nyt kun takana on noin puoli vuotta asumista kodissa, jossa on valkoinen lattia ajattelin kirjoittaa teille kokemuksia. Niin kauan kuin valkoisesta lattiasta haaveilin, uskokaa tai älkää, viikon jälkeen olin valmis vaihtamaan koko lattian. Syynä ei ollut lainkaan materiaali tai valittu merkki, sillä Paradorin Artic Pine -laminaatti on palvellut erittäin hyvin. Ainakin toistaiseksi laminaattilattiamme on ollut hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Syynä oli lähinnä tuo valkoinen väri.

 
Toki tiesin, että roskat näkyvät hyvin, mutta että niinkin hyvin. ;) Tälle siisteysintoilijalle melkoinen shokki. Olohuone-keittiö -tilaan valoa lankeaa kolmesta ilmansuunnasta, jonka vuoksi siinä tahrat näkyvät erityisen hyvin. Joskin niin taitaisi näkyä missä tahansa lattiamateriaalissa ja -värissä. Valo ei tunne armoa. Joka tapauksessa aikani jaksoin siitä puhista, mutta nyt olen jo hyvinkin tottunut ja enää en tätä vaihtaisi.

 
Olen kirjoittanut aikaisemmin muun muassa valkoisen laminaatin värisävystä, siitä pääset lukemaan täältä. Edelleen tuo valkoinen on sellainen, joka omaan silmään ei taita liikaa siniseen, mutta ei myöskään lämpimään sävyyn. Värin tuomaa avaruutta ihastelen joka päivä. Lisäksi tämän lattian materiaali on sellainen, joka on helppo pitää puhtaana. Lika näkyy ja irtoaa helposti. Jopa autoleikeistä jääneet väriviivat lähtevät kynnen kanssa rapsuttamalla tai ihmesienellä pyyhkimällä. Tuo pieni puunsyykuviointi tuo lattiaan sopivasti eloa, ja antaa anteeksi pienen pölykerroksen. Voin siis lämpimästi suositella niin tuota Paradorin laminaattia kuin valkoisen väristä lattiaakin, kunhan kestää myös siinä näkyvän roskan.

*Tuotteesta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Erikoisparketin kanssa.
 
// some thoughts about living with a white floor
 

VAATESÄILYTYS, OLKAA HYVÄT

Tätä on moni odottanut, ja nyt vihdoin on esitellä kuvia makuuhuoneen vaatesäilytyksestä. Edellisessä omakotitalossa meillä oli erillinen vaatehuone, mutta nyt vaatteet säilyvät liukuovien takana. Kokonaisuus on 303cm leveä ja 71cm syvä (kun lattialistat ovat poissa laskuista).

 
Säilytyskokonaisuus on koottu Ikean tuotteista. Etsin pitkään sopivaa järjestelmää ja pyörittelin mielessä niin Elfaa, Ikean Stolmenia kuin erillisiä vaatekaappejakin. Lähtökohtaisesti halusin, että säilytyskokonaisuus on siisti, jotta liukuovet voivat huoletta olla joskus aukikin ja tämä tietysti tarkoitti henkarivaatteille isoa tilaa. Vaatepinot tuppaavat helposti kääntymään epäsiisteiksi. Toinen varsinainen ongelma oli juuri henkaritankojen kiinnitys, jotta ne kestävät vaatteiden painon. Täältä voit käydä lukemassa lisää suunnitteluvaiheen mietteitä.

 
Näistä lähtökohdista päädyttiin valitsemaan alusvaatteille, sukille, koti- ja urheiluvaatteille Malm -lipasto tuplaleveänä, joista oikealla puolella on mieheni ja vasemmalla minun vaatteeni. Henkaritanko-hylly -yhdistelmä on Algot -sarjaa. Vasemmalla puolella järjestelmää on mieheni henkarivaatteet sekä ylähyllyllä tilaa valkoisessa laatikossa kausivaatteille (sortsit ja muut kesävaatteet) ja pienemmissä valkoisissa laatikoissa kengille. Nuo pienemmät valkoiset laatikot täytyisi vaihtaa Clas Ohlssonin läpinäkyviin kenkälaatikoihin, joita löytyy ennestään muutama. Ne vievät vähemmän tilaa, mutta niihin tosin mahtuu vain minun kenkäni, ei miehen.
 
 
Keskellä on niinikään tilaa henkarivaatteille sekä ylähyllyllä kengille. Keskellä yhden tankorivin päällä olevalta hyllyltä löytyy laukkukokoelmani. Sen päällä on edelleen myös tyhjä henkaritanko, jonka voi tarvittaessa valjastaa käyttöön. Olen kuitenkin rankalla kädellä karsinut vaatteita muutamina viime vuosina ja pyrin siihen, että vaatekaapista ei ole löydy yhtäkään ylimääräistä, käyttämätöntä vaatetta. Aivan Marie Kondon oppeihin en yllä, mutta lähelle.

 
Oikealla puolella järjestelmää on avohyllyt, joilta löytyvät topit, t-paidat, pitkähihaiset trikoopaidat, housut sekä hupparit. Ylähyllyllä on paperikassien takana piilossa muutama isompi laukku /urheilulaukku viikonloppureissuja varten. Puolikäytetyt vaatteet notkuvat yleensä tuolilla tai Malm -lipaston päällä sulassa sovussa korujeni kanssa. By Lassenin Stropp -lenkit sen sijaan on varattu esteettistä silmää miellyttämään ja niistä löytyy vain siistimpiä käytössä olevia vaatteita henkarissa roikkuen.
 
Ja niin tuo pieni oikean reunan palkki - no sehän on kodinhoitohuoneen puolelle kaivattu lisätila, jotta pesukonekin mahtuu liukuovien taakse. Aina ei mene niin kuin Strömsössä.
 
// clothing closet