ETEISEN PERINTÖLIPASTO


Äkkiä ne pääsiäisen pyhät hupenivat. Aivan ei meillä lomasuunnitelmat toteutuneet kuin ajateltiin. Veljesten välinen rakkaus aiheutti isoveljelle haavan takaraivoon ja näin meidän kylpyläreissu jäi väliin. Onneksi sitä puuhaa riitti kotonakin ja yksi sellainen erittäin mieluinen projekti on käynnissä. Muistatte ehkä kuinka tammikuulla pohdin eteisen sisustusta. Koen, että eteinen on yksi niistä vaikeimmista kohdista kodissamme, jotta siitä saisi sisustuksellisesti mieleisen.



Huhtikuun alkupuolella sain viimein aikaiseksi marssia Kodinonnen Johannan pakeille ja yhdessä etsimme uutta kangasta Valantin Ystävä -tuoliin. Palataan tähän tarkemmin tuonnempana. Uuden kangaspäällisen lisäksi kerroin aiemmin, että olen metsästänyt jo hyvän tovin jotakin vanhaa pöytää tai lipastoa tuolin viereen. No nyt sellainen tuli vastaan sattumalta, kun sain perintönä varamummuni vanhan lipaston. Sen on tehnyt aikanaan hänen oma isänsä eli valmistusvuosi juontaneen jonnekin 1900-luvun alkupuolelle. Aivan noin massiivista huonekalua en tilaan etsinyt, mutta tunnearvo onkin tässä kohdin tärkeämpi. Vetimet ovat hieman kärsineet, joten ne täytyy ennen pitkää vaihtaa. Puntaroidaan ensin tovi, millaiset siihen parhaiten sopisivat. Seinien osalta sisustaminen on kesken, mutta toisaalta tykkään tuosta nojailevasta taulusta. Se tuo rentoutta kokonaisuuteen. Joka tapauksessa ihanaa, että lipaston myötä tila otti jättilaisen askeleen kohti valmiimpaa kokonaisuutta.

8 kommenttia

  1. Kaunis lipasto. Puu tuo ihanaa lämpöä ja kodikkuutta kotiin. Niin, ja vanhassa lipastossa on tunnearvoa.
    Eteiset taitavatkin kuulua niihin haastaviin sisustuskohteisiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihan samaa mieltä. Puu tuo lämpöä ja lipasto sitä kaivattua kerroksellisuutta. Mikä noissa eteisissä aina onkin, että niitä on vaikea saada mieleisiksi. :)

      Poista
  2. Erittäin kaunis lipasto ja sopii hyvin ton lipaston kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :) Taisit kuitenkin tarkoittaa tuolia? Näkymä on vähän turhan ruskea omaan makuuni, mutta se toivottavasti muuttunee, kunhan uusi päällinen tuoliin saapuu.

      Poista
  3. Tuo lipasto aivan hurmaava ja minusta hieman kärsineet vetimet vain kuuluvat asiaan! Vanhat perintöhuonekalut tuovat mielestäni mukavasti särmää ja rouheutta sisustukseen. Minusta tuo sopii eteiseen oikein hyvin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun ääneen sanoit niin kieltämättä mitä niitä vetimiä muuttamaan. Ja jos kokonaisuus alkaa tuntua liian raskaalta niin joku kevyempi tuoli tekee heti asiaa.

      Poista
  4. Lipasto on upea, ja historia tuo siihen lisächarmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tuo pitää kyllä niin paikkansa. Taidanpa pitää kuluneet avaimenreiät ja vetimet nykyisellään. :)

      Poista