PIHATÖISSÄ

Tuntuu, että viime päivinä tai viikkoinakaan ei ole blogin äärelle malttanut istua. Pari pitkää työpäivää, kesälomasuunnittelut, rempparojektit ja ulkotyöt ovat vieneet kaiken ylimääräisen ajan. Vappukin vietettiin tiiviisti ulkona. Auringon tunnetta kasvoilla on ollut kyllä ikävä!



Pahoittelut alkuun, että jotkut kuvat nappasin jo maaliskuulla, jonka vuoksi lunta on vielä siellä täällä. Pihatyöt ovat kuitenkin edenneet suhteellisen mukavaa vauhtia ja kallioiden ja nurmikkoalueen väliin tuleva terassin jatke on lähes valmis. Seuraava iso projekti on kesäkuussa uudelleen tehtävä talon rappaus, joka epäonnistui ensimmäisellä kerralla. Ilmeisesti rappauslevyissä oli valmistusvirhe ja kosteus pääsi aiheuttamaan värieroja. Sillä välin kun odotellaan hupun sisässä ulkopintojen valmistumista, on tarkoitus tehdä autokatos varastoineen valmiiksi. Viimeinen iso projekti onkin sitten pihan laatoitus/asfaltointi.




Isojen kokonaisuuksien rinnalla on paljon pientäkin puuhattavaa, kuten talon puuosien maalausta, ovien ja ikkunasmyygien asennus, pääterassin portaiden teko, talon ulkovalaisimien asennus, nurkkalautojen teko, sokkelin tasoitus ja pinnoitus sekä taloa ja nurmikkoaluetta kiertävän muurin kansikivien asennus. Talon seinustalle tulevien kasvien ja pensaiden istutuspuuhat jäävät loppukesälle ja talo nro kolmosesta johtuen panostus niihin on varmasti melko suppea. Piha tuntuu olevan sellainen, jonka uudet asukkaat aina ensimmäiseksi tekevät mieleisekseen. Mutta viihtyvyyttä pihalla voi onneksi luoda muutoinkin, joten paljon ruukkuistutuksia siis luvassa. Myös muutama kalustehankinta tarvitsee tehdä.

// outdoors

4 kommenttia