ARKITODELLISUUS


Blogeja on kritisoitu jo jokunen vuosi liian silotelluista kotikuvista ja siitä, että arkitodellisuus ei välity lukijoille. Myönnän, syyllistyn tähän itsekin vahvasti. Sisustusbloggaajaryhmämme maaliskuun haasteen ilmoitti heitti Char and the City -blogin Char: "Näin sisustusblogiin kuvaavan etu on siinä, että kauniin asetelman vierellä olevan kaaoksen voi helposti rajata pois. Mutta millainen olisi behind the scenes -näkymä ilman mitään rajauksia?"


Olen napannut nämä postauksen kuvat jo pääsiäisviikolla, mutta tämä on vähintään se todellisuus, joka meillä vallitsee ihan jokaisena päivänä tavalla tai toisella - viikosta riippumatta. Äidiltäni olen perinyt tavan kerätä isoin osa tavaroista paikoilleen iltapuuhien koittaessa. Kaikkeen en jaksa puuttua ja viikolla meillä vallitseekin sellainen hallittu kaaos. Viikkosiivouksen lomassa torstaisin siivoan ja järjestän sitten nekin kohdat, joihin en ole alkuviikon aikana koskenut.


Yleensä pahimpina ongelmakohtina meillä on eteinen, keittiön tasot, isompi wc sekä kodinhoitohuoneen taso. Eteisessä saattaa iltapäivisin vallita täysi myrsky, kun lattialta löytyy omien lasten vaatteiden lisäksi myös naapurien lasten takit, pipot ja kengät. Viimeisen kuukauden aikana oma mittani tuli täyteen eteisen siivoamisen kanssa ja olenkin haastanut lapset järjestelemään eteisen iltaisin. Alun vastarinta on hiipunut ja joskus he tekevät sen jopa pyytämättä. Tiedä sitten, mikä siinä on, että niitä omia vaatteita ei voi heti asetella omille paikoilleen.


Eteisen lisäksi tasot wc:ssä, kodinhoitohuoneessa sekä keittiössä täyttyvät yleensä ylimääräisestä tavarasta. Wc:n tasoille jää aamuisin hius- ja hammasharjat, joskus jopa käytetyt vanulaputkin. Mies on vallannut kodinhoitohuoneen työvaatteilleen ja usein seassa on myös poikien jalkapallovarusteita. Keittiöön kertyy postit, tärkeät muistilistat, kierrätettävät pahvit ja muovit sekä puoliksi käytetyt astiat. Kuulostaa varmasti tutulle?


Lastenhuoneet meillä pysyvät sen sijaan yllättävän siisteinä. Pojat ovat oppineet jo pienestä pitäen, että iltaisin siivotaan leikit lattioilta, jotta yöllä ei tarvitse pimeässä kompuroida lelujen yli. Toinen tähän vaikuttava asia on se, että leikit huoneissa ovat vähentyneet lasten kasvaessa. Meillä on yläkerrassa pelitila, jossa pojat saavat pelata pehmokiekoilla tai -pallolla sählyä tai jalkapalloa ja sinne he yleensä suuntavat. Jos jokin asia levällään on, niin se on isomman pojan jääkiekkovarustekassi, joka treenipäivien päätteeksi löytyy oman huoneen lattialta. Mutta summa summarum; ihan tavallista elämää arjen sotkuineen mekin elämme. En vain tuo sitä blogini kuvissa esille.

1 kommentti

  1. Hyvä Hanna.. nyt on oikea meininki kummitätikin tykkää,,,,

    VastaaPoista