AISTIESTEETÖNTÄ RAKENTAMISTA - TALO HALTIATAR

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018


Asuntomessujen yksi mielenkiintoisimmista asunnoista on kohde numero 26, Talo Haltiatar. Tämä koti on suunniteltu Rouhikon kuusihenkiselle perheelle, ja sisustus on toteutettu aistiesteettömyyden periaatteiden mukaisesti. Esteettömyys mielletään usein koskemaan liikunnallisia rajoitteita, mutta nyt asiaa tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta. Työskentelen itse fysioterapeuttina, joten tämä on myös ammatillisestikin kiinnostava kohde. Sisustusta toteuttamassa on ollut mukana suunnittelija Paula Hellbergin lisäksi Satakunnan ammattikorkeakoulun Esteettömyys ja saavutettavuus -tutkimusryhmä. 


Nykypäivänä elämä on hetkistä ja monin eri tavoin aisteja kuormittavaa. Esimerkiksi kovat äänet, kirkkaat valot, kiire, hoidettavien asioiden muistaminen ja eri medioiden seuraaminen ovat seikkoja, jotka rasittavat toimintakykyä päivän aikana merkittävästi. Talo Haltiatar edustaa kiireisen elämän vastapainoksi paikkaa, jossa aistit saavat levätä ja ympäristö edistää palautumista päivän rasituksesta. Kodissa aistiesteettömyys näyttäytyy muun muassa materiaalivalinnoissa, valaistuksessa ja akustiikassa. Rakennusmateriaalina on käytetty CLT-puuelementtiä. Sisustuksessa on käytetty luonnonmukaisia materiaaleja (puuta, villaa, pellavaa) maanläheisissä värisävyissä. Valaisimissa on häikäisysuoja ja valaistus on himmennettävissä. Äänien kaikumista on hillitty akustiikkateoksilla. Tuotteet ovat hajusteettomia ja tuntoaistin stimuloimiseksi materiaalit ovat erituntuisia (esimerkiksi karheaa ja pehmeää). Lasten erityyppiset tarpeet on huomioitu tarjoamalla liikunnallisia virikkeitä, kuten keinu, puolapuut ja voimistelurenkaat. 


Jos aistiesteetön rakentaminen kiinnostaa tarkemmin, on vuonna 2014 julkaistu Tilojen esteettömyyskartoitus aistit huomioiden -kartoitustyökalu. Tämän avulla voit määritellä, mitkä asiat tilassa kuormittavat aisteja ja asiat, jotka ovat aistijärjestelmän kannalta edullisia tekijöitä. Toiset kestävät aistijärjestelmän kuormitusta paremmin kuin toiset, mutta ei tarvitse olla erityisherkkä kokeakseen nykypäivänä vallitsevan elämäntyylin rasittavana. Mielestäni jokaisen tulisi rakentaa kodistansa paikka, jossa voi rauhoittua päivän päätteeksi. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |