ASUNTOMESSUT 2018 - KOLME MIELEENPAINUVINTA ASIAA

Vuoden 2018 asuntomessut Porissa on nyt polkaistu lehdistöpäivällä käyntiin! Lähdin hieman skeptisin miettein matkaan, sillä itsekin jo useammat messut käyneenä ajattelin, että tarjoaako tämä alue enää mitään uutta? Tänä vuonna yksikään talo ei noussut ylitse muiden, mutta sen sijaan monta ihanaa ja kaunista yksityiskohtaa mieleen kyllä jäi. Näistä kuitenkin myöhemmin lisää. Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin tarttua kolmeen "teemaan" tai pääaiheeseen, jotka jäivät messuilta mieleen. 


Pihat ja terassit: Lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, että tontit kaupunkialueilla ovat melko pieniä. Näihin messutalojen pihoihin oli saatu mielestäni kuitenkin ujutettua monta toimintoa, kuten leikkialue, pore- tai uima-allas, ruokailutila sekä rentoutumiseen oma soppensa. Pihoissa on käytetty paljon kiveystä ja isoja terasseja, jotka tekevät niistä helppohoitoisia. Useammasta kohteesta löytyi myös kattoterassi. Tässä kohdin suosittelen pistäytymään kohteen numero 30 Casa Terden kattoterassilla, joka on erityisen viihtyisä DIY projekteineen. Edes lumen luonnista ei tarvitse murehtia, sillä kaato ohjaa sulaneen lumen suoraan ränniin. Jo pihojen vuoksi kannattaa suunnata Poriin! 


Maanläheiset sävyt sisustuksessa: Messukohteista löytyi koteja, joissa värien käyttö oli erityisen rohkeaa, mutta omaa silmääni miellytti enemmän harmoniset kokonaisuudet, joissa tunnelma on kauttaaltaan hillitympi maanläheisine sävyineen. Tällaisista kohteista mieleeni jäi esimerkiksi numero 15 Kastelli Viva. Aivan valkoista seinäpintaa näkyi harvakseltaan ja itse asiassa kokonaan valkoinen keittiö taitaa löytyä ainoastaan kohteessa 20, Casakivi. 


Materiaalina puu: Erilaisia puisia elementtejä sisustuksessa oli käytetty paljon. Toki tähän astikin messuilla on näkynyt esimerkiksi puupaneelein verhoituja seiniä, mutta nyt puisia yksityiskohtia oli tavanomaista enemmän. Kohde numero 13 Talo Lintula ja 26 Talo Haltiatar ansaitsevat tässä kohdin erityismaininnan. Aistiesteettömästi rakennettuun Talo Haltiattareen palaan vielä myöhemmin tarkemmin.

// Annual housingfair in Pori 6.7-5.8.2018. 

2 kommenttia

  1. Monta juttua/ideaa tosiaan jäi takataskuun vaikka itsekään en mitään lemppari kohdetta pysty nimeämään. Kiitos mukavasta seurasta messuilla!

    VastaaPoista
  2. Sisustustrendit eivät niin vauhilla vaihdu, mitä oli viime vuonna Mikkelissä ja mitä tänä vuonna Porissa. Luonnonläheiset värit, pelkistetyt keittiöt ym. olivat jo viime vuonna kovin suosittuja. Kivoja kuvia olet tänne laittanut ja tuo jokimaisema on kaunis ruokailutilan ikkunoissa.

    VastaaPoista