OMA KOTI JA TARJOILUVAUNUN UUSI NURKKAUS



 
Vauhdikkaan viikonlopun ja uutisotsikoissa pyörivien keskustelujen myötä oma koti tuntuu juuri nyt aika hyvälle. Kaikkine keskeneräisyyksineen. Siinä missä vielä viime viikolla koin ahdistusta puuttuvasta keittiön ovesta, saunasta ja sisustukseltaan tyhjästä eteisestä, tuntuvat ne nyt kovin pieniltä murheilta. Pääasia, että illalla saa painaa päänsä tuttuihin lakanoihin.
 
Suurinta sisustusahdistusta lievittää myös olemassa olevien tavaroiden pyörittely. Tällä kertaa kohteeksi päätyi olohuone ja Ellokselta keväällä tilattu tarjoiluvaunu, joka löysi uuden paikkansa sohvan kyljestä. Mukava laskutaso käden ulottuvilla. Alatasolla majailevat sisustuslehdet, ylätasolla sen sijaan useimmiten leikkokukkaset ja kupillinen kahvia. Tai tietokone latureineen. Haaveilen tosin ihan oikeasta sivupöydästä, mutta mennään nyt hetki näin. Moni muu hankinta ajaa edelle.

// currently in our livingroom
 

LOTTA AGATONIN JA MARIMEKON YHTEISTYÖ

En ole tainnut ehkä vielä ääneen kertoa, että ihailen suuresti ruotsalaisen sisustussuunnittelija Lotta Agatonin kädenjälkeä. Nyt hän on tehnyt yhteistyötä Marimekon kanssa ja kuinka kauniita inspiraatiokuvia onkaan esitellä. Ja kun Lotan työstä on kyse, voisi kai sanoa, että jälleen kerran.





 
Aina silloin tällöin haaveilen harmaista seinistä tai yhdestä mustasta tehosteseinästä, mutta valkoinen pohja sisustuksessa toimii aina vain. Valkoisen rinnalle on helppo istuttaa väriä, toimii niin kirkkaat kuin neutraalitkin värit. Unikkokuosikin herää jotenkin uudelleen eloon näissä kuvissa.





Täällä syksyinen sisustus on kovasti mielessä, mutta luulenpa, että astetta neutraalimmalla väriyhdistelmällä mennään. Niin kovasti kuin näissä kuvissa ihailenkin tuota viininpunaista, on se ehkä itselleni kuitenkin hieman liikaa. Lisää näitä kauniita kuvia voi ihastella Trendspanarna -blogissa. Kuvat on julkaistu kirjoittajien luvalla.
 
// I'm a big fan of Lotta Agaton and now she has done a cooperation with Marimekko. Here is some beautiful inspiration pictures for you to see. More photos on Trendspanarna blog.

PORTAIDEN LASIKAITEET



 
Sisustusaiheiden parista hetkeksi rakentamisen pariin, sillä yläkerran portaisiin asennettiin pari viikkoa sitten lasikaiteet. Kaiteille alkoi olla jo hätä, sillä varsinkin nuorempi poika tykkää kiivetä yläkertaan leikkimään ja itse sai pelätä ettei vaan kaikessa tohinassa tipahtaisi alas. Toki portaita kulkiessa täytyy muistuttaa varovaisuudesta, mutta muutoin voi huokaista.
 
Portaiden runko teetettiin tutulla metallimiehellä ja lasikaiteet tilattiin mittatilaustyönä Rauman Lasi ja Peililtä. Halusimme nimen omaan kaiteiden olevan lasia modernin, ajattoman ja siron ulkonäön vuoksi. Lasi saattaa vihertää valon suunnasta riippuen, mutta meitä tuo ei häiritse. Portaiden kaide on oma erillinen palasensa ja yläkerran kaide omansa, joka on kiinni seinässä ja lattiassa, kuten alimmasta kuvasta näkyy. Viimeisteltävää portaissa vielä riittää. Askelmat, pelti puuosan päälle ja portaiden alaosan kiinnityksen viimeistely listalla ovat ainakin vielä tehtävänä. Yläkerran käyttöönoton kannalta kaiteiden valmistuminen oli kuitenkin iso asia.