On vieläkin vähän epäuskoinen olo, että meiltä todella löytyy nyt koululainen perheestä. Kaksi päivää ennätettiin tällä viikolla harjoitella uutta arkea, kun koulu torstaina alkoi. Esikoinen on kaikin puolin herkkä luonteeltaan, mutta rohkeasti tsemppasi uusien asioiden edessä. Kirjoitin jo aiemmin, että kesälle oli pihan ja ulkotöiden ohella toinenkin projekti ja se oli tämä pojan huoneen viimeistely. Isoista asioista ei ollut kyse, mutta koulupöydän valaisin, taulujen etsiminen sekä sängyn vaihto olivat mielessä.
Valaisimeksi valitsin lopulta Artemiden Tolomeo Micron. Tolomeo on myös varsin käytetty valaisin yöpöydillä, joten tässä on varmasti pitkäikäinen hankinta. Tilasin ensin Finnish Design Shopista Mini koon, mutta se oli aivan liian iso tuohon pöydälle. Micro istuu siihen paremmin tukkimatta myöskään näkymään seinälle jos siihen myöhemmin haluaa vaikka lisätä tauluja tai hyllyn. Valaisin oli löytö Tori.fistä. Seinälle kiinnitin nyt ainoastaan kaksi taulua. Toinen on vanha tuttu kirjaintaulu, joka on lahja kummitädiltä ja toinen on pojan piirtämä kuva perheestämme. Sänky vaihtui tavalliseen 90cm leveän runkopatjan ja 5cm korkean sijauspatjan yhdistelmään. Uusi sänky toi jo yksistään enemmän isomman pojan fiilistä huoneeseen.
Tämä viimeinen kuvakulma ei olekaan ennen täällä blogin puolella näkynyt. Tuota puolta huoneesta on huomattavasti vaikeampi kuvata! Huoneeseen sisään astuessa vasemmalla puolella on kaksimetrinen, kaksiosainen Ikean liukuovikaapisto, johon mahtuu kaikki pojan vaatteet sekä muun muassa lautapelejä ja jääkiekkovarusteet. Meillä oli nämä samanlaiset Pax -kaapistot lastenhuoneissa myös edellisessä omakotitalossamme ja ovat kyllä hintaansa nähden oikein hyvä hankinta.
// My older son started school this week so we made some changes to his room during summer.












