Inspiraation lähteitä uuteen kotiin

Uuden talon pohjaratkaisua miettiessä eksyin Honkatalojen sivuille. Voi millaisia kuvia sieltä löytyikään! Sisustus tulee todennäköisesti olemaan suurilta pinnoiltaan vieläkin nykyisen talon sisustusta valkoisenpaa. Ulkoapäin tällä hetkellä miellyttää lapekattoinen talo, mutta katsotaan sitten, mitä ajatuksia mielessä liikkuu silloin kun varsinaisia päätöksiä tarvitsee alkaa tehdä. Tässä kuitenkin näitä kuvia --




Erityisesti ihastuin kuvien värimaailmaan. Luonnonläheiset värit, ripauksella mustaa, saavat innostumaan. Myös nuo portaat ovat ihanan avarat, vaikka tietysti vievät neliöitä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että 2-tasoiseen ratkaisuun on tyytyminen.

Isoa ikkunapintaa tulee seuraavassa talossa varmasti olemaan. Haastetta riittää pohjaratkaisua suunniteltaessa, jotta talon sisällä ei tunne olevansa kuin näyteikkunalla. Myös auringonvalo on otettava huomioon. Luonnollisesti nuo maisemat ovat kuitenkin eri luokkaa meidän talon maisemien kanssa. ;)



Ja pisteenä iin päälle, nämä ulkokuvat. Ihana tunnelma. Tuollainen ulkotakka jää kyllä haaveeksi, mutta jospa palju/ulkoporeamme saataisiin mahtumaan järkevästi. :)

Näiden kuvien myötä voi siirtyä haaveilemaan lämpimän peiton väliin. Hyvää yötä!

Coming next




Jotakin tämän suuntaista on suunnitteilla seuraavan talon pohjaksi. Autokatos meillä tulee erikseen, joten sen vuoksi suoraan tuota pohjaa ei ole mahdollista käyttää. Myös muitakin muutoksia tulee varmasti. Olin jo hieman luopunut toivosta, että tontti, joka meillä nyt on, ei olekaan sellainen, johon me voisimme ajatella rakentaa, koska kaavamääräys ei anna periksi. Olisimme halunneet 1-tasoisen, mutta siihen emme saaneet lupaa. Tämän pohjan myötä (kuva DesignTalot) innostunut heräsi uudelleen. Tässä pohjassa on potentiaalia! :)
 
Meidän piti kovasti maalata tänään, mutta sää ei suosinut tällä kertaa. Miehet alkoivat naputella nurkkalautoja ja itse alan ruuan laittoon. Mukavaa lauantain jatkoa! :)
 
 

Pohjakuva

Tässä on nykyisen talomme pohjakuva.
 
Pohja on näin vajaan puolen vuoden kokemuksen myötä toiminut hyvin. Ehkäpä kodinhoitotilaa voisi olla pikkuriikkisen enemmän, mutta muutoin olemme mielestäni onnistuneet tässä hommassa todella hyvin. On vaikeaa hahmotella pohjaa paperille, koska käytäntö vasta opettaa, olisiko jokin seinä voinut olla 50 cm eri kohdassa. Uskokaa pois joskus se on pienemmästäkin kiinni, kun soppaan lisätään sähkö- ja putkityöt ja rakentamisen ohella esille tulevat "sattumat". Siis sellaiset vahingot tai huonot tuurit. Jokin työkalu vaikka lipsahtaa kädestä ja jättää seinään jäljen tai vesihana onkin väärässä kohdassa, koska on tullut kommunikaatiokatkos asentajan kanssa. Kaikenlaista voi sattua.
 
Erityisen iloinen olen tuosta makuuhuoneemme yhteydessä olevasta walk-in-closetista ja isosta eteisestä. Se on osoittaunut mahtavaksi ratkaisuksi, kun haluaa esimerkiksi saada lastenvaunut sisälle suojaan.
 
Kuva ei ole aivan sitä kuin miltä täällä sisällä tällä hetkellä näyttää. Keskimmäisen makuuhuoneen (nuorin poikamme) vaatekomerot ovat ainoastaan oikealla puolella ovesta katsottuna ja ovi on aivan vasemmassa reunassa, kuten toisen poikamme makuuhuoneessa oikeassa reunassa. Meillä ei ole keittiössä saareketta, koska pelkäsimme, että keittiön pöytä syö tilaa olohuoneen puolelta. Tilalle on laitettu ikkunan alle laatikostot eli keittiön on L-mallinen. Kylmälaitteet ovat kuten kuvassa. No, näin jälkikäteen on helppo todeta, että saareke olisi mahtunut. Ensi talossa sitten. ;)
 
Myös kylpyhuoneessa on hieman eri järjestys kuin kuvassa, kahden suihkun ja pytyn kesken. Kuvasta puuttuu lisäksi kodinhoitouoneen oven vasemmalla puolella oleva kurapiste.
 
Viikko on mennyt taas vauhdilla. Onneksi on viikonloppu. Maalaukset alkavat olla erittäin hyvällä mallilla ja ties vaikka viikonlopun aikana saadaan se projekti päätökseen!
 
Huippua viikonloppua! :)