ENSIMMÄINEN VUOSI KOULULAISEN ÄITINÄ

Meillä vanhempi pojista päätti tänään ensimmäisen kouluvuotensa. Keskiviikkona oli koululla lukuvuoden päättäjäiset ja tänään he kävivät hakemassa todistukset. Erityisesti päättäjäisissä ja viimeisten koulupäivien kuluessa olen miettinyt sitä, kuinka suuri muutos on tapahtunut pojassani, mutta mitä kouluvuosi on vaatinut myös meiltä vanhemmilta.

Lapsi on oppinut ottamaan vastuuta ja muuttunut itsenäisemmäksi - läksyt, kotona yksin oleminen, tavaroista huolehtiminen, ruokailut, puhelimen käyttö. Luonnollisesti yhdessä jos toisessakin asiassa on petrattavaa, mutta rehellisesti voin myöntää olevani ylpeä pojastani. Hänestä on kasvanut lupaava miehen alku, vaikka itse sanonkin. Mutta jos ensimmäinen lukuvuosi on ollut opettelua ekaluokkalaiselle, on se sitä ollut myös meille vanhemmille. En tiedä onko hän muistanut lähteä ajoissa kouluun, ottanut reppunsa mukaan ja taluttanut pyörän pyörätien yli, kuten on opetettu. Minun on täytynyt hyväksyä se, että en tiedä kaikkea mitä koulussa opetetaan ja miten se opetetaan. En tiedä aina, mitä hän tekee välituntisin, kenen kanssa hän aikansa viettää ja onko mahdolliset erimielisyydet sovittu. Osaako hän käyttäytyä ylipäätään fiksusti? En tiedä kuinka monta kertaa opettaja on joutunut muistuttamaan häntä laittamaan puhelimensa päivän ajaksi äänettömälle. Koulumaailma on niin erilainen kuin päiväkoti ja vielä esikoulukin. Kertaheitolla tulee iso kasa opeteltavia asioita. On uskallettava luottaa omaan lapseensa, että hän osaa, hän pärjää ja hän toivottavasti kertoo, jos jotakin on mielen päällä. Aavistuksen itkuisin silmin kirjoitin siis kortin taakse kiitokset opettajalle, että hän on jaksanut muistuttaa, huolehtia ja pitää meidät vanhemmat tarpeen tullen ajan tasalla.

Näine ajatuksine oikein ihania kesäpäiviä kaikille koulunsa päättäville ja heidän vanhemmilleen sekä myös opettajille!