Valkoinen sisustus taitaa olla aihe josta jaksetaan keskustella aina vain. Ja usein vieläpä negatiivisessa merkityksessä. Foorumeilla ihmetellään kovaan ääneen kuka oikeasti haluaa asua sairaalassa. Valkoinen koti edustaa mielikuvituksen puutetta, se on epäkodikas, kylmä ja arka. Paras ystäväni kertoi jostakin lukeneensa, että myös valkoisessa kodissa asuvat eroavat keskimääräistä useammin. Meillä taitaa mieheni kanssa olla käsittämättömän hyvä tuuri, kun ei sisustus ja saati talon rakentaminen ole meitä erottanut.
Niin ikään keskustelin viikolla kollegani kanssa oman ajan merkityksessä arjessa. Hän kertoi, kuinka pitää kiinni omasta ajastaan arkisin. Se pieni hetki sohvalla illalla, jolloin lapset ovat nukkumassa, on aivan hiljaista ja kaikki muutkin ylimääräiset ärsykkeet on minimoitu. Allekirjoitan tuon täysin. Menneellä viikolla olimme myös koululla ensimmäisessä vanhempainillassa. Luokkahuone oli värikäs ja huomasin, kuinka minun täytyi keskittyä kohta kohdalta sisäistääkseni kaiken ympärillä olevan virikkeistön - esimerkiksi esillä olevat koulukirjat, lasten askartelut, laputetut viikonpäivät ja päivämäärät. Melko nopeasti ymmärsin, että minulle se oli erilaisten ärsykkeiden yliannostus.
Minulle valkoinen koti merkitsee rauhallisuutta, valoa, tasapainoa ja juuri niitä minimoituja ärsykkeitä. Työni on liikkuva, joskus fyysistäkin. Olen tekemisissä päivän aikana paljon erilaisten ihmisten kanssa, jotka vaativat itseltäni kokonaisvaltaista läsnäoloa. Työni antaa paljon enkä koe sitä yleisesti ottaen uuvuttavana, mutta juuri se vastapaino on työssä jaksamisen kannalta tärkeää. Lapset ja tämä blogin kirjoittaminen tarjoavat esimerkiksi juuri sitä. Yhtä tärkeää osaa näyttelee kuitenkin myös koti. Kodin täytyy olla siisti, avara ja jokaisella tavaralla suurin pirtein oma paikkansa, jotta voin hyvin. Kauneus on katsojan silmissä.
// Thoughts about why white interior is my thing.
















